BLOGIARKISTO - ANTTI HOLOPAINEN

30.11.2010: Rallikansallekin olisi ympäristövalistus hyödyllistä

29.11.2010: Ryhmäpuheenvuoro 29.11.2010

14.11.2010: Pekkarisen ja Sinnemäen johdolla kohti ylikansallista terveysbisnestä?

15.10.2010: Risikko ja Risikon hankeähky

14.10.2010: Kokoomuksen kahdet kasvot

23.09.2010: Terveisiä syyslomalta

23.09.2010: ”Hölmöläisen peitonleikkuu” – vai kaksiportainen kunnallisvaali?

31.08.2010: Soini – Vasemmistoliitto ja hallituskipeys  

15.08.2010: Työväenpuolue ”ilman sosialismia”!

11.08.2010: Vanhasen ja Kataisen eläkepommi - suutari

18.07.2010: Alkoholiverotuotosta pitäisi ohjata suurempi osa päihdepalveluihin

01.07.2010: Jouko Skinnari ja pistorasia

21.06.2010: Aion pyrkiä eduskuntaan!

18.06.2010: Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan..

08.06.2010: Oikeutta päihdepotilaille

28.05.2010: Hävettää!

16.05.2010: Kapitalismin koirakoulu ja sosialismin oppitunti

01.05.2010: Nuorten radikalisoituminen herättää toivoa vanhemmissakin

01.05.2010: Vappuna 2010

15.04.2010: Työttömyyskortistoon?

22.03.2010: Venäläinen ja egyptiläinen mummo ja Heinolan Reumasairaalan konkurssi

07.03.2010: Terveisiä talvilomalta

21.02.2010: Lahtelaiset kasvihuonekaasujen puolittamisen tiellä

10.02.2010: Vasemmistoliitto vai perussuomalaiset?

24.01.2010: Änkyröintiä?

10.01.2010: Konserttitalon liikenneympyrä kävelykeskustan ytimeksi...

03.01.2010: Tervetuloa haasteellinen 2010-luku!

20.12.2009: Ahneuden ajasta välittämisen ja solidaarisuuden aikaan

09.12.2009: Titanicin rautaportit ja kansituolit

01.12.2009: Kovaa vääntöä päihdepolitiikan kulisseissa

09.11.2009: Miksi tapaus Kinberg oli niin vaikea Lahden kokoomukselle ja demareille? 

25.10.2009: Pokko Lemminkäisen kanssa parkkipaikkoja etsimässä

30.09.2009: Toivottavasti opimme jotain “toriparkkikierroksella”

11.09.2009: Kirje eduskunnan oikeusasiamieheltä ”

24.08.2009: Rakentaisimmeko asematunnelin Lahteen?

16.08.2009: Rahan valtaa vai kansan valtaa?

09.08.2009: Kesäloman jälkitunnelmia

13.07.2009: Terveisiä Latvan (Ladvan) kylästä Venäjän Karjalasta

27.06.2009: Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsi...

23.06.2009: Kesälomaa ja hellettä odotellessa

21.10.2008: On Lahdenkin etu puolustaa Itä-Suomen tulevaisuutta

05.10.2008: Tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja

28.09.2008: Mietelmiä Kauhajoen tapahtumien jälkeen

21.09.2008: Sisällissodassa 1918 kaatuneiden punaisten muistotilaisuus

19.09.2008: Terveyskeskusmaksun vastustaminenko populismia?

12.09.2008: Lahden suurimmat haasteet

 

30.11.2010

RALLIKANSALLEKIN OLISI YMPÄRISTÖVALISTUS HYÖDYLLISTÄ

Mainosjohtaja Matti Reuna Helsingin Töölöstä on huomannut tuoreen lahtelaisten päättäjien ambivalenssin ollako ympäristö- vai rallikaupunki (ESS 28.11.10). Hän piikittelee lahtelaisten imagon rakentamisen ongelmia muutenkin, kun emme ole hoitaneet edes doping kaupunki imagon puhdistamista omin päin, vaan Stubbin avulla.

Reuna opastaa perustellusti ilmeisenä alan ammattilaisena ja asiantuntijana Lahden kaupunkia niin markkinointiviestinnässä kuin yhtenäisemmän politikoinnin aikaansaamisessa ympäristöarvoilla. Rallitapahtuman menestys perustuu väestömme vahvaan autoriippuvuuteen, joka näkyy kaikkialla ja joka päivä, ainakin ruuhkaisissa kaupungeissa.

Lahden rallihurmiossa elävien virkamiesten ja päättäjien olisi hyvä ottaa todesta nämä kommentit ”autoriippuvaisen maailman ulkopuolelta” Helsingin Töölöstä. Ympäristöimago olisi Lahdelle monin verroin tärkeämpi brändi, kuin ”uusi rallikaupunki” brändi. Tuleehan yksityisautoilu saamaan vääjäämättä lisääntyvää negatiivista rasitetta eniten saastuttavana liikkumistapana.

Mikäli kisojen toteuttaminen laajenee Lahteen, niin kuin suuri osa lahtelaispäättäjistä ilmeisesti toivoo, olisi Lahdella erinomainen mahdollisuus pyrkiä vaikuttamaan autoriippuvuudessa elävien epäterveellisiin elämäntapoihin varhaisen puuttumisen menetelmin.

Juuri tälle autoiluun rakastuneelle kohderyhmälle tulisi saada sanomaa perille siitä, että elämme aikaa, jona elämäntapojemme perustottumusten, kuten liikkumistapojemme tulee muuttua enemmin tai myöhemmin syvällisesti.

Ympäristökaupunki Lahti voisi edellyttää, ennen kuin se tekee sopimuksia uuden yhteistyökumppaninsa kanssa AKK Ssports oy:tä sitoutumaan ja lähtemään mukaan ympäristöimagon rakentamiseen siten, että autoilu muuttuisi ympäristöystävällisemmäksi. Tällaisia käytännön ratkaisuja voisi olla tapahtuman järjestäminen niin, tapahtumapaikalle voi saapua vain joukkoliikennevälineillä. Tapahtumassa markkinoidaan näkyvästi ”Lahti ympäristökaupunki” imagoa ja erityisesti Lahdessa toteutuviin ralliosioihin liitetään tapahtumia, joissa välitetään viestiä tulevien autojen teknologisesta muutoksesta kohti ympäristöystävällisempää ja vähäpäästöisempää autokantaa ja sähköautoja.

Tämän sanomanhan tulisi mennä perille juuri autoilevalle ja autoriippuvaiselle Suomen kansan enemmistölle. Lahti voisi rakentaa imagoa ympäristöystävällisen liikkumisen asennemuutoksen osaajana harjoittelemalla imagon ja uuden brändin rakentamista autourheilijoiden ja urheilua tukevan ja rakastavan yleisön kanssa.

Antti Holopainen, päihdelääkäri
kaupunginhallituksen jäsen (vas.)

 

Ryhmäpuheenvuoro 29.11.10

Antti Holopainen (Vas.)

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on varsin tyytyväinen Lahden kaupungin talousarvion yleislinjaan, joka on elvyttävä ja työllistävä. Hyväksyimme puolen prosentin veron korotuksen siksi, että saatoimme torjua hyvinvointipalveluiden leikkaukset ja taata palveluiden edelleen kehittämisen. Kannatamme toki sitä, että julkisia varoja on käytettävä säästeliäästi. Ryhmämme ei aseta kuitenkaan yhtäläisyysmerkkejä tuottavuuden kehittämistavoitteiden ja kuntapalveluiden supistamisen välille. Emme kannata sitä, että tuottavuuden lisääminen toteutetaan kaupungin työntekijöiden työehtoja ja työoloja heikentämällä, kuntapalveluita supistamalla tai yksityistämällä.

Oikein toteutettuna tuottavuuden lisääminen toteutuu siten, että kansalaisten juoksuttamista ”luukulta luukulle” lippujen ja lappujen kanssa vähennetään. Lisätään kuntapalvelujen asiakaslähtöisyyttä niin, että kansalaiset pääsevät asioimaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan juoksuttamisen ja ”ei oota” tarjoamisen sijasta. Yhden luukun periaatteen ideaa tulisi kehittää sosiaalitoimen, työhallinnon ja KELA:n perusturvapalvelujen toteuttamisessa vastaavalla tavalla, kuin on valittu ja strategiassa valtakunnallisesti päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittämisessä. Näiltä osin Lahden kaupungissa löytyy kehittämistehtäviä runsaasti. Kaikkein kriittisin tilanne on ollut lastensuojelussa, mutta korjattavaa on myös muissa sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Budjetissa on lisätty aiempaan verrattuna reilusti työllistämismäärärahoja, joka on tärkeää sekä nuorten että varttuneempienkin pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi juuri nyt, kun 2008 taantuman jälkivaikutuksia hoidetaan. Täytyy vain toivoa, että budjettiin varatut resurssit tulevat näiltä osin käytettyä mahdollisimman tehokkaasti.

Kaupunginhallituskäsittelyn yhteydessä totesimme kaupunginhallituksessa, että Lahden kaupungin terveyskeskuksella on liian vähän lääkäreitä ja ajanvarausvastaanoton henkilökuntaa estämään päivystysvastaanottojen kuormittumista. Kun kaupunki valmistautuu 1.3.2012 avattavan kuntien yhteispäivystyksen aloittamiseen, tulee tätä ennen lisätä terveyskeskuksen voimavaroja, että kansalaiset pääsisivät paremmin ja joustavammin ajanvarausvastaanotoille päivystysruuhkissa jonottamisen sijasta.

Totesimme kaupunginhallituksessa asiantuntijoita kuultuamme, että vajauksen suuruus on noin 10 terveyskeskuslääkärin vakanssin luokkaa lisättynä tarvittavilla hoitajaresursseilla terveyskeskusvastaanotoilla. Mikäli kaupunki ei vahvista terveysasemin voimavaroja, joudumme sijoittamaan suuremman summan yhteispäivystyksen syntyviin kustannuksiin. Terveyspalvelujen tuottavuus ”vaikuttavuuden” näkökulmasta jää päivystysvetoisella mallilla huonommaksi, sillä kroonisten sairauksien hoidon ohjautuminen kiireiseen päivystykseen heikentää pitkäjänteiseen potilas lääkärisuhteeseen perustuvaa työskentelyä.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kannattaa edellä mainituin perustein SDP:n ryhmän 350 000 euron lisäyksiä kohtaan 301 eli terveyspalveluiden avohoitoon ja 150 000 euron lisäystä terveysneuvontapalveluihin tarkoituksena turvata lakisääteiset ennaltaehkäisevät palvelut lakien vaatimusten mukaisesti. Kannatamme myös 121 000 euron lisäysesitystä sosiaali- ja terveystoimialan avustuksiin. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kannattaa myös kristillisdemokraattien ryhmän 70 000 euron lisäystä nuorisotoimen määrärahoihin nuorten päihdepalvelujen parantamiseksi.

Budjettiesityksessä on muitakin kohtia, joihin emme ole tyytyväisiä. Näistä yksi alue on kalliit ja epäyhtenäisesti toimivat joukkoliikennepalvelut. Niiden aseman vahvistamisesta on kaupungin strategiassa selkeät ja yksimieliset linjaukset. Kaupunginhallituksen käsittelyn yhteydessä budjettiesitykseen kirjattiin painopisteeksi sivulle 153 ”joukkoliikennepalvelujen seudullinen kehittäminen ja liikennepalvelujen yhdistäminen osaksi pääkaupunkiseudun joukkoliikennepalveluja”. 150 000 euron varaus erityisperusteluineen vaihto-oikeuksien toteuttamiseksi junamatkoihin liityntäliikenteen alennuksista olisi toteutuessaan pieni askel tällä tiellä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on tehnyt vuosien kuluessa useita aloitteita linja-auto- ja raideliikenteen paremmaksi yhteen nivomiseksi.

On hyvä, että joukkoliikenneverkon kehittämisen suuntaan aletaan ottaa nyt pieniä askeleita. Niitä tultaneen ottamaan useitakin ennen kuin suuri askel eli matkakeskus saadaan Lahdessa valmiiksi. On aika harmillista, että hanketta aletaan vasta nyt vakavasti suunnitella, kun ensimmäinen 2 tunnin 46 minuutin junayhteys Lahden keskustasta Pietarin ydinkeskustaan alkaa toimia 12.12.2010 eli kahden viikon kuluttua. Sekä Viipurissa että Pietarin Suomen asemalla oli sikäläisten matkakeskusten uudisrakentamisen viimeistelytyöt aivan loppusuoralla odottamassa uutta nopeaa junayhteyttä. Menetämme valitettavasti tässä ”hämäläisessä hitaudessa” melkoisesti sekä vetovoimaisuudessa että matkailutuloissa, kun oivallamme ympärillämme tapahtuneet muutokset ”jälkijunassa”.

Aivan viime metreillä tietoon tullut MM-rallin laajeneminen Lahteen on herättänyt perustellusti julkista keskustelua. On aiheellista kysyä, miten autoiluriippuvuutta aktiivisesti tukeva massatapahtuma sopii Lahden ympäristökaupunki-imagoon?

Asian voisi kääntää mielestäni toisinkin päin. Kun toivotamme rallikansan tervetulleeksi tänne Lahteen, voimme edellyttää samalla ympäristökaupunki-imagoon nojaten kilpailun järjestäjä panostavan erityisesti siihen, että ralliyleisö pääsee tapahtumaan paremmin junalla ja muilla julkisilla kulkuneuvoilla, kuin omalla autolla. Lahden kaupungin tulisikin markkinoida ympäristökaupunki-imagoaan kohdennetusti juuri rallikansalle.

Näin voisimme edistää asenteellista siirtymistä autoriippuvuudesta julkisten liikennevälineiden käyttäjiksi juuri siinä väestöryhmässä, joka asennemuutosta eniten tarvitsee. Valtuustoryhmämme on valmistellut ponnen, jonka mukaan mahdollisesti toteutuvaa MM-rallitapahtumaa tulee hyödyntää Lahden ympäristökaupunki-imagon tunnetuksi tekemisessä sekä suurelle yleisölle että autourheilun harrastajille.

Kolmas tyytymättömyyden aihe on Anttilanmäen koulun pilkkominen liian pieneksi. Suurin osa ryhmästämme on Anttilanmäen asukkaiden ehdotuksen kannalla. Siinä esitetään paitsi palveluverkkotyöryhmän esikouluratkaisun hyväksymistä, myös 1-4 vuosiluokkien säilyttämistä Anttilanmäen koulussa. Todelliset kustannuserot näiden kahden vaihtoehdon välillä ovat niin vähäisiä, että koulun pienentämisessä 1-2 vuosiluokkaan on kysymys enempi asenteista, kuin todellisista säästöistä.

 

14.11.2010

Pekkarisen ja Sinnemäen johdolla kohti ylikansallista terveysbisnestä?

Tämän päivän Helsingin Sanomat (14.11.10) uutisoi, että työ- ja elinkeinoministeriö haluaa tehdä sosiaali- ja terveyspalveluista yritystoimintaa. ”Terveysasemat tai vanhuspalvelut pitäisi siirtää paikallisten yritysten pyöritettäviksi, jos ne suoriutuvat palveluista kuntia tehokkaammin”. TEKES laittaa 120 miljoonaa euroa likoon hankkeeseen. Näin työ- ja elinkeinoministeriö ajaa Elinkeinoelämän keskusliiton linjaa hajottaa verovaroin ylläpidetty julkinen terveyssektori. Se on tarkoitus korvata markkinoilla kilpailtavissa olevalla liiketoiminnalla. Kansliapäällikkö Virtanen puhuu ”hyvinvointivaltion peruskorjauksesta”. En usko, että prosessi pysähtyy peruskorjaukseen, jos vastavoimaa bisnesmiehille ei löydy.

Kuin silmän lumeeksi uutisessa puhutaan ”paikallisista yrityksistä”. Todellisuudessa Eduskunnan hyväksymä ”hankintalaki” ja EU:n periaatteet työvoiman (ihmisten), pääomien ja tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta aiheuttavat sen, että kunnilla ei ole keinoja hylätä ylikansallista hoiva- ja terveysbisnestä edustavan palvelutuottajan tarjousta, jos firma on täyttänyt paperinsa kilpailutusilmoituksen sääntöjen mukaisesti. Tämä on jo testattu monissa Suomen kunnissa. Todellisuudessa jo nyt on menossa suomalaisen hoiva- ja terveysbisneksen kansainvälistyminen, jolle työ- ja elinkeinoministeriö on tasoittamassa uudella hankkeella ja 120 miljoonan euron porkkanarahoilla tietä Elinkeinoelämän keskusliiton oppien mukaisesti.

Lääkärityövoiman välitysfirmat keräsivät alkupääomansa pätkätyöläislääkäreiden työstä kerätyillä voitoilla, kun terveyskeskusten toiminnan turvaamiseksi alettiin tarvita lisääntyvästi keikkalääkäreitä. Pian reppufirmat laajensivat bisnestä ehdottamalla lääkäripulakunnille terveysasemien ja vuodeosastojen ulkoistuksia. MedOnesta tuli Attendo MedOne merkkinä sekä laajenemisesta hoivabisneksen alueelle että integroitumisesta ylikansallisen tervesybisneksen iskunyrkiksi maassamme. Tässä esimerkki siitä, miten markkinoiden logiikka on jo muuttamassa terveyspalveluiden tuotantoa.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö muistuttaa, että työvoima- ja elinkeinoministeriöllä (TEM) ei ole sanansijaa siihen, miten ”kuntien järjestämisvastuu” toteutetaan. Silti TEM aikoo sekä laittaa rutkasti porkkanarahaa kunnille että kertoo Hesarin välityksellä ”naapuriministeriölle”, että terveyskeskustoiminta ja vanhushuolto on syytä siirtää yritystoiminnaksi.

Eduskunnassa on käsittelyssä parhaillaan terveydenhuoltolaki, jonka yhtenä tavoitteena on lisätä asiakkaiden valinnanvapautta julkisten palvelujen käyttäjinä. Olin 9.11. kuultavana eduskunnan sosiaalivaliokunnassa. Vasemmistoliiton edustaja kysyi kuulemistilaisuudessa, onko lakiesityksessä, joitain pykäliä tai asioita, joita ei ole huomioitu, mutta tulisi vielä huomioida? Totesin, että hankintalain, ”terveysmarkkinoiden” ja julkisten palvelujen vastuunjaon selkeyttäminen on asia, johon eduskunnan toivoisi paneutuvan. Ovathan kolmannen sektorin yleishyödylliset järjestöt ja säätiöt jo ajautuneet kriisiin palvelujen tuottajina terveysbisneksen puristuksessa.

Tulevissa eduskuntavaaleissa ratkaistaan, jatkammeko Pekkarisen ja Sinnemäen kansliapäällikön viitoittamalla tiellä kohti rahan valtaa terveydenhuollossa. Vai voittavatko ne, jotka näkevät terveydessä ja hyvinvoinnissa tärkeämpinä muut arvot kuin voiton tavoittelu.

Antti Holopainen

 

15.10.2010

Risikko ja Risikon hankeähky

Olin tänään palaverissa, jossa oli useampi kollega, ylilääkäreitä, muutama professorikin. Päihde- ja mielenterveysalan kokeneita ammattilaisia kaikki. Kollegat ottivat yhteen ääneen ja tuohtuneina puheeksi eilisen illan A-talkin ja ministeri Risikon esiintymisen siellä. Porukassa syntyi syvä huoli suomalaisen yhteiskunnan tilasta. Miten on mahdollista, että terveydenhuollosta vastaava ministeri voi olla niin täysin ulkona siitä, mitä terveydenhuollossa oikeasti tapahtuu.

Risikko piti vahvana näyttönä hallituksen menestyksellisestä toiminnasta terveydenhuollon kehittämisessä 28 miljoonan euron hankerahojen käyttöä palvelujen kehittämiseksi. Paikalla olleilla kollegoilla oli runsaasti kokemusta hankkeista, niiden hallinnoinnista ja kykyä arvioida hankkeiden aikaansaamaa kehitystä.

Yhteinen näkemys oli, että suuri osa Risikon mainostamista hankkeista ei oikeasti synnytä kehitystä, jota niiltä odotetaan. Ne synnyttävät kyllä hyllymetreittäin raportteja ja selvityksiä, joita kukaan ei lue. Osaavat ihmiset irrotetaan usein hankkeisiin. Tämä työvoima on poissa kipeästi tarpeellisesta arkityöstä tai sellaisesta toiminnan kehittämisestä, jolla voisi olla oikeita edellytyksiä juurtua uusiksi käytännöiksi.

Tiedossani on toki kokemuksia toisenlaisistakin tapauksista eli siitä, että hankkeina alkaneet uudet rakenteet ovat juurtuneet ja jääneet elämään osana uudistunutta palvelujärjestelmää. Erityisen kipeästi tarvittaisiin päihde- ja mielenterveysalalla sellaista reformia, joka purkaa turhat kynnykset hoitoon pääsylle ja hoitoon ohjaamiselle. Tätä ei voi mitenkään tapahtua muutoin kun osaavaa henkilökuntaa lisäämällä niihin tehtäviin, joissa hädässä olevia ihmisiä kohdataan.

Yksi tyypillinen esimerkki ihmisarvoa loukkaavasta toimintakulttuurista on Suomessa päihtyneiden käsittely. Poliisi on yrittänyt siirtää tätä heille kuulumatonta akuuttien myrkytystilojen hoitotoimintaa terveysalan ammattilaisten tehtäväksi. Tajuttomana olevan päihdemyrkytystila potilaan hoitaminen on ensisijaisesti elintoimintojen turvaamista ja seurantaa kriittisessä vaiheessa. Sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat kiistelleet siitä kenelle vastuu kuuluu 30 vuotta. Koko tämän ajan hätää kärsivät ovat olleet heitteillä. Päihde- ja lääkemyrkytyksiin kuolee vuosittain yli 1000 ihmistä. Kaikki eivät kuitenkaan kuole, vaan heitä joudutaan hoitamaan teho-osastoilla, kun ”rahojen säästämisen verukkeella” vaikuttavampi hoito eli päihdekuntoutukseen pääsy estetään.

Oikeuskansleri patisti muutamia vuosia sitten terveysviranomaisia laatimaan ohjeet, miten päihtyneitä tulisi kohdella sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ohjeet valmistuivat, mutta harva päivystystyötä tekevä niiden ohjeiden olemassaolosta tietää. On tosin syntynyt jokunen ”hanke”, jolla on osoitettu, että päivystystoiminta muuttuu paljon mielekkäämmäksi, kun päihtyneitä ryhdytään kohtelemaan ohjeiden mukaan. Potilaat ja heidän läheisensäkin ovat kiitollisia, kun ihmisiä kohdellaan apua tarvitsevina ihmisinä.

Tämän päivän uutisista kuulin, että päihtyneiden käsittely julkisissa sairaaloissa annetaankin yksityisten vartiointiliikkeiden tehtäväksi. Näinkö kokoomusministerimme edistävät kaikkein avuttomimmassakin asemassa olevien hädällä tehtävää bisnestä kansalaisten verovaroilla?

Eläkkeelle jo päässeet professoritkin alkavat uhota ja vaatia kansan kapinaa moisen hallinnointijärjettömyyksien hävittämiseksi. Olisiko vasemmistolla ryhtiä liittyä terveydenhuoltohenkilöstön rinnalle puolustamaan heidän potilaitaan sorron ja keinottelun kumoamiseksi?

Antti Holopainen


14.10.2010

Kokoomuksen kahdet kasvot

Paula Risikko vakuutti juuri TV1:n keskusteluohjelmassa, että sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt tosi paljon nuorten mielenterveysongelmien helpottamiseksi parantamalla palveluja. Hän kertoi, että valtio on myöntänyt 28 miljoona euroa varoja erilaisiin kehittämishankkeisiin. En suinkaan epäile ministeriön enkä muidenkaan valtion kehittämis- ja tutkimuslaitoksen, kuten THL:n tahtotilaa puuttua nuorten syrjäytymiseen ja ahdinkoon.

Keskustelussa nostettiin juuri eduskuntakäsittelyssä olevan Terveydenhuoltolain lupaukset puuttua tehokkaammin tämän päivän merkittäviin kansanterveysongelmiin virittämällä koko palvelujärjestelmää uuteen uskoon. Risikkokin myönsi, että maassa vallitsee eriarvoisuutta siten, että palvelujen puutteiden tunnistaminen ja korjaaminen etenevät eri kunnissa kovasti eri tahtia.

Juuri tämä on tyypillistä ajallemme. Paitsi yksilötasolla Kataisen päinvastaisista vakuutteluista huolimatta eriarvoisuus näyttää olevan kasvussa, näin tapahtuu myös maamme eri alueilla ja paikkakunnilla. ”Se on kapitalismin laki!” Näin sanottiin 1970-luvulla. Nyt manaamme markkinavoimia, joiden voima ylittää heikompien suojaksi rakennetun valtiovallan voiman. Kun kokoomuslaisen Risikon tehtäväksi on annettu pitää huolta ”heikommista”, rakentaa Kataisen esikunta muiden myötäjuoksijoiden saattelemana yhä heikommin sosiaaliseen puuttumiseen kykenevää valtiovaltaa. Armeija, poliisivoimat ja romanikerjäläisten synnyttämä suuri ”kansallinen” uhka on tämän vallan sektorin suosiossa, sisäministeri Holmlundin johdolla. Homlundin offensiivi näyttää synnyttävän ristiriitaisia tunteita myös vallan kamareissa, kun pääministeri Mari Kiviniemi otti etäisyyttä sisäministeriön työryhmän ehdotukseen.

Suosittelen arvon ministereille kansamme heikoimpien ja hiljaisempien äänen herkempää kuuntelua. Myös niiden, jotka eivät Facebookissa tai muilla foorumeilla lietso rotuvihaa ja ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Samoilla suuriäänisillä ministerinkin korviin kantautuvilla huutajilla on perinteinen asenne maamme heikoimpiin – päihde-, ja mielenterveysongelmaisiin. Koska heidän tilansa on ”itseaiheutettu”, on yhteiskunnan panostaminen heidän auttamisekseen veronmaksajien varojen väärinkäyttöä.

Näiden ihmisten kasvava joukko koostuu mm niistä hylätyistä nuorista, jotka eivät ole päässeet asianmukaisesti palveluiden piiriin ja joiden elinolot ovat vajavaiset usein edellisen sukupolven ongelmien vuoksi. Tässä on edelleen vahvasti näkyvissä 1990-luvun laman pitkä varjo. Kriisiin ensimmäisessä, toisessa ja jo kolmannessa sukupolvessa eivät ole ajautuneet pelkästään ”synnynnäisesti” vähäosaiset. Kapitalismi ruhjoo myös hyväosaisia. Sieltä suistuu koko ajan sekä aikuisia että nuoria ja lapsia kurjuuden ja osattomuuden kierteeseen. Olen ollut tilaisuudessa kohdata menestyviä pörssimeklareita, entisiä liikemiehiä, toimitusjohtajia, korkeita valtion virkamiehiä ja muuta yhteiskuntamme eliittiä, jotka pääosin vaikenevat, kun menee huonosti. Vain pieni osa heistä hakeutuu tai joutuu iltapäivälehtien ”lööppisankareiksi”. Pääosa päihde- ja mielenterveysongelmiin apua hakevista on kuitenkin tavallisia ihmisiä vaihtelevissa elämän kriisitilanteissa tai muissa konflikteissa.

Työelämä kuormittaa nykyään entistä enemmän henkistä kestokykyä. Jos yhteiskunta tarjoaa matalan kynnyksen stressin hoidoksi ainoastaan reseptivapaan alkoholin tai reseptillä saatavissa olevat rauhoittavat, uni- ja masennuslääkkeet, olemme heikoilla. A-talkin masennuspotilas vetosi oikein perustein ministeriin. Auttakaa meitä! Yhteiskunnan perustuslain takaama sosiaalinen oikeudenmukaisuus tulisi saada oikeasti korkeammin arvostetuksi tässä maassa. Ei pelkästään vaalipuheissa ja lupauksissa, vaan ihan oikeassa elämässä. Kaveria ei jätetä henki kunniaan!

Antti Holopainen

 

23.9.2010

”Hölmöläisen peitonleikkuu” – vai kaksiportainen kunnallisvaali?

Kollega Jyrki Joensuu pohti karille ajautuneen Lahden seudun suurkuntahankkeen torjumisen takana olleen enemmän tunteet kuin järki (ESS, 4.9.). Hän perustelee näkemystään sillä, että ihmiset tekevät tärkeimmät päätöksensä ensisijaisesti tunteiden perusteella. Psykiatri Joensuu ei ole väärässä, sillä ihmiset todellakin kokevat osaksi identiteettiään sen, mistä he ovat kotoisin. Jos tämä identiteetti on ulkoisen uhkan vuoksi muuttumassa, tilanne synnyttää puolustautumisreaktion, joka toteutui Lahden seudulla.

Lahden seudun poliittinen eliitti jätti liian vähälle huomiolle ihmisluontoon liittyvät perusasiat, kun yritti ”rationaalisilla” perusteilla vakuuttaa kansalaiset kannattamaan suurkuntaa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä yritti turhaan saada Lahdessakin vähintään mielipidekyselyä aikaiseksi aiheesta. Suurempien puolueiden edustajat katsoivat, että siihen ei ole tarvetta, kun valtuutetuille kuuluu kunnallislain mukaan päätösvalta.

Kohtaamamme luottamushenkilön yli-ihmismäinen asenne tuntui Lahden valtuustossa vastenmieliseltä, kun kuntauudistusesitystä käsiteltiin kesäkuussa. Mitä vikaa olisi ollut siinä, että kansalaiset muodostaisivat aktiivisesti ja tietoisesti näkemyksensä siitä, mihin suuntaan ja minkä kokoisen yhteisön voimin he haluavat vaikuttaa asuinalueensa kehitykseen. Mielestäni myös Lahden seudun suurimman kunnan asukkailla olisi tullut olla oikeus määrittää henkilökohtaisesti kantansa siihen, millaisena yhteisönä haluamme aluettamme kehittää. Näin keskustelun olemus – tunteen ja järjen dialektiikka – olisi saattanut parhaimmillaan päästä ohjaamaan tulevaisuutemme rakentamista.

Liikenneministeriön aikomukset harventaa Z-junavuoroja, Lahden Eteläisen kehätien viivästyminen ja Lahti- Mikkeli oikoradan jatkamishankkeen kangertelu ovat tuoreita esimerkkejä siitä, että poliittisen eliittimme lobbareiden kapeat hartiat eivät riitä seutukuntamme edunvalvonnassa. Sen rinnalla tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa. Tarvitaan myös yhteistyötä ja yhteistä näkemystä edunvalvonnassa yli nykyisten kuntarajojen ylitse.

Kansalaiset näkevät oman kylän ja kotiseudun yhteisöksi, josta oma identiteetti, kehityksen ja kasvun edellytykset tulisi löytyä. Oikea me-henki ei synny niin, että ”me edustajat” päätämme kysymättä kansan mielipidettä tärkeistä asioista.

Kansanvaltaa tarvittaisiin oikeasti myös maakunnan tasolla. Suuri osa kuntien verotuloista menee erikoissairaanhoidon ja keskiasteen koulutusjärjestelmän hoitamiseen. Sillä tasolla on demokratiavaje, johon epäonnistuneesti suurkuntahankkeella yritettiin etsiä ratkaisua. Hommassa kävi kuin hölmöläiselle peiton leikkaamissadussa.

Toivon mukaan poliittinen ja virkamieseliittimme oppii, kenen palveluksessa olemme. Kunnallislakia tulisi muuttaa niin, että kaksitasoinen kunnallisvaali – oman kunnan ja maakunnan valtuutettujen valinta suoralla kansanvaalilla tulisi mahdolliseksi. Päijät-Hämeessä tällaisella etenemistiellä saattaisi olla vähintään yhtä suuri merkitys kuin Kainuun maakuntahallintokokeilulla.

Antti Holopainen
kaupunginvaltuutettu (Vas.) 
Lahti

 

23.9.2010

Terveisiä syyslomalta

Istun Taivalkosken Jokijärven rannalla. Naapurissa on Kalle Päätalon kotitila, museo nykyisin. Televisiota ei ole. Jari Tervo pakinoi juuri vasemmiston tilasta. Puolukoita keräsimme eilen ja tänään. Talven puolukat, mikä oli puolen viikon mittaisen ruskaretken varsinainen tarkoitus.

Matkalukemiseksi otin Oula Silvennoisen väitöskirjan ”Salaiset aseveljet”. Kirja kertoo sodanaikaisen Valpon ja Saksan Gestapon yhteistyöstä. Ainakin näillä pohjoisen kairoilla se näyttää olleen kirjan mukaan varsin tiivistä. Uskoivat ”kolmannen valtakunnan” tulevaisuuden visioihin. Gestapo tarvitsi suomalaisia salaisen poliisin miehiä erityisesti kommunistijahtiin Pohjois-Suomessa, Pohjois-Norjassa, Vienan Karjalassa ja Murmanskin alueella. Petsamon Liinahamarin matkailuhotellissa yhdessä visioitu Kuolan ja Murmanskin valloitus ja sen liittäminen Suomeen yhdessä pienen Pohjois-Norjan siivun kanssa ei toteutunut.

Jari Tervo ennusti juuri radiossa vasemmiston kannatuksen vajoavan historiallisen alas tulevissa vaaleissa, kun uudet ”työväenpuolueet”, kokoomus ja perussuomalaiset nousevat johtamaan suomalaisia työläisiä. Tervo ihmetteli, mihin poliittisella vasemmistolla on hävinnyt agitoinnin ja yksinkertaistamisen taito sadassa vuodessa.

Tervon mukaan pohjoismainen hyvinvointivaltio on pohjoismaisen sosialidemokratian luomus, minkä nyt siis haastavat uudet työläisten sukupolvet kokoomuksen ja perussuomalaisten johdolla. Ruotsissa saman tekivät ”Ruotsi Demokraatit” turvaten porvarivallan. Asikkalainen perussuomalaisten ehdokas kuuluu Ylen mukaan olevan Facebookin sankari suurimalla faniryhmällä, kun lietsoo vihamielisyyttä ”muukalaisia” kohtaan.

Vasemmisto, erityisesti Vasemmistoliitto kuuluu tässä Tervon ja median vyörytyksessä unohdettujen ja merkityksettömien joukkoon. Saamme kantaa demarien ja romahtaneen neuvostojärjestelmän synnit menneisyyden merkityksettömänä jäänteenä?

Kokoomuksen Taru Tujunen esiintyi ylen puheohjelmassa juuri tahdikkaasti. Hän näyttää hallitsevan suomalaisen ”keskiluokan” kielen ja tavan ajatella. Miksi me emme sitä hallitse?

Soini ja Tujunen ratsastavat ihmisten ajattelun pintaliidolla. Yhteiskunta ei kasva eikä kehity pintaliidolla, vaikka sillä elävät monet, rahaa keräävä kaupallinen media ja ”humoristi” Tervo mukaan luettuna. Soinin ja kokoomuksen strategia saattavat aliarvioida ihmisten kyvyt muodostaa itsenäisesti käsityksiään maailman menosta. Myös syvemmin ajattelevia ihmisiä on. Nykyhallinto ja osin puolueetkin ovat ulkoistaneet syvemmän ajattelun konsulteille, jonne myös virkakoneiston uutta luova työ näyttää siirtyvän valtion ja kunnallishallinnossa. Rahan valta pelaa siinä omaan peliään, josta myös on tehty ”mediaseksikästä” paljastelemalla poliitikkojen kytköksiä rahan valtaan.

Meitä yhteiskunnallisen kehityksen syväluotaajiakin tarvitaan. Kritiikki meitä kohtaan on oikeutettua sikäli, että emme hallitse yksinkertaistettua ilmaisua riittävän hyvin. Sadan vuoden takaisen agitaation ja propagandan taidot pitäisi todellakin palauttaa myös vasemmiston osaamisvalikoimaan. Rationaalisen ajattelun ja perusetujemme tajuamisen ohella sanoma on saatava perille kannattajillemme ja vastustajillemme.

Kun me vasemmalla vaadimme parempia palveluja, riittävää toimeentuloa vähäosaisille, oikeudenmukaisempaa verotusta ja suvaitsevaisuutta, tulisi sanoma saada oikeasti ymmärrettäväksi tavallisille ihmisille. Uskon, että pystymme vielä siihen tulevan vaalitaistelun aikana. Vaalitaisteluhan on vasta alkamassa.



Antti Holopainen

 

31.8.2010

Soini – Vasemmistoliitto ja hallituskipeys

Timo Soini jakoi jo puolueelleen ministerisalkkuja tänään TV:ssä uhoten median etukäteen julistamaa varmaa vaalivoittoa. Joku TV-toimittaja hieman mokasi, kun kertoi ketä Soinin teltalla parveili – suuri joukko toimittajia, varsinainen herätyksen saanut vaaliyleisö puuttui.

Tänään tapasin kadulla vakavasti katkeroituneen vasemmistolaisen toverin. Hän manasi Vasemmistoliiton maan rakoon, kun ”kasvissyöjä – viherpiipertäjät” ovat puolueen vallanneet ja unohtaneet täysin työmiehen asian. Hän ennusti Soinin porukalle 20- 30 paikan eduskuntaryhmää – siis 5-15 paikkaa enemmän kuin Perussuomalaiset asettivat tavoitteeksi.

Katkeroituneita tovereita löytyy, jotka sekä julkisesti että kuppiloissa toistavat median ja Soinin sanomaa, manaten vasemmiston tappiota. Lahden Punavihreässä satamatapahtumassa oli silti ennätysyleisö. Tunnelmassa ei ollut vikaa. Järjestöväkeä ja kannattajia pyöri ehdokkaiden ympärillä ilmoittautumassa tukiryhmiin ja vaalityöhön. Auttaako se ja kuinka paljon Vasemmistoa?

Meitä vastassa olevat voimat ovat vahvoja. Soinin uhoa ei ole syytä vähätellä, sillä hänen teltallaan parveilevat toimittajat. Meidän tilaisuudet kierretään kaukaa. Porvarillinen julkisuus tietää luokka-asemansa. Suuren rahan lehtimiehet ja naiset luovat mielikuvia poliittisista liikkeistä. Kansan todellinen tyytymättömyys on kanavoitava feikkityömiehille, sillä punaisen ja punavihreän liikkeen voiman mahdollinenkin nousu huolettaa heidän työnantajiaan.

Valitettavasti meillä vasemmalla on tullut tavaksi tulittaa ja kivittää sanan säilällä toisiamme. Vaikka Paavo Arhinmäki puhui Viikkolehdessä duunarin puolesta varoittelemalla Soinin ja kokoomuksen huijauksesta, viesti jää täysin sivuun valtamedian viestin jalkoihin.

Samainen katkeroitunut toveri saa juttunsa hyvin valtamediaan, kun Vasemmistoliittoa lyödään ja perussuomalaisten menestystä julistetaan. Saamme siinä samalla ämpärillisen lokaa niskaamme väärästä EU-politiikasta ja hallituskipeydestä.

Siis niistä virheaskeleista joita otimme 15 vuotta sitten. Nyt Vasemmistoliitto on Euroopan vasemmistopuolueen jäsen ja mukana rakentamassa kansalaisten vastavoimaa EU-eliitin kansanvastaiselle politiikalle. Siitä ei kerro kukaan.

Soini saa jakaa jo ministeripaikkoja. Uskaltavatko vasemmistolaiset edes ajatella hiljaa itsekseen sitä, mitä tekisimme, jos meille tulisi murskavoitto? Omalta osaltani olen leikitellyt ajatuksella, jos saisin yli 6000 ääntä. Olisinko käytettävissä peruspalvelu- tai työvoimaministerinä? Koen, että reilu vaalivoitto velvoittaisi ottamaan senkin haasteen vastaan. Näin siinä tapauksessa, että toverit sen hyväksyvät ja hallitusohjelmaan saadaan tavoitteita joiden toteuttaminen edellyttäisi toimintaa hallituksessa.

Esittelin tänään Lahden kaupunginhallituksen kokouksessa joitain ajatuksia siitä, miten alle 30-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien koulutusta ja valmennusta työelämään tulisi kehittää, että se oikeasti korvaisi pätkä- ja tempputyöllistämisen synnyttämällä kestäviä ja kantavia työuria niille, jotka ovat joutuneet sivuraiteelle nuoruudessaan. Huomasin, että alan ammattilaiset kyllä sanomani ymmärsivät varsin hyvin. Kunpa pääsisikin toteuttamaan oikeaa syrjäytymisen ehkäisyä, sosiaalista eriarvoisuutta korjaavaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa ja politiikkaa jossa katkaistaan lopullisesti siivet ikäsyrjinnältä, köyhien sortamiselta ja etniseltä syrjinnältä.

Minusta Vasemmistoliitto on sen velkaa Suomen kansalle. Katson meillä olevan vastuun edelleen niiden virheiden korjaamisesta, missä olemme olleet 15 vuotta sitten mukana. Mutta se tulee mahdolliseksi vasta sitten, kun kansa antaa meille valtuudet siihen.



Antti Holopainen

 

15.8.2010

Työväenpuolue ”ilman sosialismia”!

Timo Soini julisti perussuomalaiset uudeksi työväenpuolueeksi – ilman sosialismia! Soinin vaalivankkureiden vetäjäksi ryhtyy SDP:n loikkari Putkonen. Se oli eilinen ”veret seisauttanut” uutinen! Kokoomus julistautui muutama vuosi sitten työväenpuolueeksi. Duunariluokan ääniä kalastelevat nyt siis ”vanhat työväenpuolueet” sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto ja kaksi uutta ”työväenpuoluetta”.

Miten tässä nyt näin kävi? Työväenluokan piti kadota. Vastakkainasettelun ajan piti olla ohitse. Näin on porvarillinen media kansan syville riveille uskotellut. Oppi tarttui 1980-luvulta vähitellen työväenpuolueisiin ja heidän kannattajiinsa. Uusista palkkatyöläiskerrostumista, entisistä korpikommunistien, maalaisliittolaisten ja demareiden jälkeläisistä, kuten sairaanhoitajista, sosiaalityöntekijöistä, tietotyöläisistä, lääkäreistä, insinööreistä ja opettajista kasvoi maalta kaupunkiin muutettuaan ”epäpoliittisia”, mutta todellisuudessa pääosin kokoomuksen ja kokoomuksen linjaa ajavan keskustan kannattajia. Suomesta on jo tähän mennessä tullut poliittisesti Euroopan oikeistolaisin maa, missä vasemmiston kannatus on huvennut kaikkien aikojen pienimmäksi.

Nyt Soini yrittää uuden vetojuhtansa Putkosen viitoittamalla tiellä viedä vasemmistolta lopunkin voiman pilkkomalla vasemmiston järjestäytyneen voiman.

Onko offensiivilla mahdollisuuksia onnistua? Merkit viittaavat siihen, että on! Porvarillinen media on tehnyt jo reilun vuosikymmenen Soinista Itävallan edesmenneen äärioikeistojohtaja Haiderin kaltaista messiasta. Kansainvälisen äärioikeiston rahahanat taisivat aueta Soinille, kun hän vahvisti uskottavuutensa varteen otettavana työväenliikkeen hajottajana EU-vaaleissa viemällä taakseen osan EU-kriittisen vasemmiston äänistä.

Kun työväenliike saatiin uskomaan uusliberalistiseen ideologiseen harhaoppiin, menetti oppien mukainen politiikka uskottavuutensa perusduunarin silmissä, Soini on nappaamassa syntyneen tyytymättömyyden muokkaamalla takavuosikymmenistä tutun iskulauseen ”talonpojan tappolinja” aikaamme sopivaksi teesiksi ”duunarin tappolinja”.

Näin syntymässä oleva liike aikoo omia itselleen ”hylätyiksi” itsensä tuntevien teollisuustyöläisen kannatuksen. Soini ei tarvitse tehdä muuta kuin loistaa hyväntahtoisena TV:ssä. Kansainvälinen kapitalistinen teollisuustuotannon rakennemuutos on iskenyt työväenluokan ytimeen Soinin puolesta. Näin on syntynyt asemansa menettävät duunarikerrostumat, joiden voiman heikkeneminen on innostanut pääoman edun valvojat hyökkäykseen koko työväenliikettä vastaan.

Vastaavalla mallilla Soinn oppi-isä Veikko Vennamo onnistui yllättämään Suomen poliittisen eliitin ja osin vasemmiston 1960-luvulla julistamalla tuon ajan politiikan ”talonpojan tappolinjaksi”. Vaikka SKDL ei varsinaisesti ollut edes poliittisesti syyllinen pientiloja autioittaneeseen kehitykseen, menetti se maaseudulla kannatustaan Vennamolle, kun SKDL:ään aikaisemmin luottaneet kokivat, että heidät on hylätty.

Koska nyt on menossa isku työväenluokan ytimeen, on vasemmiston osoitettava uskottavasti duunareille, että heitä ei ole hylätty. Perinteinen teollisuus- ja rakennustyöväki tulee nähdä työväenluokan ydinjoukkona, jonka etuja ja oikeuksia on puolustettava.

Olisi reilua tunnustaa 1990-luvun uusliberalistinen ”harharetki” koko työväenliikkeen, niin demareiden kuin Vasemmistoliitonkin virheeksi. Tulevan vaalitaistelun aikana Vasemmistoliiton olisi asetettava tavoitteeksi korjata tuon kauden laiminlyönnit ja virheet palauttamalla liikkeen uskottavuus.

Nyt jos koskaan on nostettava kampanjoinnin kärkeen työn ihmisten asema ja heidän oikeutensa työpaikoilla puolustaa etuja ja oikeuksia. Elinkeinoelämän keskusliitto julisti jo muutama vuosi sitten ”luokkasodan” alkaneeksi luopumalla konsensushakuisesta politiikasta. Poliittinen eliitti kokoomuksen ja keskustan johdolla tukee työnantajapiirien linjauksia. Suurporvariston ja heidän lakeijoidensa peli on kyettävä paljastamaan ja jättämään Putkonen Soinin vankkureiden vetäjänä sivuraiteelle! 

Antti Holopainen

 

11.8.2010

Vanhasen ja Kataisen eläkepommi - suutari

Yhteiskuntapolitiikka lehden päätoimittaja Matti Virtanen purkaa sosiaali- ja terveysministeriön ja terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteisjulkaisu TESSO:ssa kansan pelottelemiseksi rakennetun eläkepommin. Suuret ikäluokat elävät keskimäärin 10 vuotta pitempään kuin vanhempamme 30 vuotta sitten. 1-3 vuoden raihnaisen elämän aika siirtyy keskimäärin 10 vuotta myöhempään aikaan. Kuulun tähän joukkoon, sillä tänään putkahti postilaatikosta ote toimitusjohtajan päätösluettelosta, jossa päätöksessä minulle myönnetään ero 1.1.2011 eläkkeelle siirtymiseni johdosta.

Aionko ryhtyä yhteiskunnan loiseksi, joka syö tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuudet, niin kuin meitä syyllistetään? Virtasen mukaan meidän puolen miljoonan ”palkansaajan” – siis kansalaispalkan saajan – joukko sysää melkoisen määrän rahaa kansantalouden kiertoon maksettuina veroina ja lisääntyneenä kulutuksena. Se lisää kotimaista kysyntää ja synnyttää työpaikkoja palvelusektorilla. Miksi Katainen ja kumppanit ovat tästä varmuudella tulevasta suurten ikäluokkien aiheuttamasta kansantalouden kasvupiikistä huolissaan? Surettaako se, että eläkerahastojen rahoista suurempi osa ohjautuukin suomalaisen yhteiskunnan pyörien pyörimiseen ja pienempi osa heidän palvomilleen finanssikeinottelijoille.

Kataisella saattaa olla toinenkin murhe. Pelkäävätkö isot pojat tämän aktivistiseniorien yhteiskunnallista vaikuttamista? Esittihän eräs elinkeinoelämän edusmies sitäkin, että eläkeläisiltä joutaisi pois äänioikeus, passiiviväestöä kun ovat. Turhaa syyllistätte. Turhaan pelottelette. Olemme se sukupolvi, joka on tehnyt jalkatyön suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa. Monet niistä asioista, joiden vuoksi lähdimme ”muuttamaan maailmaa” ovat toteutuneet. Niistä yksi vaikuttava näyttö vaikkapa suomalaisen keskimääräisen eliniän piteneminen 10 vuodella. Siis olemme saaneet aikaan onnistunutta sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Olemme lisänneet kansallisvarallisuuttamme sillä tavalla, että monet meistä pystyvät tukemaan meitä edeltäneen uudisraivaaja- ja sotasukupolven raihnaisuusvaihetta omaishoitajana tai kompensoimaan taloudellisestikin vanhempiemme pienistä eläkkeistä johtuvaa niukkaa toimeentuloa sponsoroimalla vaikkapa vanhusten siivouspalveluita, kun pienestä eläkkeestä ei siihen riitä.

Itsetuntommekin on edellistä sukupolvea vankemmalla pohjalla. Olemme ylpeitä aikaansaannoksistamme, myös niistä demokraattisista instituutioista, joita olemme vaalineet. Niistä tärkeimpiä ovat ammattijärjestöjen lailliset toimintaoikeudet, mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen, poliittiset vaikuttamiskanavat puhumattakaan laajasta vapaaehtoistyöhön perustuvasta kansalaisjärjestöjen ja toimijoiden verkostosta.

Olemme vahvasti työhön sitoutunutta ja työorientoitunutta sukupolvea. Kun jäämme eläkkeelle, moni meistä ei unohda työtäkään. Katainen ja Vanhanen ideoivat ikäihmisten ”työhön pakottamisen” malleja. Moni meistä haluaa jatkaa eläkkeelle päästyäänkin työtä tai siihen verrattavaa toimintaa vapaaehtoisesti. Olen kuullut eläkkeelle jo siirtyneitä ikätovereiltani, että kalenteri on vähintään yhtä täysi, ellei välillä täydempikin, kuin työssä oloaikana.

Virtasen haastattelussa tämä seniorikansalaisten aktiivinen panos yhteiskuntamme tuotannon ja toimintojen pyörittämisessä oli jäänyt huomiotta. Uskon sen olevan merkittävä tekijä, joka hidastaa todellisen työvoimapulan kielteisiä vaikutuksia.

Oma osuuteni tässä tullee olemaan aiempaa aktiivisempi yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Kesän aikana tein muutamia aloitteita päihdepalvelujen rahoituspohjan uudelleen järjestämiseksi ja perustin mm Oikeutta Päihdepotilaille ryhmän Facebookiin. Siellä on jo yli 1000 jäsentä.

Eräs KELA:ssa vakuutuslääkärinä työskentelevä kollega oli noteerannut esittämäni kritiikin Kansaneläkelaitosta kohtaan laittamalla sähköpostia siitä, että kyllä Kansaneläkelaitoksen keskushallinnossa ymmärretään, että alkoholismi on työkykyä alentava sairaus, mutta kun siellä paikallistoimistoissa on monta mielipidettä. Siis kesäinenkin julkinen keskusteluun mukaan lähteminen näyttää vaikuttavan juuri niin kuin on ollut tarkoitus. Eli hallinto-organisaation byrokraatit ryhtyvät etsimään ongelmia toimintakäytännöistään ja toimintakulttuureistaan.

Poliittisen vaikuttamisen tasolla meidän on saatava aikaan sellaiset muutostalkoot, että monilta osin rapautunut turvaa ja hyvinvointia edistävä ja ylläpitävä koneistomme jatkaisi toimintaansa ja kehittyisi siihen suuntaan, että tulevienkin sukupolvien turvallisuus ja hyvinvointi taataan muuttuvan ilmaston oloissa ihmiskunnan elämisen perusedellytykset säilyttäen.



Antti Holopainen

 

18.7.2010

Alkoholiverotuotosta pitäisi ohjata suurempi osa päihdepalveluihin 
(julkaistu Hesarin mielipide palstalla 18.7.2010)

Tuoreimman päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan valtion alkoholijuomaveron tuotto oli 2007 miljardi euroa. Kuntien päihdehuollon käyttömenot olivat 151 miljoonaa eli 15 % alkoholiveron tuotosta. Miten on mahdollista, että valtio, joka kerää alkoholilla miljardin verotuoton ei ”voi” osallistua reilummin haittakustannusten vähentämiseen. Jos valtion alkoholiverotuotoista 15 % sijoitettaisiin päihdepalveluihin, olisivat palvelujen resurssit kaksinkertaiset nykyisiin verrattuna.

Päihdepalvelut ovat jatkuvasti otsikoissa säästökohteena. Säästö tässä kohtaa ei perustu järjelliseen talousajatteluun, sillä hoitamattomuuden seurauksena syntyvät kustannukset ovat aivan toista suuruusluokkaa, kuin valtion alkoholitulot tai hoidon kustannukset. Vuosikirjan mukaan kaikkein suurin kustannus on menetetyn elämän arvo ennenaikaisen kuoleman seurauksena. Alkoholin arvioitu osuus tästä on 2,7- 5,4 miljardia. Huumesairauksien aiheuttama menetetyn elämän arvo on lisäksi noin miljardi vuodessa, eli yhteensä seitsemän miljardia.

Alkoholisairauksista on tullut suurin tappaja sekä työikäisten miesten että naisten keskuudessa, osin tuoreiden poliittisten päätösten seurauksena. Alkoholin aiheuttama inhimillisen elämän tuhovoima on ohittanut sydän- ja syöpäsairaudet tappajina sekä miehillä että naisilla.

Tilastotarkastelun taakse jäävät ne inhimilliset kärsimykset, joita päihdesairauksia sairastava aiheuttaa ennen kuolemaansa itselleen ja lähiympäristölleen.

Runsaan 30 vuoden päihdetyökokemuksen perusteella voin todistaa, mitä merkitsee hoitoon pääsyn estäminen, kun hätä on suuri. Usein se merkitsee sekä kärsimystä että kuolemaa. Vieläkin useammin se merkitsee potentiaalisesti hyvän ennusteen omaavan potilaan hylkäämistä oman onnensa nojaan työkyvyttömäksi kroonikoksi, jolta evätään lakiin perustuva oikeus hoitoon ja sosiaaliturva.

Samasta tilastoteoksesta löytyy epäsuoria tietoja sosiaaliturvan puutteesta. On erikoista, että krooninen kansansairaus, joka näkyy ja kuuluu lähiympäristössä vuosia ja vuosikymmeniä ennen hoitamattoman potilaan kuolemaa aiheuttaa yllättävän vähän eläkkeelle siirtymistä. Yksityisen ja julkisen työeläkkeen nauttijoita oli vain 4,9 % työkyvyttömyyseläkkeellä päihdesairauden takia

Päihdesairautensa vuoksi työkykynsä menettäneitä kohdellaan heidän ihmisarvoaan loukaten, jos he rehellisesti sairautensa aiheuttamaan toimintakyvyn alenemiseen vedoten anovat eläkettä. Onko oikein, että kunta estää hoitoon ja asianmukaisiin työkyvyn arviointitutkimuksiin pääsyn ”rahapulassaan” ja KELA hylkää sairauspäiväraha- tai eläkehakemuksen, kun potilasta ei ole asianmukaisesti kuntoutettu ennen tutkimuksia.

Tosiasiallinen työkyvyn ja tuotannon menetys on tilastotietojakin paljon suurempi, sillä se piilottautuu mielenterveyshäiriöiden suureen ryhmään. Päihteiden osuutta häiriöiden etiologisena tekijänä ei tohdita tuoda lääkärin lausunnoissa vieläkään esille, kun siitä seuraisi usein ennen sairastumistaan hyvän työuran luoneen ihmisen etuuksien epääminen.

Yhteiskunnan voimavarojen kaksinkertaistaminen, eli 150 miljoonan euron korvamerkitty summa päihdehoitoon olisi ensimmäinen pieni askel oikeaan suuntaan tämän kansallisen ongelman torjunnassa. Tehokas varhainen puuttuminen ja päihdekuntoutus jatkaisivat työuria kummasti, kun toiminta sallittaisiin ja siihen panostettaisiin. Näyttöä hoidon ja kuntoutuksen tehosta on riittävästi. Löytyisikö poliittista tahtoa?



Antti Holopainen, ylilääkäri, Järvenpään sosiaalisairaala

 

 

1.7.2010

Jouko Skinnari ja pistorasia

Eduskunnassa levisi tänään ”jälkibrezhneviläinen” hurmos, kun aiemmin ydinvoimaa vastustaneet kansanedustajat kääntyivät sen kannattajiksi ja äänestivät kahden uuden ydinvoimalan rakentamisluvan puolesta. Lahtelainen demarikansanedustaja Jouko Skinnari olivat Jyrkin, Matin ja Maurin joukoissa lobbaamassa ydinvoimaa. Hän puolusti ydinvoimamyönteistä kantaansa sillä, että suomalainen kuluttaja haluaa pistorasiasta tulevan sähköä. Suomalainen ei Joukon mukaan ole niinkään kiinnostunut siitä miten se tehdään, kunhan sitä tulee.

Skinnari kuuluu ikätovereihini, jotka ovat kasvaneet ja muodostaneet kantansa ydinvoimaan aikana, jolloin ”ikinaapurimme” Neuvostoliitto propagoi vahvasti ydinenergian rauhanomaisen käytön puolesta. Minäkin uskoin aikoinaan Neuvostoliittoon ja sen edistyneeseen avaruus- ja ydinteknologiaan.

Skinnari ja kumppanit ovat edelleen oikeassa siinä, että ydinvoimala ei päästä hiilidioksidia ilmakehään. Kasvava joukko ihmisiä, myös suomalaisia, pohtii tänään, mihin maailma on menossa energiaintensiivisen teknologian palvonnan tiellä. Lähdimme sille tielle parisataa vuotta sitten. Vauhti kiihtyi räjäytettyjen ydinpommien jälkeen sodan jälkeisen kauden jälleenrakentamisen ja varustautuminen varjossa. Teknologiauskon rauhanomainen ulottuvuus on ollut usko neuvostoliittolaiseen ja amerikkalaiseen ydinteknologiaan. Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa oli maailman kartta, jonka mukaan lisäydinvoimaa rakennetaan vielä idässä, erityisesti Kiinassa ja Venäjällä, mutta into on vähäistä Suomea lukuun ottamatta Länsi-Euroopassa ja Amerikan mantereella.

Samaan aikaan kun, Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen ovat kääntyneet jälkibrezhneviläisiksi, on oma ydinenergiauskoni rapistunut Neuvostoliiton siirtyessä historiaan. Kannatan nykyään syvällisempää teknologian ja tieteen vallankumousta. Sellaista vallankumousta ja elämäntavan muutosta, joka oikeasti korvaa energiaintensiivisen tuotannon ja liikkumisen vähemmän energiaa kuluttavilla teknologioilla.

Ydinvoiman kannattajat arvioivat, että ydinenergian käytön laajeneminen on välttämätön välivaihe ilmastomuutoksen pysäyttämisessä. Näkökulma saattaa olla uskottava Venäjällä ja Kiinassa, missä eletään Suomeen ja Länsi-Eurooppaan nähden pääosin teollistumisen ja kaupungistumisen varhaisempaa vaihetta.

Mutta miksi Eurooppa ja Pohjois-Amerikka valitsevat Suomea lukuun ottamatta toisin? Muu Eurooppa, poikkeuksena Suomi, Slovakia ja ydinasevalta Ranska ovat päättäneet ratkaista asian ilman ydinvoimaa. Miksi Suomen teollisuus ei siihen pystyisi?

Ydinenergia ei ole kotimaista. Suomestakin mahdollisesti louhittava uraani joudutaan kuljettamaan polttoaineeksi rikastamista varten jonkun ydinsuurvallan rikastuslaitoksiin, josta se tuotaisiin takaisin säteilevänä polttoaineena ydinvoimaloihimme. Meille jäisi sitten säteilevät jätteet kallioperään näiden kierrosten jälkeen. Riippuvuus elintärkeän energiahuoltomme osalta ydinsuurvalloista voimistuisi ja samalla energiaomavaraisuutemme tosiasiallinen taso alenisi.

Eduskunnan enemmistön päätös edustaa Brezhnevin ajan jäänteitä vanhemman teknologia- ja poliitikkosukupolven ajattelussa. Heidän asiantuntijansa ydinteknologian nousun ajan teollisuusjohtaja- ja insinöörikunta uskovat luonnollisesti aikakautensa elämäntyön oppeihin. Meidän tulisi pystyä muuttumaan ja katselemaan laajempia kokonaisuuksia. Edistyneenä yhteiskuntana tehtävämme on näyttää tietä uuteen aikakauteen, jonka perussanoma, elinvoimainen ja houkutteleva ympäristökaupunki, on kirjattu vahvasti mm Lahden kaupungin strategiaan.

Toivon, että tämän päivän menneisyyden hurmoksesta herätään reaaliaikaan jossa teollisuusjohtajat miettivät vielä muutaman kerran kannattaako uusia ydinmyllyjä Suomeen rakentaa.



Antti Holopainen

 

21.6.2010

Aion pyrkiä eduskuntaan!

”Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan. Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan” Nämä vanhan virren sanat ovat tulleet useasti mieleen, kun olen seurannut viime aikojen kehitystä. Reumasairaala ajettiin konkurssiin, kun KELA:lla ei ole mitään vastuuta perustamansa ”itsenäisen säätiön” toiminnasta.

Vasemmistoliiton puoluekokous oli innostava tapahtuma. Vasemmistonuoriso näytti voimansa. Kiistat olivat pieniä kokouksen suureen linjaan verrattuna. Vasemmistoliitto ryhtyy nyt oikeasti haastamaan kapitalismia. Poliittisen tavoiteohjelman kärkisanoma kirjoitettiin näiltä osin täysin uusiksi ja terävämmäksi. Tätä sanomaa ei valtakunnallinen media kuitenkaan meistä kerro – ainakaan vielä! Tämän päivän Ilta-Sanomien mukaan Paavo haastaa kuitenkin Timon! Hyvä niinkin.

Harri Moisio syntynyt -54 kertoi kuuluvansa ”fossiiliosastoon”. Silti hänet valittiin puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Toivottavasti hänet valitaan eduskuntaankin Vaasan vaalipiiristä siitä huolimatta, että kaikki Pohjanmaan vassarit eivät tykkää turkistarhauksen lopettamislinjasta. En minäkään tykännyt ”talonpojan tappolinjasta”, jolla SMP aikoinaan nousi. Silti jatkoin sitkeästi liikkeessä SKDL:n aikana. Talonpojan tappolinjalla protestiäänivyöryn kerännyt SMP:n eliitin seuraava sukupolvi Pekka Vennamon johdolla myi ja pilkkoi Posti- ja Lennätinlaitoksen sopiviksi suupaloiksi kansainvälisille finanssikeinottelijoille. Seppo Konttisen kirjassa ”Kansallisomaisuuden ryöstö” kuvataan perusteellisesti ja selkokielellä sitä, miten poliittisen eliittimme ydinjoukko on toteuttanut Suomessa Milton Friedmanin profetiaa. Siinä sivussa Veikon poika Pekkakin syleiltiin poliittisesti kuoliaaksi eliitin toimesta. Timo ratsastaa jäljelle jääneillä perinnöillä yrittämällä ohjata katkeroituneen kansan tyytymättömyyden eurooppalaisen äärioikeiston nousun eväiksi. Vasemmiston on haastettava tämäkin projekti tosissaan.

Puoluekokouksessa näkynyt nuorten radikalisoituminen vetoaa omaankin Vasemmistoliittoa äänestävään ikäluokkaani. Olemme nähneet läheltä ilmiön toisen puolen eli pienen ihmisen nöyryyttämisen ja heitteille jättämisen. Haluamme olla mukana muuttamassa tätä maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Ihmisoikeudet on palautettava niille, joilta isänmaamme myyjät ovat ne ryöstäneet.

Päihdepotilaat ovat yksi toistuvasti oikeuksien loukkauksia kokenut ryhmä. Ei kuitenkaan ainoa. Tänään Helsingin Sanomat kertoi, miten vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkäreiden vaatimuksesta satoja suomalaisia on pakotettu epäeettisiin homealtistustesteihin työperäisen homealtistuksen tutkimustilanteessa. Tämä epämoraalinen touhu lopetettiin onneksi vähin äänin.

1990-luvun alusta alkanut päihdepotilaiden epäeettinen kohtelu jatkuu ja kovenee. Hoitoon pääsy estetään. Työkyvyttömyyden asianmukainen selvittäminen evätään. Epätoivoon ajettu yksilö jätetään viimesijaisen toimeentulotuen varaan. Kun ihminen sairastuu sairauksiin, joissa oirehdinnan kuvaaminen ja etiologisten yhteyksien osoittaminen vaativaa, hän jää armotta väliin putoajaksi. Näin on käynyt kymmenille tuhansille mielenterveyspotilaille. He joutuvat taistelemaan yksilönä instituutioita vastaan. Instituutiot ovat vahvoilla. Ne luottavat siihen että suurin osa alistetuista ei jaksa. Pohjimmiltaan laitonkin päätös jää näin voimaan.

Uuvutetuille – usein äänestämättä jättäville on palautettava ihmisarvo ja oikeus tämän yhteiskunnan jäsenyyteen. Heidän puolestaan aion toimia vaalikampanjani aikana. Eduskunnassa aion aloittaa muutostalkoot ihmisoikeuksia loukkaavien lakien porsaanreikien tukkimiseksi. Kansalaisia loukkaavasta hallintokulttuurista on päästävä eroon. Kansalaisia nöyryyttävä shokkihoito on ollut Suomessakin osa Naomi Kleinin kuvaamaa shokkihoitoa. Köyhien kyykyttäminen on hoidettu vähin äänin hyvinvointivaltioretoriikan takapihalla luottaen päihteiden ja riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden turruttavaan ja vaientavaan voimaan.



Antti Holopainen

 

18.6.2010

Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan. Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan

”Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan. Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan” Nämä vanhan virren sanat ovat tulleet useasti mieleen, kun olen seurannut viime aikojen kehitystä. Reumasairaala ajettiin konkurssiin, kun KELA:lla ei ole mitään vastuuta perustamansa ”itsenäisen säätiön” toiminnasta.

Päihde- ja mielenterveyspalvelut ovat vastaavanlaisen pyörityksen kohteena. Joudun itsekin pakkolomalle syksyllä ennen eläkkeelle siirtymistäni, kun sosiaalisairaalan palkanmaksuvalmiudet ovat romahtaneet potilaspulan vuoksi.

Saattaa olla, että porvarit saavat tästä eläkeläisestä vielä aikamoisen riesan, sillä aion ryhtyä oikeasti politikoimaan, kun vapaudun sosiaalisairaalan vetovastuusta. Uuden elämän harjoittelun merkeissä perustin Facebookiin ryhmän ”Oikeutta Päihdepotilaille”. Ryhmään on liittynyt tähän mennessä runsaat 850 jäsentä. Ryhmän suosio yllätti. Porukanhan piti olla passiivista etujensa ajamisessa. Kun ryhmä tuosta vielä kasvaa, eduskunnan rappusilla pian tavataan!

Kun tuottavuuden nimissä leikataan päihdepotilaiden palveluja, voimistetaan heikoimmassa asemassa olevien syrjintää. Samalla hoito ja kuntoutus laiminlyömällä sysätään parhaassa työiässä olevia työelämän ulkopuolelle. Vaatimus työurien pidentämisestä siirtyy yhä kauemmaksi, kun päihde- ja mielenterveyspotilaat jätetään heitteille.

Joku tästäkin hyötyy, sillä 10 % kansasta juo 50 % kulutetusta alkoholista. Suomen päihdepolitiikan johtavat ja vaikuttavimmat asiantuntijat ovat olutteollisuuden edustajia, suoraan peruspalveluministerin neuvonantajina. Oikeuskansleri nuhteli juuri hallitusta jääviyssääntöjen rikkomisesta ydinvoimahankkeen valmistelussa. Olutmiehet näyttävät ohjailevan ”asiantuntijuudellaan” hallituksen alkoholin mainontalinjasta. Olisikohan tuossakin jotain sellaista, jota oikeuskanslerin virasto voisi miettiä.

Käsittelyssämme olevassa tavoiteohjelmassa vaaditaan laadukkaita terveys- ja hoivapalveluita kaikille. Hyvä niin. Esitän kohtaan ”Mielenterveyspalveluiden resursseja lisättävä…” täydennystä seuraavasti: ”Mielenterveys- ja päihdepalvelujen resursseja on lisättävä ja ennaltaehkäisevään mielenterveys- ja päihdetyöhön on panostettava”



Antti Holopainen

 

8.6.2010

Oikeutta päihdepotilaille

Olen joutunut tekemään tavallisuudesta poikkeavia päätöksiä sekä työpaikalla että henkilökohtaisessa elämässäni. Tänään jouduin allekirjoittamaan 17 työkaverini irtisanomispaperit ”taloudellisista ja tuotannollisista” syistä. Jouduimme supistamaan sairaalan toimintaa, kun kunnista tapahtuva palveluohjaus toimii aiempaa huonommin.

Vuoden olemme peränneet valtion vastuuta. Kansanedustajat, jopa hallituspuolueiden edustajat ovat alkaneet tehdä eduskuntakyselyjä sosiaalisairaalan asemasta. Saattaa olla, että jotain meille vielä luvataan vastapainona uusille synkille uutisille. Eilen Helsingin terveysviraston toimitusjohtaja ilmoitti, että ensi vuoden alusta Helsingin terveysviraston ostoja sosiaalisairaalasta leikataan 0,5 miljoonalla. Tämä tulee vielä lisäksi jo supistuneen hoitoon ohjauksen päälle. Meidän työmaallakin alkavat jo kysellä olisikohan poliittisen vaikuttamisen aika?

Päätin asettaa itseni likoon sosiaalisairaalan pelastamiseksi aika erikoisella tavalla. Ilmoitin muutama päivä sitten toimitusjohtajallemme, että aion siirtyä vuoden 2011 alusta eläkkeelle, kun täytän 63 vuotta. Näin teen tilaa nuoremmalle alalle jo sitoutuneelle päihdelääkärisukupolvelle. Kun mietin, mitä aion tehdä eläkkeelle siirtymiseni jälkeen, syntyi ajatus perustaa etujärjestö päihdepotilaille. Vuosikymmeniä olen toistuvasti kuullut, että päihdepalveluja leikataan aina kuntien talousvaikeuksien yhteydessä, kun päihdeongelmaisilla ei ole puolustajia. Eivätkä he itse pysty etujaan ajamaan. Monesti olen miettinyt. Miksi eivät pystyisi?

Sunnuntaina oli Etelä-Suomen Sanomissa iso juttu sosiaalisen median käytöstä. Siinä kerrottiin, että kunnat ja monet muut julkiset tahot eivät ole oppineet käyttämään Facebookia. Menin heti nettiin tutkimaan miten Facebookiin voi perustaa ryhmän. Ohjeet olivat aika yksikertaiset. Niinpä sillä istumalla muotoilin ”Oikeutta päihdepotilaille” ryhmän teesit. Laitoin ne nettiin. Minuutin sisällä ilmoittautui ensimmäinen, tuttu työkaverini. Runsaan kahden vuorokauden kuluessa ryhmään on ilmoittautunut 550 jäsentä. En mitenkään voinut etukäteen kuvitella, että asia koetaan noin polttavaksi. Joukossa on jo tähän mennessä kansanedustajia, paikallispoliitikkoja, työkavereita ja alalla muualla työskenteleviä. On runsaasti nuoria ihmisiä, keskustelun mukaan kokemusta omaavia sekä apua saaneita, että niitä jotka taistelevat oikeuksistaan. Prosessi on jo tähän mennessä havainnollistanut, että netissä tapahtuva verkostoituminen on tätä aikaa. Sitä kautta voi parhaimmillaan syntyä aitoa painetta päättäjiä kohtaan, samalla kun sorrettujen välinen kokemuksen vaihtaminen valaa rohkeutta ja toivon mukaan myös uskoa muutoksen mahdollisuuteen.

Näyttää uhkaavasti siltä, että roolini tulevana eläkeläisenä ei ole siirtyminen reserviin. Edessä taitavat olla uudet haasteet toisella vaikuttamisen tasolla. Päihdepotilaiden ja muiden syrjittyyn asemaan ajautuneiden kansalaisten äänen kuuluville saaminen on haasteellista, mutta sekä kiinnostavaa että palkitsevaa tekemistä. Toivon mukaan saamme näihin muutostalkoisiin lähi tulevaisuudessa entistä suuremmat joukot ihmisiä, niin että tulevissa eduskuntavaaleissa kansa valitseekin valtiopäiville edustajansa, joille ihmisten tarpeet ja aktiivinen vaikuttaminen muutoksen puolesta on rahan vallalle alistumista tärkeämpää.



Antti Holopainen

 

28.5.2010

Hävettää!

En ole tähän saakka tuntenut häpeää suomalaisen poliittisen eliitin puolesta. Matti ja Jyrki ovat virallisia edustajiamme EU:n kokouksissa. Kun näin Matin haastattelun romanialaisista romanikerjäläisistä, en löytänyt itsestäni muuta tunnetta, kuin voimattomuuden ja häpeän tunteet. Hävettää kohdata suomalaisena se syvä ymmärtämättömyys pääministeritasolla syrjityimpiä ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevia EU-kansalaisia kohtaan, mikä Matin ja jokin aika sitten myös Jyrkin haastatteluista välittyi. Onko maamme eliittiin valikoitunut ihmisyydestä ja inhimillisyydestä noin vähän ymmärtäviä ihmisiä? Miten suomalaiset äänestäjät ovat voineet tehdä tuollaisia valintoja? Vai vieraantuvatko vallassa olevat noin täydellisesti kaikkein syrjityimpien ihmisten hädästä.

Myönnän toki sen, että hyvin voiville ihmisille tulee ahdistava olo, kun he näkevät kadulla kerjäävän ihmisen. Olen itsekin kokenut saman tunteen niin Suomessa, USA:ssa, Venäjällä, Brasiliassa kuin joissain Etelä-Euroopan maissa.

Poliitikoilla tulisi olla sen verran sydämen sivistystä ja ymmärrystä yhteiskunnasta, että he tajuaisivat kadulla kerjäävän olevan uhri eikä halveksinnan kohde. Miten pääministeri voi vaatia kaikkein sorretuimman ihmisen jättämistä julkisesti heitteille! Kuulun niihin, jotka joutuvat ammatikseen kohtaamaan tämän logiikan mukaan toimivan yhteiskunnan sorrettuja uhreja. Samalla logiikalla jätetään Suomessa kaikkein heikoimmassa asemassa oleva päihderiippuvainen heitteille. Ajoittain törmään jopa terveydenhuollon ammattihenkilöihin, joiden mielestä yhteiskunnan varoja ei saa laittaa surkeassa tilassa olevan kanssaihmisen ”hyysäämiseen”.

Ahneuden ajan apostolit, joita sekä Matti että Jyrki tässä maassa edustavat, joko sulkevat silmänsä kaikkein vähäosaisimpien hädältä tai kauhistuessaan sitä ryhtyvät tiedostamattaan välittömästi rasisteiksi. Tällä reaktiollaan he vahvistavat kaikissa meissä ajoittain pintaan nousevia pelon ja avuttomuuden tunteita, tukemalla tunteiden muokkautumista syrjintään johtavaksi inhoksi. Minusta poliitikon tulisi olla sen verran sivistynyt, että ei toimisi noin.

Minua tämä hävettää siksi, että joitain vuosikymmeniä sitten Suomi pystyi vielä osoittamaan maailmalle, miten valtio ja kansalaisyhteiskunta pystyvät vähentämään romanien syrjintää, kohentamaan heidän elinolojaan ja mahdollistamaan heidän vahvemman osallisuutensa suomalaisesta yhteiskunnasta.

Nyt kun meidän onnistunutta kokemustamme tulisi välittää EU:n pöytiin, nämä herrat kauhistuvat 10 miljoonan kaikkein syrjityimmän EU:n romanin harvojen yksilöiden ilmaantumista suomalaiseen katukuvaan. Jos Matin ja Jyrkin suhtautumistapa olisi EU:n linja, kulkisimme kohti 30-luvun kolmannen valtakunnan tietä, jossa uhreista tehdään syyllisiä omaan kohtaloonsa laajemmassakin mitassa. Seuraava askel syyllistämisestä olisi uhrien vainoaminen ja kokoaminen leireihin, joiden portilla lukee ”Arbeit Macht Frei”. Onneksi Keski-Euroopan kansat ovat käyneet niin kovan koulun, että oletan muiden johtajien olevan omiamme sivistyneempiä.

Suomalainen hyvinvointivaltio on onnistunut aikaisemmin tasa-arvon ja sorrettujen auttamisen kautta parantamaan heikossa asemassa olevien elinoloja. Onko tämän päivän poliitikoilta unohtunut se, miten saimme tämän aikaan. Miksi heidän maailmankuvaansa mahtuu vain pelastaa pankit ja pankkiirit, mutta ei Kreikan ja Romanian köyhiä. Ovatko he oikeasti kulkeneet suomalaistenkin syrjittyjen ohitse laput silmillä kiertäen kaukaa Kalliossa katukuvassa näkyvät leipäjonot.



Antti Holopainen

 

16.5.2010

Kapitalismin koirakoulu ja sosialismin oppitunti

Katainen hermostui pahanpäiväisesti, kun oppositiopuolueet vastustivat Suomen valtion takuita Kreikan velkakriisin laukaisemiseksi. Kun Kreikan myrsky saatiin hieman rauhoittumaan, ”markkinavoimat” manasivat esiin uuden tyytymättömyyden puuskaan. EU:n ministerit kokoontuivat Brysseliin tekemään isomman valtioiden takuupaketin valtioiden ja pankkien luottokelpoisuuden vakauttamiseksi. Prosessi nosti julkisuuteen Suomenkin poliittisen eliitin pyrkimyksen rakentaa EU:sta liittovaltio.

Opimme jo USA:sta lähteneessä finanssikriisissä, että finanssipiirit vaativat kasinopelin tappioiden sosialisointia. Kun tappiot sosialisoidaan, käytetään uhkaavaa katastrofia perusteluna sosiaalisen turvaverkon ja julkisten palvelujen heikentämiselle. Puolustuskyvyttömimmät kansankerrokset joutuvat maksamaan finanssipiirien keinottelutappiot. Kun kriisi on ohitse, valta palautetaan kaikissa muodoissaan takaisin finanssipiireille, joita muodollisesti vallassa istuva vallanväki kumartaa. Näin tapahtui Suomessa 1990-luvun laman pankkikriisien jälkihoidossa. Nyt mallia sovelletaan koko EU:n mitassa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie totesi, että Suomen Tasavallan nimi taitaa olla muuttumassa Suomen osavaltioksi. Tästä kehityssuunnasta EU-kriitikot varoittivat, kun liityimme EU:hun ja eduskunta kansalta kysymättä hyväksyi liittymisen Euromaihin. Kiinnostavaa on nähdä, voimistuvatko uudestaan kansallista itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä puolustavat voimat EU-maissa, vai jatkaako EU:n liittovaltio vahvistumistaan niin kuin sekä voimaan astunut EU:n perustuslaki että uusi talouskriisin ratkaisu näyttävät ennakoivan. Erikoista Suomessa oli se, että tähän saakka hyvin federalistisena pidetty SDP äänesti eduskunnassa Kreikan sopimusta vastaan. Se oli Kataisen hermostumisen syy. Nähtäväksi jää, onko SDP tarkistamassa linjaansa, vai onko kyseessä pelkkä vaalitaktiikka?

Hyvinkin pian saattaa olla edessä taistelu tekeillä olevan liittovaltion politiikan suunnasta. Siis siitä rakennammeko itsenäisten valtioiden yhteisöä vai liittovaltiota. Pääomapiirit ovat tähän saakka määränneet menon suunnan, joka on ollut tie kohti liittovaltiota. Pääomien, työvoiman ja tavaroiden vapaa liikkuvuus on markkinoiden saneleman politiikan ydin. Kansan suojelemisen rakenteet pääoman vallalta ovat heikosti kehittyneet. Euroopan vasemmistovoimien tavoitteena on ollut kehittää kansojen väliseen solidaarisuuteen ja työväenliikkeen rajojen yli tapahtuvaan yhteistoimintaan perustuva vastavoima, mutta ei pääomapiirien sanelemaa kansanvaltaa kaventavaa liittovaltiota.

Kansallisvaltioiden vaikutusvaltaa on kuitenkin työnnetty sivuun niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa. Suomessa se oli 30 vuotta sitten, ennen EU-aikaa, ”hallittu rakennemuutos”. Myöhemmin se on muuttunut valtion hallinnon ohjauksen purkamiseksi. Valtion yhtiöitä, omaisuutta ja rakenteita on yhtiöitetty. Ohjausmekanismeja kutsutaan nykyään valtion omistajaohjauspolitiikaksi, ohjaksissa ministeri Häkämies.

Tämänhetkinen kova sana valtion ja kuntien toiminnoissa on tuottavuuden lisääminen eli tuottavuusohjelmat. Sellainen hyväksyttiin juuri Lahdessakin. Kunnat ovat lähteneet valtion perässä toimintojensa ja palvelujensa yhtiöittämisen tielle. Valtiolle ja kunnille kuuluvien tehtävien hoitaminen on siirtynyt kilpailuttamisen kautta tapahtuvien toimijoiden ja konsulttien hoitamaksi. Nyt on menossa yleishyödyllisen toiminnan aseman uudelleen määrittely. Reuman konkurssi kuului tähän kokonaisuuteen. Yleishyödyllisissä yhteisöissä, järjestöissä ja säätiöissä, yleishyödyllisyyden korvaa liikesalaisuuksien pakkosynnyttäminen, kilpavarusteluun ja kilpailuun lähteminen. Kuntien luottamuselimet korvautuvat yhtiöiden hallituksilla, jotka eivät toimi kunnallislain julkisuusperiaatteella, vaan osakeyhtiölakiin perustuvalla liikesalaisuuksien vaalimisen periaatteilla.

Onko nyt käymässä niin, että kaikki ihmisyhteisöjen yhdessä ja erikseen kehittämä arvotetaan ainoastaan ja vain markkinoilla, arvon mittana euro tai dollari? Typistyykö maailma globaaliksi kulutusverkostoksi, joka toimii niin kauan kun kiihtyvällä vauhdilla tapahtuva rahan kierto ja prosessin ohjelmoima luonnon riisto johtaa globaaliin katastrofiin?

Annammeko vapaaehtoisesti luvan sille, että ihmisoikeuksia poljetaan ja ihmisten luovuuteen perustuvaa voimaa tuhotaan? Että vain vahvimmat ja menestyneimmät voivat määrittää kehityksen suunnan. On vielä mahdollista, että uusorjuuden uhan alla olevat nousevat vielä kapinaan niin kuin nousivat Roomassa ennen muinoin ja Amerikassa 1800-luvulla.

Kiina ja muut kehittyvät valtiot alkavat vaikuttaa lisääntyvästi kehityksen suuntaan. 500 miljoonaa EU-alueen asukasta on pieni joukko 1,3 miljardiin kiinalaiseen ja yli miljardiin intialaiseen verrattuna. Sekin outous tässä on, että Kiinaa johtaa kommunistipuolue, maailman suurin lähes 80 miljoonan jäsenen kurinalainen puolue. Puolueen johto on tainnut oivaltaa kapitalismin pelisäännöistä jotain olennaista, kun menestyy niin hyvin ja osaa soveltaa marxilaisia oppejaan nykyaikaan tehokkaasti.

Kiinalaiset eivät tällä hetkellä sano rakentavansa sosialismia – vielä. Vasta sitten, kun sivistyksellinen ja aineellinen perusta on kypsynyt, sosialismi kuuluu puolueen ja maan tavoitteisiin. Suomessa tähän ei uskota, ei kapitalistien eikä vasemmistonkaan piirissä. Silti sellaista oppia puolue opettaa jäsenilleen ja kansalle. Kiinalainen tulkinta tulevaisuudesta on pelastaa planeetta entistä ekologisemmalla elämäntavalla, teknologialla ja kansojen välisellä harmonialla. Mutta vasta sitten kun kiinalaisetkin ovat päässeet nauttimaan urbaanista ja lännessä tutuksi tulleesta elämäntavasta. Kiinnostavaa olisi pohtia onko kiinalainen kapitalismin, konfutselaisuuden ja sosialistisen kehityksen visio ratkaisematon yhtälö. Meillä ajatellaan sekä vasemmalla että oikealla yhtälön olevan ratkaisematon ei harmoniaan vaan katastrofiin johtava. Tulisiko vasemmallakin ottaa paremmin selvää, mitä siellä Kiinassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa oikeasti tapahtuu?



Antti Holopainen

 

1.5. 2010

Vappuna 2010

Elias Krohn kirjoitti eilisessä Viikkolehdessä, että tänä vappuna saa taas puhua luokista! Tänä vappuna saa taas puhua luokkayhteiskunnasta, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Näin tapahtuu kun kapitalistit vahvistavat valtaansa.

Kapitalistien vallan vahvistuminen näkyy Lahdessakin demokratian ja demokraattisten instituutioiden vallan kapenemisena. Prosessi on tapahtunut vuosien kuluessa salakavalasti siten, että vaaleilla valittujen elinten kunnallislain mukaisen päätösvallan tilalle on ujuttautunut osakeyhtiölain mukainen päätösvalta. Tämä tapahtuu ”epäpoliittisesti” hallinnon rationalisoinnin niissä kunnallisia toimintoja yhtiöittämällä. Monissa teknisissä tehtävissä ja tukipalveluissa kehitys on hyväksytty rationaalisen hallinnon ja säästövaateiden paineissa myös vasemmiston piirissä. Olemme sen sijaan vastustaneet yhtiöittämishankkeita ja ulkoistamista sosiaali- ja terveyspalvelujen alueella. Siinäkään ei voimamme ole riittänyt toistaiseksi hillitsemään oikeiston ajamaa linjaa.

Kuluvan kevään aikana saimme kokea, että vallan siirtyminen kunnan päätöksentekoelimiltä osakeyhtiön hallitukselle johtaa siihen, että kapitalistisen kilpailun nimissä luottamushenkilöistä koostuva kunnan täysin omistaman osakeyhtiön hallitus painostetaan selkä seinää vasten hyväksymään työntekijöiden työehtoja heikentävään työehtosopimusjärjestelmään siirtyminen vastoin kaupunginvaltuuston ja hallituksen linjauksia.

Heinolan Reumasairaalan konkurssi on tuorein esimerkki siitä, että Eduskunnan suorassa valvonnassa olevan Kansaneläkelaitoskaan ei turvaa enää sairaiden ihmisten etuja. Kela ilmoittaa, että sen hallinnoima säätiö ei olekaan sen omaisuutta, vaikka kaikki ovat niin luulleet. Kilpailulainsäädäntöön vedoten Kela pistää hallinnoimansa sairaalan ja säätiön boikottiin estämällä potilaiden pääsyn entiseen tapaan Reumasairaalaan. Sairaalan toiminnan taloudelliset edellytykset romahtavat kun myös kuntien palveluohjaus sinne vähenee.

Päätös Reuman konkurssista tehtiin säätiön valtuuskunnassa pitkälle kuntapäättäjien voimin, joille annettiin päätettäväksi vain yksi vaihtoehto. Eduskunnassa käytiin aiheesta välikysymyskeskustelu, kun kansa protestoi laajasti. Keskustelu ei muuttanut mitään, sillä kokoomuksen johtamalle oikeistovallalle hankintalaki on pyhä perustuslainkin yläpuolella oleva säännös, jonka uhriksi joutuneet reumapotilaat ovat pikku juttu.

Kolmas tuore esimerkki oikeistovallan kasvusta on Lahden kaupungin sosiaaliasiamiehen tehtävien ulkoistamispäätös. Tehtäviään tunnollisesti hoitaneen virkamiehen tehtävät päätetään ulkoistaa mukamas sosiaaliasiamiestoiminnan laajemman riippumattomuuden turvaamisen nimissä. Itsenäisyyttä vaatinut virkamies sivuutetaan asian valmisteluista, että hänet, tunnolliseksi tunnettu työntekijä, voidaan syrjäyttää. Tässäkin asiassa ovat luottamushenkilöt protestoineet puoluekannasta riippumatta, kaupungin tarkastuslautakuntakin jopa yksimielisesti.

Näin jyräävät eteenpäin pääoman vallan ja kokoomuspuolueen ohjastamat vankkurit polkien jalkoihinsa järjestäytyneet työläiset, sairaat ja vähäosaiset. Vajaan vuoden päästä meillä on mahdollisuus vaihtaa eduskuntavaaleissa vankkureiden vetovastuuta. Tehkäämme se joukkovoimalla, sillä muuta voimaa työväenliikkeellä ei ole.

Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että meidän vanhempienkin nousua barrikaadeille vielä tarvitaan. Tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”mummorallista” kertoo osuvasti siitä, että ylikansallinen pääoma on tehnyt vanhuksistakin kauppatavaraa. Toivon, että eläinten oikeuksista huolestuneet nuoret alkaisivat puolustaa myös ihmisten oikeuksia inhimilliseen kohteluun.



Antti Holopainen
Lahti 

 

1.5. 2010

NUORTEN RADIKALISOITUMINEN HERÄTTÄÄ TOIVOA VANHEMMISSAKIN

Yhdyn Anna Kontulan ja Tomi Kauhasen arvioon sekä Vasemmistoliitossa vaikuttavien eri sukupolvien erilaisen elämänkokemuksen vaikutuksista tapaan tiedostaa puolueen olemusta että havaintoon suuren murroksen ennusmerkeistä. Katson kuitenkin aiheelliseksi esittää muutaman ”yli-ikäisen” ja toivottavasti tulevan ”tervaskannon” näkökulmasta.

Kontula ja Kuhanen lähtevät analyysissaan vanhimman aktiivipolven noin 55-vuotiaiden kokemuspiiristä. Puolueen jäsenistä, kuten kirjoittajat toisaalla toteavat on kolmasosa yli 70-vuotiaita ja neljäsosa 61- 70-vuotiaita. Väitän, että vanhimpien puolueemme jäsensukupolvien kokemuspiirissä on jotain sellaista arvokasta, josta voisi olla hyötyä tulevan murroksen läpi käymiselle siten, että selviämme voittajana perille.

Olen kasvanut lapsuuteni ympäristössä, jossa pätkätyöläisyys oli vallitseva olotila. Sodan jälkeisen jälleenrakennuskauden maaseudun aikuiset hoitivat 2-3 lehmää ja usein suurta lapsilaumaa. Tuon ajan kyläyhteisöt maalla olivat poliittisesti aktiivisia. Siellä toimi työväen- ja pienviljelijäin yhdistyksiä, maa- ja metsätyöläisten eli tähän mennessä maan suurimman pätkätyöläisarmeijan ammattiosastoja, uusia nuorisoliiton ja naisliikkeen osastoja jne. Talkoilla he rakensivat työväentaloja ja tanssilavoja tai keräsivät puutavaraa Kulttuuritalon rakentamiseen Helsingissä ja mm Työnkulman rakentamiseen Kuopiossa. Suomen suurimman puolueen asema hetkellisesti vuoden 1958 eduskuntavaaleissa oli tämän liikkeen ansiota, josta ymmärsin selvästi jotain jo 10-vuotiaana. Niin poliittista oli tuo aika. Tuo henkilökohtainen sukupolvikokemukseni on itseni herättänyt ja hereillä olon energiaa on riittänyt tänne saakka.

Kylät tyhjenivät 19060-luvun alusta alkaen Etelä-Suomeen ja siirtotyöläisiksi maailmalle, pääosin Ruotsiin. Kasvava jälkipolvi muutti kaupunkeihin tehtaisiin, oppilaitoksiin ja yliopistoihin. Osa unohti juurensa, mutta kaikki ei. Muodostimme 1960-luvun radikalisoituvan sivistyneistöliikkeen, 1970-luvun nuoriso- ja opiskelijaliikkeen ja seuraavassa vaiheessa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen spesialistiarmeijan.

Halusimme vahvistaa vasemmistovoimia, mutta tuon ajan ”luokkavihollinen” oli meitä ovelampi hajota ja hallitse taktiikallaan. Syntyi sekä konsensuspolitiikka, kolmikanta että radikalisoituneen liikkeen leimaaminen. Naton ”salaisten armeijoiden palkolliset” tekivät omaa työtään suomalaisillakin työpaikoilla, joista tämän päivän tutkijat jo uskaltavat kirjoittaa julkisesti.

Vaikeus analysoida porvariston uutta taktiikkaa hajotti sodasta vahvana nousseen vasemmistolaisen liikkeen. Liike ei pystynyt tuolloin itseanalyysiin tai muuttuneen toimintaympäristön reaaliseen arvioon. Kipeät asiat, kuten suomalaisiin kommunisteihin kohdistuneet vainot Stalinin aikana vaiettiin. Nuoria sen sijaan alettiin nimittää stalinisteiksi, pääosin sivistynyttä työläisten ja pienviljelijäin jälkipolvea, joilla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oikeasti oli tapahtunut naapurissa 1935- 37.

Hajoita ja hallitse taktiikka on toiminut niin hyvin, että vasemmiston kannatus Suomessa on nyt Euroopan alhaisimpia. Silti tuo kaiken nähnyt ja kokenut puolueen jäseninä jatkava sukupolvi on edelleen uskollista vasemmistolle ja Vasemmistoliitolle. He ovat hyötyneet hyvinvointivaltion rakentamisesta siten, että kyky seurata maailmanmenoa ja olla aktiivinen on todellisuutta vielä yli 80-vuotiaana.

Myös vanhempi sukupolvi on radikalisoitumassa. Erityisesti ne, jotka hajota ja hallitse voimien menestyksestä huolimatta luottavat siihen, että kansan alistaminen ei ole koskaan ennenkään ikuisesti jatkunut. Me ”yli-ikäiset” näemme toivon kipinän ja merkkejä liikkeen noususta Kontulan ja Kuhasen kaltaisissa nuoremman sukupolven tilannearvioissa.

Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että meidän vanhempienkin nousua barrikaadeille vielä tarvitaan. Tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”mummorallista” kertoo osuvasti siitä, että ylikansallinen pääoma on tehnyt vanhuksistakin kauppatavaraa. Toivon, että eläinten oikeuksista huolestuneet nuoret alkaisivat puolustaa myös ihmisten oikeuksia inhimilliseen kohteluun.



Antti Holopainen
varttuneempi vasemmistoaktiivi 

 

25.4.2010

Palvelujen tasapuolista tuottamista kokoomuslaisittain?

Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja vaatii tänään Etelä-Suomen Sanomien mielipidepalstalla palvelujen tasapuolista tuottamista. Kimmoke kirjoitukselle on syntynyt 19.4. sosiaali- ja terveysvirastossa tehdystä virkamiespäätöksestä, jolla sosiaaliasiamiehen palvelut on päätetty ulkoistaa 1.7.2010 alkaen sosiaalialan osaamiskeskus Verson hoidettavaksi.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä tuomitsi kannanotossaan hyvin tehtäväänsä hoitaneen sosiaaliasiamies Tiina Haverilan kohtelun 20.4. julkistamassaan kannanotossa. Myös demareiden ja perussuomalaisten suunnalta on kuulunut samansuuntaista kritiikkiä. Asiasta tehdyn valtuustokysymyksen allekirjoittajista löytyy myös muutama kokoomuslainen valtuutettu. Useat lahtelaiset sosiaalialan kansalaisjärjestöt ovat myös reagoineet asiaan ja vaatineet luottamuselimiä perumaan virkamiespäätöksen.

Kun luin Sari Niinistön kirjoituksen, havaitsin, että poliittista tai ammatillista kantaa asiaan muodostaneet tahot puhuvat selvästi toistensa ohitse. Niinistö varoittaa luottamushenkilöitä sekaantumasta sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoille kuuluvaan operatiiviseen johtamiseen, jollaisena hän näkee näköjään sekä ulkoistamis- että henkilöstöasiat.

Niinistö edustaa kantoineen tyylipuhtaasti sitä suomalaisen ”hajoita ja hallitse” politiikan linjaa, jolla 1980-luvulla aloitettiin Holkerin hallituksen toimesta yhteiskuntamme suuri rakennemuutos. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteet rakentanut vahva valtiovalta ja kunnallinen palvelujärjestelmä päätettiin sopeuttaa maailmanlaajuiseen vapaaseen markkinatalouteen. Pinochetin Chilessä testatun toimintamallin läpi ajamiseksi havaittiin sopivaksi Suomessa malli, jossa uuden ”uljaan yhteiskunnan” toteuttaminen hoidetaan virkamiestyönä, eli operatiivisen johdon vastuualue epäpolitisoidaan. Luottamushenkilöille, kuten Niinistö todistaa jää ”isompien linjausten” vetäminen.

Näin tässä maassa on tehty valtiovallasta ”hyvinvointivaltio light” versio, kuten tutkija Jouko Kajanoja on todennut. Lahdessa saman linjan mukaisesti on yhtiöitetty huomattava osa kunnan toimintoja. Tällä vuosituhannella sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamisesta on tullut muotitrendi, jonka seurauksena ylikansallisten yhtiöiden, kuten AttendoMedonen jo toteuttama ”mummokauppa” on muuttunut osaksi ”epäpolitisoitujen” sosiaalitoimen virkahenkilöiden arkityötä. Helsingin Sanomat vaatii tämän päivän pääkirjoituksessaan tässä toiminnassa edes alkeellisimpien ihmisoikeuksien kunnioittamista.

Heinolan Reumasairaalan konkurssi on sukua kaikelle tälle. Tiedustelin pääjohtaja Huuhtaselta ennen konkurssipäätöksiä, miksi? Miksi KELA ei säätiön pääomistajana estä konkurssia omilla toimillaan yhdessä valtiovallan kanssa? Sain 19. huhtikuuta kysymykseen vastauksen, jonka ydin on seuraavassa lainauksessa: ” Reumasäätiön sairaala on ollut yksi suurimmista Kelan kuntoutuspalvelujen tuottajista. Kela oli aikoinaan yksi sairaalan perustajista ja on tehnyt sairaalan kanssa yhteistyötä vuosikymmeniä. Sen sijaan Kela ei ole sairaalan omistaja, vaan sairaalan omistaa yksityinen säätiö.” Niinpä. Perustaja ja säätiön hallinnossa keskeistä äänivaltaa käyttävä yhteiskunnallinen instituutio ei katsokaan asian kuuluvan enää sille. Säätiön valtuuskunnan enemmistö näytti olevan kuntien edustajia. Asia ei kuulu myöskään heille. Tapaus osoittaa miten syvälle 30 vuoden aikana rakennettu ”hajoita ja hallitse” vallankäyttö on edennyt itsestään selvyydeksi niin virkamiesten kuin luottamushenkilöidenkin tajunnassa. Lahden Kiinteistöpalvelut OY:n tapahtumat olivat täällä ennen Tiina Haverilan tapausta prosessi, joka todisti käytännössä luottamushenkilövallan katoamisen osakeyhtiölainsäädännön jalkoihin.

Haverilan tapauksessa on toki enemmänkin pelissä. Siinä mitätöidään törkeällä tavalla osaavan ammattihenkilön työpanos kaupunkilaisten heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Tämän operaation toteuttajana on kaupungin virkakoneisto, jonka toiminta sentään muodollisestikin on vielä luottamiselinten valvonnan alainen. Toisin kuin Niinistö yrittää väittää, meillä luottamushenkilöillä on sekä oikeus että velvollisuus käsitellä tätä asiaa.

Haverila itse on aikaisemmin esittänyt sosiaaliasiamiehen itsenäisemmän toimivallan turvaamista kaupunkiorganisaatiossa. Tarkastuslautakunta puuttui samaan asiaan tuoreessa arviointikertomuksessaan. Kun sosiaali- ja terveystoimessa ryhdytään asiaa valmistelemaan, on perin erikoista, että hänen, ainoan sosiaaliasiamiehen tehtävät oikeasti tuntevan, asiantuntemuksena sivuutetaan täysin, kun uutta sosiaaliasiamiespalvelujen tuottamistapaa valmistellaan.

Kun kyseessä on työntekijä, joka on itse ehdottanut asemansa uudelleen järjestelyjä, luulisi vähimmäisvaatimus normaalissa kunnallisessa organisaatiossa olevan, että hän itse on myös uudelleen järjestelyissä mukana. Kun näin ei ole ollut, ovat organisaation virkamiehet kohdelleet häntä epäoikeudenmukaisesti. Hänen asiakkaansa taas ovat reagoineet oikeutetusti tähän ajojahtiin yhdessä tarkastuslautakunnan poliittisesti yksimielisen kannan kanssa.

Ei voi välttyä ulkopuolisena ajatukselta, että tarmokas heikoimpien kuntalaisten oikeuksia valvova työntekijä vähintäänkin yritetään vaientaa, että Lahdessa etenevän sosiaalipalvelujen ulkoistamisvimman aiheuttamien komplikaatioiden käsittely ei ahdistaisi liikaa luottamushenkilöitä. Haverilan laatimissa vuosikertomuksissa nimittäin sekä saavutukset että ongelmat on kuvattu osaavasti ja selkokielellä. Tätäkö tässä pelätään?


15.4. 2010

Työttömyyskortistoon?

Kuvittelin tähän kevääseen saakka, että työskentelen alalla, jossa ei varmuudella ole työttömyyden uhkaa. Alkoholista on tullut sekä työikäisten miesten että naisten keskuudessa suurin tappaja valtiovallan aktiivisella myötävaikutuksella. Ennen menehtymistään moni elämänhallinnan menetyksen syöksykierteeseen joutuneista hakee apua päihdepalveluista. Asiakaskunta Järvenpään sosiaalisairaalassa nuorentui dramaattisesti 1990-luvulla, kun huumebuumin uhrit alkoivat hakeutua hoitoon.

Vuoden 2008 lopulla iskenyt lama alkoi vaikuttaa sosiaalisairaalan potilasvirtaan romahduttaen potilasvirran. Tämän vuoden alusta budjetti on pettänyt entistäkin rajummin. Toissa päivänä jouduin sairaalan johdon puolesta kertomaan henkilökunnalle YT-neuvottelujen aloittamisesta. Olemme siis samassa liukumäessä, jolla tiellä Heinolan Reumasairaala jo ajautui konkurssiin. Erojakin toki on. Potilaiden hoitoon pääsyn estämisen portinvartijana ei meillä ole KELA, vaan kunnat. Siellä äkillisesti noussut kynnys päästää päihdeongelmista kärsiviä hoitoon ja kuntoutukseen.

Muutoksen seurauksena on jo lakkautettu useita päihdehuollon laitoksia. Myös useat psykiatriset kuntoutussairaalat ovat kuntasektorilla jo lakkautuslistalla. Menossa on siis laaja- laitosmaisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen alasajo. Aikaisempi sellainen toteutettiin edellisen laman jälkimainingeissa. Silloinkin päihdepalvelujen laitoskapasiteetti pieneni. Valtion kaksi laitosta suljettiin, yksi jätettiin henkiin siirtämällä vastuu toiminnan jatkamisesta A-klinikkasäätiölle.

Olemme uudistaneet runsaan 10 vuoden aikana palveluvalikoiman ja peruskorjanneet käyttökiellon kynnyksellä olleet sairaalatilat. Lama iski, kun uudistuneen toiminnan piti tarjota entistä laadukkaampia palveluja asiakkaille ja kunnille. Jo viime syksynä Eduskunnan valtionvarain ja sosiaalivaliokunnan edustajat tutustuivat toimintaamme ja kuntien käyttäytymismuutoksen seurauksena syntyneeseen tilanteeseen. Eduskunnan yksimielinen kanta oli, että maan ainoan päihdesairaalan toiminnan jatkuvuus on turvattava. Toistaiseksi tämän kannanoton vaikutus on ollut nolla euroa.

Olemme jo tottuneet siihen, että valtion oikea käsi ei tiedä, mitä vasen touhuaa. Tässä pelissä näyttää käyvän aina heikosti puolustuskyvyttömimmille. Nyt näyttää siltä, että työkseen heitä puolustavat ovat vaaravyöhykkeessä joutua samaan ruotuun asiakkaidensa kanssa. Reumasairauksien hoitajat jo hylättiin armotta kansainvälisestä maineesta piittaamatta. Oppositio sentään on tekemässä välikysymyksen aiheesta. Myös KELA:n valtuutettujen vasemmistoedustajat ovat tuominneet toimet, jotka ajoivat reumapotilaat heitteille.

Silti samanaikaisesti on havaittavissa pientä liikettä toiseenkin suuntaan. Kun nostimme metelin Terveydenhuollon Laitoksen päätöksestä lakkauttaa biolääketieteellinen alkoholitutkimus, päätti monopoli ALKO juuri lahjoittaa 2,4 miljoonaa euroa päihdelääketieteelliseen yliopisto-opetukseen ja 0,5 miljoonaa biolääketieteellisen alkoholitutkimuksen jatkamiseen. Nyt vain pitäisi joillain keinoin turvata se, että voisimme hoitaa ja kuntouttaa päihdepotilaita, että heidän hoitonsa vaikuttavuutta voitaisiin tutkia ja hoitomenetelmiä kehittää. Yritämme vaikeassakin tilanteessa toimia niin, että meidän potilaita ei jätetä heitteille. Olemme jo joutuneet melkoiseen palvelujärjestelmän muutoskriisiin. Nyt jos koskaan toivomme tukea niiltä ihmisiltä, jotka ovat aidosti yhteiskuntamme syrjityimpien puolella valmiina puolustamaan heidän oikeuttaan ihmisarvoiseen kohteluun.

 

22.3.2010

Venäläinen ja egyptiläinen mummo ja Heinolan Reumasairaalan konkurssi

Mitä yhteistä löytyy venäläisestä ja egyptiläisestä karkotusuhan alla olevasta mummosta ja Reumasairaalan konkurssista. Tuoreet tapahtumat osoittavat suomalaiseen yhteiskuntaan pesiytyneen heitteille jätön ja piittaamattomuuden ilmapiirin. Onneksi arvojohtajamme Presidentti Halonenkin vihdoin reagoi maamme oikeuslaitokseen ja oikeusoppineiden tajuntaan juurtuneeseen ”putkiajatteluun”. Toimintamallin mukaan toiminta on silloin oikeaa, kun se on lain ja annettujen alempien säädösten sekä viranomaisten toimintaa ohjaavien sääntöjen mukaista.

Jos Suomi ja suomalainen kansalaisyhteiskunta jatkaa tällä tiellä, meidät hukka perii. Ääri-ilmiöt syntyvät alistettujen kokemasta katkeruudesta. Esimerkkejä lähihistoriasta voisi luetella vaikka millä mitalla. Päihde- ja mielenterveysongelmaisten kokema vääryys on tullut kaikkein tutuimmaksi. Nyt on saatu lukea lehdistä Heinolan Reumasairaalan konkurssista, jossa lähes 200 petipaikan ja lähes 300 työntekijän työyhteisö joutui yhteiskunnallisen kokonaisnäkemyksen puuttumisen uhriksi.

Rahan vallan ja markkinoiden apostolien sanoma on sokaissut niin poliittiset päättäjämme kuin virkamiehet ja johtajat, jotka istuvat Kansaneläkelaitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön monimutkaisen byrokratian ikioman labyrinttinsa vartijoina. Kun vallassa istuu kokoomuspuolue, joka edelleen uskoo modernin maailman finanssikriisiä edeltävien apostolien oppeihin ja ääri-individualismin uskoon hurahtaneisiin kannattajiinsa, unohtuvat ansioituneiden kokoomuslaisten kuten kollega Ihamäen elämäntyö Heinolan Reumasairaalan hallinnossa.

Hämeen Vasemmistoliitto vaati eilen vuosikokouksessaan valtiota ja kansaneläkelaitosta vastuuseen Reumasairaalan konkurssin pysäyttämiseksi. Toivon mukaan maamme reumapotilaiden ja maineikkaan sairaalan pelastamiseksi syntyy vähintään yhtä näyttävä kansanliike, kuin syntyi Heinolan Lintutarhan pelastamiseksi vuosi sitten. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten reumapotilaan ihmisarvo, venäläisen, egyptiläisen tai suomalaisen ihmisarvo tässä maassa määritellään ja suhteutetaan sähkölankaan lentäneen linnun ”eläinarvoon”. Lahden Reumayhdistyksen edustaja toikin jo televisiohaastattelussa omia tuntemuksiaan esille. Hän koki edustamansa potilaat yhteiskunnan ongelmajätteeksi. Sama sanoma on vuosikausia kaikunut sekä terveysvirkamiesten että monien poliitikkojen puheista. ”Yhteiskunnalla ei ole varaa elättää kasvavia ikäihmisten joukkoja, kun huoltosuhde heikkenee”. Omakohtaisesti koin Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnassa miten omaishoidon tukea koskevissa asioissa virkamiehet toistuvasti vakuuttivat meille että omaishoitolain mukainen omaishoidon tuki ei ole subjektiivinen oikeus, vaan talousarvion puitteissa myönnettävä tuki. Tuntui peräti oudolta, että samat virkamiehet ”säästövaalitusten nimissä” lukuisista valtuustoaloitteista ja muista luottamushenkilöiden tahdonilmaisuista huolimatta olivat kovin vastahakoisia lisäämään määrärahoja kyseiseen tarkoitukseen, kun ylemmät ohjeet olivat säästäminen.

Meidän tulisi herättää henkiin kansanliike inhimillisyyden ja ihmisarvon sekä yhteisvastuun puolesta. Reumapotilaan ihmisarvon tulisi olla vähintään samalla tasolla kuin loukkaantuneen Heinolan Lintutarhan linnun ”lintuarvon”, sillä kansanliike onnistui pelastamaan Heinolan Lintutarhan.


07.3.2010

Terveisiä talvilomalta

Olen pitänyt säännöllisesti viikon 9 talvilomaviikkona niin kuin monet kouluikäisten lasten vanhemmat. Tyttärelläni on menossa peruskoulun viimeinen luokka. Koulumenestys on ollut kohtuullinen. Hän suhtautuu empaattisesti läheisiinsä. Kotoako lie oppinut? Viikonvaihde ennen lomaa kului Barcelonassa Euroopan Vasemmistopuolueen sosiaali- ja terveyspoliittisessa seminaarissa. Seminaarin teemana oli “Health and social determinants in Europe”. Seminaarin julkilausuman mukaan oikeudessa terveysteen ja terveysmarkkinoiden välillä on vastakkainasettelu, jossa kaikissa tilanteissa oikeuden terveyteen tulee olla vahvempi. Suomesta kokouksessa oli sekä Vasemmistoliiton edustaja (allekirjoittanut) että SKP:n edustajana aiemmistakin työyhteyksistä tuttu tutkijalääkäri Esa Tulkki. Välitimme viestiä eurooppalaisille kollegoille ja terveyspoliitikoille, että Suomessakin terveyteen liittyvä sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa terveysmarkkinoiden puristuksessa. Suomessa terveyteen liittyvää sosiaalista eriarvoisuutta on tutkittukin varsin paljon. Terveysviranomaiset tiedostavat huolestuttavan trendin ja laativat syrjäytymisen vastaisia ohjelmia, mutta toistaiseksi ne ovat jääneet tehottomiksi markkinavoimien ja kuntiin kohdituvien säästöpaineiden puristuksessa. Yleiseurooppalainen rintama terveyden tasa-arvoisuuden puolesta on siis suomalaistenkin näkökulmasta enempi kuin tervetullut.

Loman ensimmäiset kaksi päivää kuluivat Lahden kunnallispoliittisten asioiden merkeissä kaupunginhallituksen kokouksessa ja tiistai aamuna korkeakoulupoliittisen jaoston kokouksessa. Sitten olikin jo kiire mennä katsomaan 83-vuotiasta yksin Tuusniemen kirkolla asuvaa äitiä. Hän on alkanut tarvita entistä enemmän tukea selvitäkseen omassa kodissaan ja apua mm terveysasioidensa hoidossa. Lomaviikosta jäi aikaa maalla vietettäväksi vajaat neljä päivää. Suuri osa tästä ajasta kului omaishoidollisiin tehtäviin, mutta hiihtoa jäällä umpihangessa ehdin myös kokeilla.

Kun palasimme perjantai-iltana kotiin, kynnyksellä odotti iso lehtien ja kirjeiden kasa. Siellä oli mm valtuuston huominen esityslista ja Etelä-Suomen Sanomien laaja juttu valtuutetuille keskiviikon tiedotustilaisuudessa esitellystä keskustavision ideointipaketista.

Olin ilahtunut siitä, että useita aiemmin julkisuudessa esille nostamiani ideoita oli selvästi jatkojalostunut. Myös uusia oivalluksia oli virkamiestyöryhmä työstänyt. Näyttää siltä, että keskustavision muuttuminen kävelykeskustavisioksi on selvässä myötätuulessa. Se pitää sisällään kävelykeskusta-alueen olennaisen laajentamisen ja Rautatieaseman seutuun suunniteltavan matkakeskuksen alueen toiminnallisen kytkemisen osaksi ydinkeskustan kävelyaluetta.

Aiempiin suunnitelmiin verrattuna idea rautatieaseman sijoittamisesta nykyistä idemmäksi tuntuu äkkiseltään paremmalta kuin aiemmat ideat, sillä kehittyvä ASKO:n alue liittyisi luonnostaan helpommin kokonaisuuteen. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kannalta idea Loviisan rataväylän käytöstä suoranan yhteysväylänä Trion seutuun tuntuu hyvältä ja edulliselta - aiemmin esittämääni tunnelivaihtoehtoa edullisemmalta ratkaisulta.

Virkamiestyöryhmän hahmotelma sisältää myös Etelä-Pohjoissuunnassa kulkevan tunnelin keinona vähentää olennaisesti liikennettä mm Vesijärvenkadulla. Tunneli tulisi kalliimmaksi kilometrin mittaisena kuin aiemmin esittämäni vajaan 300 metrin tunneli. Siitä huolimatta olen valmis kannattamaan ideaa sillä se sopisi paremmin kävelyalueen ulkokehällä tapahtuvalla autoilulle.

Virkamiestyöryhmä on näköjään poiminut myös sekä Paasikivenaukion maanalaisen parkkiratkaisun että Lahden - ja Hollolankadun ja kävelyaleksin laittamisen eritasoiseksi keinona yhdistää keskusta ja Rantakartanon alue. Täytyy jo tässä vaiheessa todeta, että ideointi etenee näiltäkin osin oikeaan suuntaan. Lahden- ja Hollolankadut on suunnitelmassa sijoitettu kävelykeskustan ulkokehäksi. Toriparkki jäisi ideassa “orpona” kehän keskelle. Edelleen valtuuston äänestyspäätöksestä 31-29 huolimatta toriparkin kiireellisyys siinä muodossa kuin kaava hyväksyttiin herättää kysymyksiä. Jos toriparkkia niin kovasti halutaan, olisi mielestäni parempi sellainen toriparkkiratkaisu, jossa liikenne parkkialueelle tulisi suoraan Lahdenkadulta maan alla niin, että kadun vieressä olevassa kortelissa jo olevia parkkitiloja laajennetaan ja rakennetaan syvemmälle venyttäen parkkialuetta Rauhankadun alle ja tarvittaessa alatorin allekin. Tässä mallissa toriparkki palvelisi ilman maanpäällistä kävelyalueen edestakaista liikennettä kävelykeskustaa. On todennäköistä että ajan myötä kehitys kulkee joka tapauksessa tähän suuntaan, kun kävelykeskustavisio vahvistuu.

Hienoa virkamiestyöryhmän idointipaperissa on myös kattavan kevyenliikenteen väylien suunnittelu. Helsingin Sanomissa oli tänä aamuna julkistettu suunnitelma 160 metrin kevyen liikenteen sillasta yhdistämässä Helsingin ydinkeskustan liikunta- ja puistoaluetta keskuspuistoon. Hankkeen kustannusarvion oli 3,1 miljoonaa. Koskahan Lahden päättäjät oivaltaisivat, että vastaavanlainen kevyen liikenteen silta Hollonakadun yli yhdistäisi ydinkeskustan eli Radiomäen puistoalueen laajaan Urheilukeskukseen, Messilään ja Tiirismaalle ulottuvaan puisto- ja liikuntaalueeseen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki asiasta aloitteen. Kustannuarvioksi hankkeelle laskettiin 650 000 euroa eli murto-osa Helsingin vastaavasta ratkaisusta. Ehdotankin, että hanke idea sisällytetään kevyen liikenteen ja kävelykeskustavisioon odottamaan niitä aikoja kun uudet entistä liikunta- ja ulkoiluystävällisemmät nuoret sukupolvet ovat Lahden päättäjinä.

Kuulin jo joiltakin valtuutetuilta Salpausselän kisalounaalla, että valtuutetut olivat ilmaisseet huolensa, millä rahalla uusi matkakeskus, tunnelit ja kaikki muu rakennetaan.

Kun nykyistä rautatieasemaa ja kaupungintaloa suunniteltiin runsaat 100 vuotta sitten, Lahdessa asui noin 5000 asukasta. Nyt meitä on jo yli 100 000. Tunneleitakin on kaivettu mm Kiveriöön ja lähes 3 kilometrin tunnelikaavat on jo hyväksytty Launeelle. Valtuutettujen olisi syytä oivaltaa, että uusia rautatie- matkakeskusrakennuksia rakennetaan todennäköisesti noin sadan vuoden välein, joten investointirahaa ei tarvitse ajatella 1-4 vuoden budjetin näkökulmasta, vaan pitemmällä sihdillä. Silti joskus on uskallettava katsoa ja tehdä päätöksiäkin myös tulevaisuutta ajatellen.

 

21.2.2010

Lahtelaiset kasvihuonekaasujen puolittamisen tiellä

Lahtelaiset valtuutetut pääsivät ihailemaan Kymijärven voimalaitoksella, miten yhdyskuntajäte kulkee hihnaa myöten kohti polttouunia muuttuen sähköksi ja kaukolämpöenergiaksi. Samanalaisella ihalumatkalla oli käynyt meitä aikaisemmin ministeri Pekkarinen venäläisen ministerikollegansa kanssa. Herrat olivat ihastelleet, miten puhdasta puuhaa yhdyskuntajätteen polttamiseksi saattaminen on. Rottia ja lokkeja ei näkynyt tai kaatopaikan lemua ei ollut ainakaan pakkasella.

Valtuutetut saivat tutustua laitokseen, sillä pian on tulossa lainatakuupäätös valtuustoon. 157 miljoonan investointi tarvitsee lainarahaa, joka saadaan kaupungin takauksella halvemmalla. Työt uuden polttokattilan rakennuksella alkavat jo huhtikuussa tänä vuonna. Enimmillään työmaa työllistää 300 henkeä. Työn tuloksena syntyy 160 megavatin energiayksikkö, jonka ansiosta yhdyskuntajätteen enegiakäyttömahdollisuudet laajenevat olennaisesti.

Lahti Energian pomot antoivat lahtelaisille arvosanan 10+ kotitalouksien energiajätteen lajittelusta. Siinä olisikin Lahdelle henkisen pääoman vientituote, jota Lahti Energia voisi sponsoroida, sillä yhdyskuntien energiajäte on Lahti Energialle kivihiiltä, öljyä ja maakaasua korvaavaa paikallista energiaraaka-ainetta toisin kuin muualla, missä samaa tavaraa kutsutaan ongelmajätteeksi.

Omistamamme energialaitos oli jättänyt kiskot purkamatta Loviisan radalta siinä toivossa, että suomalainen yhteiskunta jonain päivänä siirtäisi energiaraaka-aineiden rekkakuljetukset kiskoille. Jospa jonain kauniina päivänä Loviisan ydinvoimalakaupunginkin asukkaat saataisiin lahtelaisvoimin innostumaan kotitalouksien energiajätteen lajittelusta niin, että juna Loviisasta toisi lajitellut paalit suoraan Kymijärven voimalan raaka-aineeksi.

Valtuuteluille kerrottiin, että Lahti Energian innovaatio on toistaiseksi ainutlaatuinen maailmassa. Heille on siksi jonossa pyrkimässä vieraita tutustumaan heidän innovaatioonsa, joka toistaiseksi on laajemmassa mitassa vasta työn alla sisältäen näin liikesalaisuuden elementtejä.

Kun lahtelaiset on onnistuttu motivoimaan näin erinomaisesti jätteiden lajitteluun, mistä muu Suomi on vielä jäljessä, voisimme ryhtyä tähyilemään vakavalla mielellä kohti seuraavaa energianeutraalin yhteisön innovaatiota. Jokainen meistä on opetettu käymään vessassa tekemässä kiinteän tarpeensa päivittäin. Rahtaamme päivittäin vessaan huomattavan määrän suomalaisen paperiteollisuuden tuotetta pitääksemme yllä korkeatasoista hygieniaa.

Lahti Aqualla on yksinoikeus käsitellä tuotteitamme, jotka mielletään yleisellä tasolla jätteeksi. Keittiössä tapahtuneen vallankumouksellisen uuden tulkinnan mukaan Lahti Aquan saalis tulisi nähdä energian raaka-aineena ja maa- ja metsätalouden uustuotannon lannoitelähteenä.

Verkostoituminen on maailmantaloudessa ja yhdyskuntien kehityksessä tänään kova sana. Viemäriverkosto on taajama-alueella 100%:sesti verkostoitunutta. Kaksi meidän yhdessä omistamaa yhtiötämme, enrgiahuollosta ja ilman puhtaudesta sekä puhtaasta juomavedestä ja vesistön puhtaudesta huolehtivat voisivat lyödä innovatiivisuutensa yhteen. Seuraava energialaitos kannattaisi suunnitella Lahti Aquan kanssa yhdessä niin, että ulosteiden ja vessapaperin sisältämä energia muutettaisiin sähköksi ja lämmöksi. Koska saman viemäriraaka-aineen joukkoon kulkeutuvat keittiön ja pseutupien fosfaatteja ja muita vielä harvinaisempia kemikaaleja sisältävät raaka-aineet, tulisi joku suomalainen innovatiivinen yritys - vaikkapa Kemira, ottaa liikekumppaniksi siivilöimään heidän tuotannolleen kelvollinen, mutta toistaiseksi väärällä tavalla Vesijärven leväkukintoja ruokkiva fosfaattipitoinen jäte. Muutakin mielenkiintoista kemianteollisuuden ja erityisesti lääketeollisuuden raaka-ainetta sieltä saattaisi löytyä. Onhan se ikävää, että vesistöihin leviää ihmisten elimistöjen läpi kulkeneita lääke- ja hormoonijäämiä jopa siinä määrin, että kalojen ja muiden elollisten seksielämä siitä häiriintyy.

Jos Lahti toteuttaisi viemäriraaka-aineitta hyödyttävän energia - fosfaatti- ja muita raaka-aineita talteen ja uusiokäyttöön ottavan investointinsa seuraavaksi, voisimme saada pitempikestoista mainetta siitä, että olemme oikeasti strategiamme mukaisella tiellä. Valtuuston syksyn talousarvioseminaarissa ymmärsin, että sekä Lahti Energian että Lahti Aquan toimitusjohtajatasolla ymmärrys kuvatun kaltaisista innovaatioista onkin jo tällä tasolla.

Meidän poliitikkojen tulisi vaikuttaa niin, että niin orimattilalaisten hevostilojen hevosenlanta kuin lahtelaisten tuottama ihmisenlantakin nähtäisiin energiaraaka-aineena eikä ongelmajätteenä.

Jokin suomalaisessa lainsäädännössä mättää, jos orimattalilalainen hevostilallinen ei voi käyttää hevosen lantaa energialähteenä, vaan se on vietävä kaatopaikalle ongelmajätteenä poltettavaksi. Toivon, että lähitulevaisuudessa yhdyskuntajätteen kierrätyksessä myös viemärien kautta kulkeva tavara määritetään lainsäädännön tasolla raaka-aineeksi, jota ei saa päästää raakana luontoon eikä muutekaan käyttää yhdyskuntia ja luontoa haittaavalla tavalla.

Jo lapsena opin, että sekä lehmän- että hevosenlanta yhdessä elävien lehmien, hevosten ja sikojen kanssa lämmittää navetan niin hyvin, että navetan kupeessa olevassa käymälässäkään ei tullut kylmä silloin kun lantala oli kevättalvella täysi.

 

10.02.2010

Vasemmistoliitto vai perussuomalaiset?

Uusi Lahti ennusti Vasemmistoliiton osan kansanedustaja Matti Kauppilan äänistä menevän perussuomalaisille, kun Kauppila ilmoitti jättävänsä eduskunnan. Perussuomalaiset sijoittuvat kuulemma Uuden Lahden pääkirjoitustoimittajan kuulemien mielikuvatutkimusten mukaan Vasemmistoliitosta vasemmalle. Ihan väärässä ei Uusi Lahti tietenkään ole. Kyllä ainakin EU-vaaleissa jotkut aiemmin Vasemmistoliittoa kannattaneet ilmeisesti äänestivät perussuomalaisia.

Oikeasti kuitenkin perussuomalaisten populistisen julkisivun takana lymyävät äärioikeistolaiset voimat. Saman logiikan mukaan toimivat voimat jotka harhauttivat eurooppalaista työväenliikettä fasismin ja natsismin (kansallissosialismin) “ilosanomalla” Euroopan kansojen kannalta kohtalokkain seurauksin. Niin tuonakin aikana monet aikaisemmin työväenpuolueita kannattaneet siirtyivät kannattamaan natseja. Samaan psykososiaaliseen logiikkaan perustui sosialismin aatteiden rappio ja inhimilliset vääryydet Stalinin aikana Neuvostoliitossa. Nyt jos koskaan niin Suomessa kuin eurooppalaisissa yhteiskunnissa yleensä tarvitaan aktiivisesti politiikassa mukana olevien humanismia ja inhimillisyyden perusarvoihin nojaavaa politiikkaa. Nuorten, köyhien, maahan muuttajien tai vanhusten sorto ei ole sitä mitä ihmiset haluavat. He eivät halua myöskään sorrettujen keskinäistä vastakkain asettelua, jota perussuomalsiten takana olevat voimat lietsovat, vaan kestävää politiikkaa, joka turvaa sekä uusien sukupolvien että ikä ihmistenkin aktiivisen osallistumisen yhteiskunnaliseen elämään.

Tässä on haastetta Vasemmistoliiton eduskuntavaalityölle. Aiomme ottaa haasteen vastaan. Uskon uusia ehdokkaita, nuoria ja naisia löytyvän. Kannattajissamme on kaikenikäisiä. Ehkä me “vanhat ja kokeneetkin” olemme mukana, sillä vaalityö on joukkuepeliä, jossa meidän politiikassa mukana olevien on oltava nöyriä kansan kuuntelijoita. Tehtävänämme on ymmärtää ihmisten huolia ja toiveita ja rakentaa niistä poliittisia tavoitteita, joista rakennamme muutosvoimaa politiikan muuttamiseksi. Voima ei ole yksin tulevissa kansanedustajissa, vaan ihmisten ja heidän edustajiensa välisen vuorovaikutuksen aitoudessa.

Politiikan ja poliitikkojen uskottavuus ei ole ollut viime aikoina korkealla. Olen vakuuttunut että ihmiset seuraavat entistä herkemmin mielin politiikkaa. Finanssikriisi ja sitä seurannut työttömyyden nousu on opettanut, että sokea usko markkinavoimien autuaaksi tekevään voimaan oli harhainen kangastus.

Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömyys on kasvanut taantuman seurauksena nopeimmin. Juuri julkistetun nuorten mielenterveyttä selvittäneen asiantuntijakokouksen arvion mukaan viidennes nuorista on syrjäytymisvaarassa. Tämä viidennes, joka kärsii mielenterveysongelmista elää keskimäärin 15 vuotta lyhyemmän elämän kuin väestö keskimäärin. Terveyden eriarvoisuus on vain kasvanut viime vuosina Suomessa, vaikka hallitus on virittänyt toistuvia hankkeita terveyden sosiaalisen eriarvoisuuden poistamiseksi.

Hankkeet eivät ole uskottavia, kun sosiaalipolitiikka ja verotus kasvattaa tuloeroja heikentämällä entisestä heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden ja nuorten asemaa. Vasemmistoliiton poliittinen ilme on nuorentunut, puhetapa julkisuudessa terävöitynyt. Poliitikkomme ovat oppineet käyttämään kansan kieltä.

Meitä tarvitaan paitsi täällä Lahdessa myös valtakunnan politiikassa. Uusi Lahtikin saa vielä nähdä, että tulemme olemaan aloitteellisia niin tällä Lahdessa kuin valtakunnallisestikin.

Pidimme viikonloppuna kokousta yhdessä Kaakkois-Suomen Vasemmistoliiton edustajien kanssa. Piirijärjestömme valmisteli yhteisen muistion Liikenneministeriölle ja VR:lle. Vaadimme kirjeessä pääkaupunkiseudun lähiliikennevyöhykkeen laajentamista Hämeenlinnaan ja Kouvolaan sekä paikallisjunavuorojen lisäämistä Lahteen puolen tunnin välein tapahtuvaksi. Otimme kantaa ympäristön ja joukkoliikenteen puolesta. Vasemmistoliitto on ollut näissä asioissa johdonmukaisesti aloitteellinen niin kuin monissa muissakin Lahden kehittämistä oikeasti eteenpäin vievissä asioissa.

Tuorein tällainen asia oli Teivaanmäen kaavamuutoshanke, jossa asetuimme tiukasti tukemaan ja kiirehtimään kaavamuutosta. Näkemyksemme mukaan matkakeskus, joukkoliikenteen kehittäminen ja Lahden seudun matkailun kehittäminen on suunta, jolla tähän kaupunkiin synnytetään uutta elämää ja työpaikkoja. Kaupungin keskustan kehittämisen kannalta näillä hankkeilla on moninverroin suurempi vaikutus kuin niukalla enemmiställä valtuustossa hyväksytyllä torikaavalla.

Olisimme kovin tyytyväisiä siitä, jos jatkossa Lahden kehittämisen kannalta keskeiset asiat etenisivät rivakasti ja yksituumaisesti. Toivon mukaan toriparkkiäänestys oli viimeinen operaatio lajissaan.

Keväällä tulossa oleva tuottavuusohjelma on sitten jo toisenlainen juttu. Vasemmalla olevien ajattelutavan mukaan tehokasta tuottavuutta julkisissa palveluissa saadaan pienellä luokkakoolla, lähikouluilla ja sosiaalipalveluilla joilla tuetaan kaikkien aktiivista osallisuutta yhteiskunnan jäseninä. Porvariston logiikka taas lähtee fantasiasta, jossa teknisillä säästötempuilla leikkaillaan sieltä ja täältä, että rikkaiden verokuorma kevenisi. Tulemme mielenkiinnolla seuraamaan, miten selviämme tämän jännitteen kanssa.

 

24.1.2010

Änkyröintiä?

Etelä-Suomen Sanomat julkaisi 18.1. tapahtuneen täpärän toriparkkiäänestyksen jälkeen listan valtuutetuista, jotka ovat toistuvasti äänestäneet toisin, kuin on ollut valtaeliitin ja valtamedian tahto. Äänestys Sibeliustalosta, Etelä-Lahden kehätiestä, Rantakartanosta ja viimeksi torikaavasta ovat olleet niitä, joissa päätöksiä on syntynyt täpärimmällä mahdollisella tavalla. En päässyt vielä listalle, kun en ollut valtuustossa Sibeliustaloäänestyksen aikaan, mutta läheltä piti.

Valtaeliitistä poikkevalla kannalla olevat leimataan paikallisessa mediassa kehityksen jarruiksi tai Lahden yleisen edun vahingoittajiksi.

Rohkenen epäillä edelleen voittannen kaavapäätöksen takana olleiden perusteluja siitä, että läntisen Lahden keskusta-alaueen kehitys saisi torikaavasta piristysruiskeen. Jos olisin joutunut ottamaan kantaa toriparkkiin vaikkapa Kuopiossa tai Vaasassa olisin ollut toriparkkien kannalla.

Lahden torin ympärillä ei yksikertaisesti ole SOKOS:ta, Anttilaa, Citymarkettia tai muita isoja marketteja, toisin kuin Kuopion torin ympäristössä. Kuopion toriparkista on suora maanalainen pääsy kaupungin keskustan keskeisiin shoppailupaikkoihin, useaan ravintolaan jne. Koska Trio, SOKOS, City-market ja Euro Market ovat rakentaneet omat maanalaiset pysköintitilansa jo Lahdessa, ne todennäköisesti pysyvät nykyisillä paikoillaan. Valtuutettu Einari Pohjolainen, joka kovasanaisimmin arvosteli toriparkin vastustajia ei kertonut omassa puheenvuorossaan sitä, millaisia olisivat ne keskustaa elvyttävät yritykset, jotka saavat kasvusysäyksen toriparkkipäätöksestä.

Aika näyttää, mistä niitä ilmaantuu, vai ilmaantuuko? Myöskään julkisella sektorilla ei ole yhtään hanketta, jotka lisäisivät tarvetta torinaluspysköintiin torin välittömässä läheisyydessä.

Omat perusteeni sille, miksi en lämmennyt torikaavalle, olen esittänyt jo aiemmin ilmeisen perusteellisesti. Haluan Lahteen kävelypaikotteista keskustavisiota selkeämmän kävelykeskustan nykyinen Aleksi keskusbulevardinaan. Siihen ei sovi, että autot tulevat Rauhankadulle etsimään parkkipaikkaansa, vaan Lahden ja Hollolan kaduilta pitäisi olla suora yhteys torin seudulla asioivien autoilijoiden parkkipaikoille.

Tulevaisuudessa rakennettava Rantakartanon alue ja nykyisen torin läntinen alue tulisi liittää yhteiseksi kävelykeskustaksi ja pohjois-etelä suuntainen autoliikenne pyskäinteineen olisi järjestettävä tämän tavoitteen ehdoilla. Tämän kehitysvaiheen aika ei ole nyt, vaan sitä ennen tulisi saada aikaan matkakeskus nykyisen Rautatieaseman seutuun ja joukkoliikenteen uudelleen järjestelyihin nojaava toimiva yhteys nykyisen keskusta-alueen ja Rautatieaseman välille. Tähän tarvittaisiin tunnelia Salpausselän harjun läpi tai jotain muuta yhteyttä olennaisesti helpottavaa ratkaisua.

Mieluisaa todeta, että julkisuudessa esittämän tunneli-idea on saanut pääosin myönteistä palautetta muutamia voimakkaimpia toriparkkifanaatikkoja lukuunottamatta.

Kun täpärä äänestys on nyt takanapäin, saattaa tulla aika, jolloin pääsemme käytännössä pohtimaan kaupunkikeskustamme kehittämisen kannalta olennaisia asioita. Yleiskaavan valmistelun nykyinen vaihe on sopiva foorumi sille. Jossain vaiheessa tulee pohtia vakavasti sitä, miten kauan nykyinen Lahden kaupungin reunoille rakennettavien liikehallien laajennusaalto on järkevää Lahden kehittämistä. Samassa valtuustossa, missä torikaava hyväksyttiin, hyväksyttiin Kariston marketkaava yksimielisesti.

Varteenotettava kilpailija Lahtea ympröivälle markettien kehälle voi syntyä Lahden keskustasta vain sitä kautta että siitä tehdään kaupungin kokoon nähden sopiva kävelykeskusta monipuolisine liike-elämän, kulttuurin ja julkisen palvelun tarjontoineen järjestettynä siten, että sinne on helppo pääsy julkisilla kulkuneuvoilla. Viihtyisyyttä takaa se, että niidenkin autot, jotka keskustaan autolla tulevat ovat jossain muualla, kuin kävelykeskustan sisällä pyörimässä eli toivon mukaan tulevaisuuden maanalaisissa parkkihalleissa kävelykeskustan ulkokehällä.

Vaikka tällaiset näkemykset ESS:n toimituksen ymmärryksen mukaan ovat vielä “änkyröintiä” tai vähintäänkin änkyröinnin “selittelyä”, en pidä tilannetta lukkoon lyötynä. Uskon, että pääsemme pian aikaan, jossa Lahden keskustan kehittämisen todellisistakin reunaehdoista pääsemme keskustelemaan etukäteen petatun äänestysnäytelmän sijasta. Sitä keskustelua käydään jo pinnan alla. Toivon, että se vielä etenee laajemman yhteisymmärryksen aikaansaamisen suuntaan.

 

10.1.2010

Konserttitalon liikenneympyrä kävelykeskustan ytimeksi - ympyrään ekokaupungin rakentamiskauden näyttävä muistomerkki

Viikon päästä se tapahtuu jälleen. Valtuustossa tultaneen äänestämään täpärästi toriparkin kaavasta. Kaava joko hyväksytään tai hylätään muutaman äänen erolla.

Pinnan alla on muhimassa kuitenkin perinteisen lahtelaisen hallitsemiskulttuurin muuttumispaineita. Pari nimekästä demaria Kari Salmi ja valtuuston ex puheenjohtaja Tapio Luttinen näyttävät petaavan kulttuurista muutosta. Kaupungin strategiassahan on jo yksimielisesti hyväksytty kasvihuonekaasupäästöjen puolittaminen vuoteen 2025 mennessä sekä kävelykeskustan kehittäminen nojaamalla joukkoliikenteen aseman vahvistamiseen. Luttinen näkee ESS:n haastattelussa (7.1.10) toriparkkikaavassa ristiriitaisuutta strategisten tavoitteiden suhteen.

Yhdyn tähän näkemykseen. Pidän nykyistä torin alueen kaavamuutosesitystä epärealistisena esitettyihin tavoitteisiin - toria ympäröivän keskustan elvyttämiseen nähden.

Alueen elpymisen hyväksi on tehtävä mittavampia muutoksia kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituspolitiikassa. Yksityisautoilla tullaan ajamaan edelleen keskustaan, vaikka joukkoliikenteen vetovoimaisuus ja edullisuus paranisivatkin. Autot voivat vaihtua asteittain hybridi- ja sähköautoiksi. Kaupunki voi kehitystä vauhdittaa, mikäli “green city” projekteihin sidotaan oikeasti pitkä tähtäimen pyrkimys nostaa Lahti kehityksen kärkeen Suomessa ekokaupunkina.

Toriparkin sijasta keskustan läntisen alueen paikoitusongelmien ratkaisun tulee lähteä siitä, että Lahden- ja Hollolan kaduilta voidaan ajaa suoraan tuleviin maanalaisiin parkkeihin. Kävelypainotteinen keskustavisio tulisi muuttaa kävelykeskustavisioksi. Aleksanterinkatu on muutettava kävelykaduksi Hollolan ja Lahdenkadun liikenneympyrästä lähtien.

Kävelykeskustan tulee laajentua sekä Lahdenkadun yli Rantakartanon kaavoitetulle alueelle Vesijärven rantaan että Salpausselän rinnettä nousten Rautatieaseman suuntaan Mannerheiminkadulle.

Rautatieaseman seudun kehittäminen matkakeskushankkeineen tulee määrittää kiireellisyysjärjestyksessä ykkösasiaksi keskustavision kehittämisessä. Aiemmin esittämäni tunneliratkaisu olisi keino yhdistää torin ja rautatieaseman kehittyvä ympäristö toisiinsa helpottamalla sekä joukkoliikennettä että muilla tavoin tapahtuvaa liikkumista.

Liikenne konserttitalon edessä olevan liikenneympyrän kohdalla tulisi ohjata pohjois-etelä suunnassa maan alle siten, että säilytettävän konserttitalon eteen rakennetaan aikaamme symbolisoiva ekokaupungin rakentamisen muistomerkki keskelle torin ja Vesijärven suuntaan avautuvaa kävelykeskustaa. Maan alle ohjatuilta Lahden- ja Hollolankaduilta tulee olla suora pääsy toria, Rantakartanon ja konserttitalon aluetta palveleviin maanalaisiin parkkitiloihin.

Niiden rakentaminen voitaisiin aloittaa sekä nykyisen konserttitalon paikalta kaavoittamalla rakennusoikeutta maan alle mm konserttitalon peruskorjausta varten tarvittavien lainojen vastikkeeksi että toisaalta Lahden museon, lyseon, yhteiskoulun ja kirkon välisen mäen alle siten, että torille olisi tarvittaessa pääsy lähikortteleiden alitse maan alla. Tällä tavalla Lahden keskustasta voisi tulla 20- 30 vuoden kuluessa modernin hiilineutraalin kaupungin yhteisöllinen olohuone.

Tulen esittämään tällaisen kaupunkikeskustan kehittämisvision 18.1.2010 valtuuston kokouksessa vaihtoehtona nykyiselle toriparkin asemakaavalle. Nähtäväksi jää, laajeneeko keskustelu kaupunkimme keskustan kehittämisestä monipuolisemmaksi mm Salmen ja Luttisen toivomalla tavalla.

 

3.1.2010

Tervetuloa haasteellinen 2010-luku!

Menneen vuosikymmenen viimeinen päivä muistutti traagisella tavalla yhteiskuntamme rakenteisiin juurtuneesta arvaamattomien väkivaltaisten purkausten kulttuurista, joita edelsi kaksi Suomessa aiemmin tapahtunutta silmitöntä koulusurmaa. Vaikka monet asiantuntijat todistavat, että ilmiössä on jotain vuosisatojen takaa periytynyttä perisuomalaista, surmatöiden toteuttajan kansallisuus osoitti tällä kertaa ilmiön olevan yleisempi ja kansainvälisempi.

Syrjäytyminen ja ilmiöstä hyötyvät ja sen seurauksena kehittyvät rikollisen alamaailman verkostot ovat tärkein rakenteellinen syy turvallisuuttamme järkyttäville purkauksille. Sorto ja alistaminen ovat johtaneet maailmanmitassa myös epätoivoiseen kapinointiin, jossa kapinoinnissa ovat nykyaikaisen terrorismin juuret. Ilmiötä ei voiteta sodalla tai valtioterrorismilla, vaan ihmisten hädän ja ahdingon lievityksellä. Suomessa alistettujen ihmisten epätoivo ruokkii hallitsemattomiksi paisuneita päihde- ja mielenterveysongelmia, joihin liittyy vuosittain uutiskynnysten alapuolella tapahtuva tuhansien ihmisten menehtyminen väkivallan, suoran tai epäsuoran itsetuhon kautta.

Se, että nimenomaan Suomessa menehtyy näiden ilmiöiden vuoksi tavallista enemmän parhaassa työiässä olevia kansalaisiamme, ei johdu erityisestä kansanluonteestamme. Syynä on välinpitämättömyyden piittaamattomuuden ja syrjinnän kulttuuri, joka kohdistuu päihde- ja mielenterveysongelmaisiin. Erityisesti julkiset organisaatiot, kuten lakisääteisesti palvelujen tuottamisesta vastuussa olevat kunnat pitävät yllä syrjinnän rakenteita estämällä apua etsivän päihde- ja mielenterveysongelmaisen hoitoon pääsyn. Avun tarpeessa olevat ihmiset nähdään yhteiskunnan taakkana samalla tavalla kuin ikääntynyt väestö, jonka asianmukaiseen kohteluun yhteiskunnalla ei ole mukamas varaa. Tällä asenteella saadaan aikaan ilmiö, joka tulee yhteiskunnalle monin verroin kalliimmaksi, kuin kansalaistemme tasaveroinen ja inhimillinen kohtelu.

Kunnallisia luottamushenkilöitä on peloteltu Lahdessa niin kuin muuallakin rahan loppumisella julkiselta sektorilta, kun taantuman aiheuttama verotulojen romahdus näkyy valtion ja kuntien taloudessa viiveellä. Näin luodaan asenteellista ilmapiiriä sille, että vähäosaisiin ihmisiin voidaan kohdistaa laman nimissä entistäkin voimakkaampia alistamisen ja sorron keinoja. Sata Komitean pluffi oli ääriesimerkki jälleen siitä, millä mekanismilla lupaukset syödään. Tällä kertaa komitean vähemmistön linjauksista tuli komitean kanta. Demokratiakin pannaan siis hyllylle silloin kun on köyhän asiasta kysymys. Näin valtakunnallisella tasolla.

Presidentti oli oikeassa vaatiessaan uudenvuoden puheessaan huomion kiinnittämistä siihen, että miten maassamme toteutuvat perustuslain takaamat sosiaaliset perusoikeudet. Siinä onkin haastetta eduskunnalle jäljellä olevalle toimikaudelle. Ilmeisesti kuvitellaan, että presidentin valtaoikeuksista puhuminen tulee halvemmaksi, kuin vähäosaisten aseman kohentaminen. Kuvitelma on harhainen, sillä alistamisen mekanismien ylläpidon kustannukset maksaa yhteiskunta samoin kuin väärän politiikan aiheuttamat ylimääräiset kustannukset.

Lahden kaupungin lähtötilanne uudelle vuosikymmenelle ei näytä niin synkältä, kuin sitä yleisesti kuvataan. Pitää paikkansa se, että Lahti on edelleen synkin työttömyyskaupunki kun suurista kaupungeista puhutaan. Se on sitä pitkälle edelleen 1990-luvun alun laman seurauksena, joskin sen päälle on tullut uuden taantuman aiheuttama työttömyyden kasvupiikki. En voi olla aivan varma, mutta veikkaan, että Lahtea ei tämä lama kohtele niin rajusti kuin parinkymmenen vuoden takainen romahdus.

Lahti on pystynyt tekemään vuoden 2009 aikana elvyttäviä investointipäätöksiä investoimalla sekä omaan infrastruktuuriin että Lahti Energian tuotantorakenteiden uudistamiseen valitun kasvihuonekaasupäästöjä vähentävän strategian mukaisesti. Vuoden 2010 aikana käynnistyvät rakennushankkeet toivon mukaan leikkaavat pahinta työttömyyden kärkeä niin että ennusteet 18 -20 % työttömyysasteesta eivät toteudu sittenkään. Lahden ei ole tarvinnut laman nimissä myöskään karsia palveluitaan, sillä niitä karsittiin rahapulaan vedoten jo nousukauden viimeisinä vuosina. Tarvetta olisi siis päinvastoin kunnallisen palvelutason kohentamiselle siten, että Lahti voisi oikeasti ottaa vastuuta mahdollisesti syntymässä olevan Lahtea suuremman kunnan kehitysmoottorina toimimisesta. Kaupunginhallitukselle toimitettu marraskuun talousraportti kertoo, että kaupungin vuosikate kohoaa myös vuonna 2009 kaksinkertaiseksi siitä tasosta, mikä taso esiteltiin valtuutetuille kaupungin budjettiseminaarissa ja mikä oli vuoden 2010 talousarvion laadinnan perustana. Lokakuussa meille kerrottiin, että vuosikate jää 16,8 miljoonaan euroon. Marraskuun ennuste on 32 miljoonaa euroa.

Lahdella on edelleen mielestäni hyvät mahdollisuudet katsoa tulevaisuuteen nojaamalla kehitysoptimismiin, jossa Lahti on tulevaisuudessa “houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki”, kuten yksimielisesti hyväksymässämme strategiassa Lahden tulevaisuuden visio on määritelty. Tasapainoisen kasvun ja kehityksen perusedellytys on inhimillisyys ja aito välittäminen vähempiosaisista.

 

20.12.2009

Ahneuden ajasta välittämisen ja solidaarisuuden aikaan

Eilen tuli henkilökohtaisessa aikalaskurissa täyteen 62 vuotta. Kuulun siis suuriin ikäluokkiin, joiden eläköitymisen aiheuttaman huoltosuhteen heikkenemistä pidetään yhtenä suurimmista suomalaista yhteiskuntaa uhkaavista tekijöistä. Viimeksi tätä todisti tänään ikäluokkatoverini Raimo Sailas televisiossa. Tämän päivän Hesarin taloussivulla oli toisenlainekin näkökulma. Vuosina 1987-2008 yksin kansalaisten omistaman asuntokannan reaaliarvo 2,5-kertaistui nousten laskutavasta riippuen 340-500 miljardiin euroon. Asuntolainaa kansalaisilla on vain 71 miljardia ja muuta pankkivelkaa 26 miljardia. Valtion velka on nyt 63,5 miljardia euroa ja ensi vuoden arvioitu lisävelka 13 miljardia. Lisäksi vakuutenamme on valtion ja kuntien varallisuus, joka on yhteistä varallisuuttamme. Olemme siis säästäneet merkittävän alkupääoman tuleville sukupolville sen lisäksi että eläkkeemme on rahastoitu ja siirrämme niitä kulutukseen pyörittämään yhteiskunnan pyöriä sitä mukaa kuin eläköidymme. Samassa lehdessä taloustoimittaja Elina Kervinen kommentoi nuoremman sukupolven edustajana edellisiä havaintoja täydentävillä havainnoilla, kuinka nykyiset suuret ikäluokat siirtävät laadukkaammat koulut ja terveyskeskukset tuleville sukupolville, joita meillä ei lapsuudessa ollut. Hän jopa kysyy, että onkohan kukaan muistanut kiittää? Hän nostaa kirjoituksessaan myös toisen näkökulman mikä häntä enemmän huolestuttaa, kuin meidän hoivaamisemme kustannukset viimeisinä vuosinamme ja elinkuukausina. Miten se viisaus ja elämänkokemus voidaan siirtää meiltä tuleville työelämässä vastuunsa ottaville. Hän sanoo ääneen pelkonsa siitä, että uusi sukupolvi haaskaa oppinsa pelkästään hakemalla päivästä toiseen pelkkiä pikavoittoja.

Kuulostaa miltei kiitokselta meitä vanhempia vielä työelämässä olevia kohtaan. Hän löytää kuitenkin yhden epäkohdan, josta hän syyttää ikäpolveamme kollektiivisesti. “He rakensivat tuottavan talouden, mutta myös keräsivät rahat yhä harvempien taskuihin.” Räikeänä esimerkkinä hän ottaa juuri ilmestyneen sata komitean raportin julkistamisen yhteydessä esiin nousseita tietoja. Perusturvan taso on viimeisen 15 vuoden aikana laskenut parikymmentä prosenttia ansioihin verrattuna. Hän mainitsee lisäksi yhden havainnon lähinaapuristaan: “Omassa naapurissani leipäjono kiertää jo korttelin. Sitä näkyä en toivoisi enää jälkipolvelleni.”

Tällainen nuoren taloustoimittajan haaste nykyiselle sukupolvelle on jotain sellaista, joka herättää uskoa paremmasta tulevaisuudesta. Nuorempi sukupolvi saisi nousta näyttävämmininkin barrikaadeille vaatimaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa niin kotimaassamme kuin kansainvälisesti. Oma poliittinen muistini yltää aivan hyvin 1960- ja 1970-luvuille, jolloin halusimme muuttaa maailman paremmaksi. Onnistuimmekin siinä mm lisäämällä runsaat kymmenen vuotta keskimääräistä elinikää jokaiselle ihmiselle edellä kuvatun varallisuuden kertymän ohella. Viimeiset 15 vuotta on ollut näiden saavutusten romuttumista siinä mielessä, että tasa-arvoisuuden ihanteen tilalle on tullut ahneuden aika, joka uhkaa vakavasti jo kansanvaltaa ja saavutettuja etuja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien suhteen. Vaikka sata-komitean enemmistö oli perusturvan kohentamisen kannalla ja vaikka Vasemmistoliitto vaati heti 140 euron tasokorotusta perusturvaan komitean mietinnön tultua julkiseksi, kävi samalla ilmi, että komitean pienen vähemmistön takana ovat yhteiskuntamme “isot pojat”. He pitävät “Titanicin rautaporttien” avaimia tiukasti hallussaan ja käyttävät oman egonsa pönkittämiseksi kahmimaansa valtaa köyhien kyykyttämisen jatkamiseksi. Elina Kervisen raikas analyysi rohkaisee ajattelemaan, että ahneuden ajan tilalle voi sittenkin vielä voimistua välittämisen ja solidaarisuuden aikakausi.

Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta näissä merkeissä!

 

9.12.2009

Titanicin rautaportit ja kansituolit

Kaksi Sata-komitean jäsentä, Heikki Hiilamo Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikköjohtaja ja Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiila kuvasivat tunnelmiaan Sata komitean työn päättymisen jälkeen:

“… työmarkkinajärjestöt olivat Sata komitean esityksen vastaisesti sopineet työttömyysturvan parantamisesta ilman vastaavaa korotusta työmarkkinatukeen. Samalla järjestöt löivät lukkoon, että jos työmarkkinatukea nostetaan ansiosidonnaista turvaa, on edelleen parannettava.”

Kirjoittajat luonnehtivat havaitsemaansa linjausta seuraavasti:

” Päätös oli kuin Titanicin toisinto: ensimmäisen luokan matkustajille järjestettiin pelastusveneet, mutta kolmannen luokan matkustajia estettiin rautaportein pääsemästä ylemmille kansille.”

Kirjoituksessa kerrotaan, miten kaikkein vähäosaisimpien toimeentuloturva toimii. Toimeentulotuen hakeminen vaatii työtä sekä hakijoilta että myöntäjiltä. Voidaan todeta, että suuri osa kunnallisesta sosiaalityöstä kuluukin toimeentulotukihakemusten käsittelyyn liittyvään kontrolliin, jonka hakijat kokevat monesti nöyryyttävänä. Siinä ei ole kuitenkaan kaikki. Tuki on äärimmäisen passivoivaa, sillä lähes kaikki tulot vähennetään toimeentulotuesta. Jos toimeentulotuella elävä työtön yrittää hankkia taloudellista asemaansa helpottavia lisätuloja tekemällä vähäisiä tilapäistöitä, häneltä pienennetään toimeentulotukea siten, että käteen jää lisätulosta vain 20 %. Voiko kukaan tässä yhteiskunnassa suostua noin suureen rehellisellä työllä hankitun tulon leikkaamiseen?

Yhteiskunnan kohtelu muistuttaa verottajan toimintaa, jossa vain 20 % jää tulon hankkijalle hänen omaksi tulokseen. Yhteiskunta katsoo oikeudekseen ottaa hallintaansa siis 80 %. Siis kaikkein köyhimmät ovatkin kaikkein rankimman tulojen leikkaamisen kohteena jos he yrittävät omalla työllään parantaa asemaansa. Kaikkein rikkaimmallakaan ei tuloja leikata verotuksen keinoin niin rajusti kuin kaikkein köyhimmältä!

Kokoomuslaiset poliitikot antavat usein julkisuudessa lausuntoja, jossa he vaativat sosiaaliturvan “väärinkäyttäjien” kuriin saattamista. Niillä puheilla he heittävät syyllisen varjon kaikkein heikoimmille. Juuri niihin, joiden tukalasta asemasta Hiilamon ja Hillan kuvaus kertoo. Samalla kun Zyskowicz ja kumppanit vaativat toimeentulotuen saajia auttamaan itseään tekemällä töitä, he jättävät kertomatta, että juuri heidän ideologiaansa edustavat työnantajajärjestöt ovat pitämässä huolen siitä, että kolmikannan “konsensus” on pitää Titanicin rautaportit tiukasti suljettuna kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta.

Syrjiminen synnyttää varmuudella lieveilmiöitä, kuten pimeän työn teettämistä, pikkurikollisuutta, huumekauppaa ja monia muita epätoivoisia keinoja selvitä elämästä alistettuna ja orjuutettuna. Toimeentulotuen varaan joutuneiden ihmisten joukko on hyvin heterogeeninen. Joukossa on työttömiä lapsiperheitä, maahan muuttajia, sairaita, mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, opiskelemaan pyrkiviä nuoria, joilla aikuiseksi kasvamisen alkutaipaleella on ilmaantunut vaikeuksia vaikkapa vanhempien avioeron, päihdeongelman tai perhekriisin vuoksi. Tämän kaltaisista kohtaloista koostuu niiden ihmisten joukko, joilta “Titanicin rautaportit” suojelevat hieman parempiosaisia - niin sanottua menestyvää kansanosaa.

Ilmiö kertoo sekä kapitalistisen eliitin että poliittisen päällyskerrostuman - mutta myös työväenliikkeen rappiosta. Ovathan samassa “konsensuksessa” mukana myös työläisten ja toimihenkilöiden etujärjestöt. Vasemmistoliitto yrittää kritisoida menoa vaatimalla perustulon korotusta. Löytyykö meiltä silti rohkeutta lähteä yllyttämään leipäjonoista elantonsa hakevia ja sosiaalitoimistoissa nöyryytettyjä vaatimaan oikeuksiaan tai ryhtyä organisoimaan vaatimusliikettä heidän keskuudessaan. Annamme heidän kohtalonsa sovinnolla hyväntekeväisyydelle, heidän äänensä “hyväntekijä” - kokoomuslaisille tai hyväksymme heidän äänestämättä jättämisensä.

Olen seurannut viimeiset 30 vuotta tätä piittaamattomuutta surullisena - menettämättä silti toivoa. Pienikin inhimillinen tuki sorretuille herättää toivoa. Työ sorrettujen hyväksi on palkitsevampaa kuin moni osaa ajatella.

Olen vakaasti sitä mieltä, että suomalaisella yhteiskunnalla ei ole varaa pitää työkykyisiä, rajoituksin työkykyisiä ja kehityskelpoisia mutta vaikeuksia kokeneita nuoria syrjittyinä yhteiskunnan ulkopuolella.

Nykyiset keinot vain heidän auttamisekseen ovat enempi puhetta kuin todellista toimintaa. Sosiaaliturvan rakenteet estävät olennaisen auttamisessa eli toimeentulon ja sitä kautta itsetunnon kohenemisen. Kunnon korotus perustuloon olisi kontrolloivaa byrokratiaa purkava ratkaisu, joka voisi oikein toteutettuna mobilisoida luovuutta ja aloitteellisuutta yhteiskuntaamme, joka rikastuttaisi elämäämme. Siksi kannatan “Vapaus valita toisin” verkoston vaatimusta työmarkkinatuen peruspäivärahan ja alimman sairauspäivärahan korottamiseen 120 eurolla.


01.12.2009

Kovaa vääntöä päihdepolitiikan kulisseissa

Syyskausi työssä ja poliittisessa toiminnassa on ollut vilkasta aikaa. Taistelussa Järvenpään sosiaalisairaalan pelastamiseksi näkyy jo pieniä valonpilkahduksia tunnelin päässä. Huhtikuun alussa alkanut potilasmäärän väheneminen on kääntynyt marraskuussa pieneksi mutta merkittäväksi syyssesongiksi. Taantumasta huolimatta Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi lisämäärärahoja laitosmaiseen päihdekuntoutukseen, kun kansalaispaine kävi leikkausten komplikaatioiden vuoksi poikkeuksellisen kovaksi. Saman liikkeen teki Vantaan kaupunki. Sosiaalisairaala puolestaan on toteuttanut palvelurakenteessaan niitä välttämättömiltä näyttäviä muutoksia joita muuttunut päihdepalvelujen kysyntä on tuonut tullessaan. Viesti valtiovallan suuntaan vastuun kantamisen välttämättömyydestä tuli selvästi kuulluksi. Sekä eduskunnan valtionvarain valiokunnan että sosiaalivaliokunnan edustajat kävivät oikein kylässä. He vakuuttuivat siitä, että maassamme eivät riitä todellakaan pelkät avohoitopalvelut tarvittaessa, vaan pitkäjänteinen kuntouttava työ on tehokasta ja tuloksellista, kun sitä tarjotaan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Uusia synkkiä pilviä ilmaantui maisemaan yhtä aikaa positiivisten heikkojen signaalien kanssa. Terveydenhuollon laitos (THL) päätti valtion tuottavuusohjelman velvoittamana lakkauttaa vuonna 1954 perustetun ALKO:ssa aikoinaan aloittaneen biolääketieteellisen alkoholitutkimusyksikön. Näin laitos aikoo supistaa toimintaansa 20 henkilötyövuodella, mikä on Vanhasen- Kataisen hallituksen määrittämä “tuottavuustavoite”. Yksikön henkilökunta on vielä shokissa ja järkyttyneitä. Eräs tutkija laittoi sähköpostiviestin, että yksikön toimintaa ei arvioitu eikä työstä edes kiitetty, kun irtisanomisilmoitukset jaettiin. Kuulin tapahtuneesta ensimmäisen kerran USA:n liittovaltion vastaavan tutkimusyksikön ruotsalaisperäiseltä johtajalta, kun hän aloitti juhlaesitelmänsä Päihdelääketieteen yhdistyksen 30-vuotisjuhlaseminaarissa. Samassa juhlassa minut kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi pitkän työurani ja yhdistystoiminnassa mukana oloni vuoksi.

Kunniajäsenen kai kuuluisi siirtyä kiltisti katsomoon nauttimaan kunniastaan. Kun tutkimusyksikön lakkauttamisesta kuulin, en voinut vaieta. Otin asian esille kuluneella viikolla kokoontuneessa päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnassa. Siellä syntyikin yksimielinen kannanotto, jossa vaadittiin päihderiippuvuuden perustutkimuksen turvaamista ja irtisanomisten perumista. Mukana oli edustajia kaikista eduskuntapuolueista, useat heistä kansanedustajia. Laitoin pian kokouksen jälkeen kannanottoni sairaalamme nimissä STM:n kansliapäällikkö Kari Välimäelle. Hän vastasi muutaman tunnin sisällä kiittäen kannanotosta, mutta perustellen samalla päätöstä valtion tuottavuusohjelman velvoittavuudella, jolle asialle siis virkamies ei voi muuta kuin nöyrästi totella. Samalla hän toivoi kuitenkin jatkoa alkoholipoliittiselle tutkimustoiminnalle joillain muilla keinoin.

Päätin ryhtyä heti sekä luomaan lisää paineita yksikön lakkauttamisen perumiseksi että kartoittamaan muita keinoja yksikön pelastamiseksi. Kansan Uutisten Viikkolehti julkaisi näyttävästi uutisen aiheesta “Alkoholitutkimus joutui katkolle”.

Ilmoitin STM:lle kirjeessäni kansliapäällikölle, että sosiaalisairaala voi ryhtyä tutkimusyksikön pelastajaksi lähtien valtakunnallisesta tehtävästämme toimimaan valtakunnallisena alan hoito-, tutkimus ja kehittämiskeskuksena, kun vain saamme riittävän määrän muita toimijoita pelastusoperaation tueksi. Talomme intressissä on sekä pitää kansainvälisesti merkittävä tutkimus kotimaassa että myös tiivistää kliinisen tutkimuksen ja perustutkimuksen välistä vuorovaikutusta. Tämä yhteys pääsi heikkenemään runsas kymmenen vuotta sitten tapahtuneissa tutkimusyksikön uudelleen järjestelyissä.

Olen miettinyt tässä yhteydessä Lahden ja Päijät-Hämeen mahdollisuuksia tulla mukaan kansainvälisesti merkittävään tutkimusyksikön pelastusoperaatioon. Lahden korkeakoulupolitiikan yhtenä alueena on hyvinvointiklusterin vahvistaminen. Nyt tähän klusteriin olisi tarjolla kansainvälistä huipputason riippuvuuskäyttäytymisen perustutkimusta. Tutkimusta joka pureutuu koko länsimaisen sivilisaation nousevan kansanterveysongelman ytimeen Venäjästä nyt puhumattakaan. Yksikön sijoittuminen Lahteen toisi mukaan uuden merkittävän kortin - Pietarin kortin. Vuoden 2011 alusta matka Pietariin kestää Lahdesta 2,5 tuntia. Pietarissa odottaa yli 100 vuoden kansainvälinen huippututkimusperinne juuri tällä alalla kuuluisine Pavlovin koiran jälkeläisineen. Satun yli 30 jatkuneen alan harrastukseni vuoksi tuntemaan ennestään osan pietarilaistakin alan tutkimuseliittiä. Siksi näen, että yksikön kovistelu voisi hyvinkin merkitä merkittävämpää läpimurtoa uudessa vielä kansainvälisemmässä yhteistyöverkostossa. Venäjälläkin on nimittäin tällä alueella vähintään yhtä kovia haasteita ja jo vakiintuneita moderneja yhteyksiä mm USA:n vastaaviin tutkimuslaitoksiin. Sieltä kävi juuri torstaina kollegoja meillä kylässä jo yli 10 vuotta jatkuneen koulutusyhteistyön merkeissä.

Huomenna on Lahden kaupunginvaltuuston budjettikokous. Valitettavasti en siihen pääse, kun pitkäaikainen esimieheni ja työtoverini Lasse Murto johtaa viimeistä kertaa säätiömme alueyksiköiden johtajien kokousta ja läsnäolo siellä on välttämätön. Olin ensimmäistä kertaa kaupunginhallituksessa valmistelemassa budjettiesitystä, joten tunnen sen varsin hyvin. Meillä Lahdessa ei leikata, vaan katselemme tulevaisuuteen elvyttäen ja peruspalvelut turvaten. Työttömyyden hoitoon tulisi kyllä panostaa nykyistäkin ahkerammin ja noudattaa paremmin valtuuston hyväksymää strategiaa suhteessa sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöihin. Siitä ja koulujen ryhmäkoosta tulee Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittämään huomenna kritiikkiä ja tekemään ilmeisesti muutaman muutosesityksenkin.

 

09.11.2009

Miksi tapaus Kinberg oli niin vaikea Lahden kokoomukselle ja demareille?

Entinen mediavaikuttaja Kari Naskinen leimasi blogissaan allekirjoittaneen
politiikan maineen pilaajiksi, kun olin kaupunginhallituksessa hyväksymässä
Kinbergin tapausta koskevaa lausuntoa, mutta äänestin valtuustossa
tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti. Suosittelen Naskiselle ja hänen
hengenheimolaisilleen tarkempaa perehtymistä kunnallislakiin koskien
tarkastustointa, kaupungin operatiivista johtoa ja luottamushenkilöiden roolia
eri luottamustoimissa. Valtuutetulla ja kaupunginhallituksen jäsenellä on sekä
oikeus että velvollisuus määrittää kantansa esillä olevaan asiaan sen
informaation varassa, mitä päätöksen teon pohjaksi on käytettävissä. Naskisen
ilmeinen tarkoitus onkin siirtää huomion kärki pois kokoomuksen ja demareiden
sisäisestä hajaannuksesta kyseisessä asiassa osoittelemalla muita.

Kaupunginvaltuusto lykkäsi kahteen kertaan
tarkastuslautakunnan esityksen käsittelyä valtuustossa kyseisessä tapauksessa
kokoomuksen ehdotuksesta. Valtuusto päätti äänin 35- 24 olla myöntämättä
vastuuvapautta Kinbergille. Valtuuston kanta on selvä viesti siitä, että se,
mikä on ollut maan ja Lahden tapa tähän saakka, on muuttumassa. Valtuuston
enemmistö, johon tässä asiassa itsekin kuulun on sen sijaan ajamassa läpi uutta
poliittista kulttuuria, jossa virkahenkilöiden kaksoisrooleja yrittäjinä ja
omaan (oman firman) pussiin pelaavina virkamiehinä ei hyväksytä.

Kokoomusvetoisessa Lahdessa yritystoiminnan ja kaupungin
hallinnon väliset suhteet ovat olleet ymmärrettävästi tiiviitä. Sosiaali- ja
terveystoimen entinen toimialajohtaja Matti Liukko kirjoitti 2007
Lääkärilehdessä virkatehtäviinsä kuuluvan kunnallisten palvelujen
“markkinaehtoistamisen”. Näyttönä hänen
aikakautensa saavutuksista on valtakunnallisestikin tunnetuksi tullut Lahden
kahden terveysaseman ulkoistamismalli, jolla lahtelaisjuuristaan tunnettu
MedOne on saanut merkittävän lisäpotkun tiellään kansainvälisesti menestyväksi
terveysbisneksen taitajaksi veronmaksajia rahastamalla.

Tarkastustoimi ei pitänyt Classiclive - Otto Allan Oy
yritysketjun ja kaupungin välistä suhdejärjestelyä sopivana, vaan katsoi
Kinberillä olevan kaksoisroolin kaupunginorkesterin intendenttinä,
osakkeenomistaja Kinberginä ja luovan työn ja uusmedian pienyrittäjä
Kinberginä.

Vasemmistoliitto olisi mielellään tukemassa erityisesti
luovaan luokkaan kuuluvien kulttuurialan innovaattoreiden toimintaa. Tähän
kategoriaan mitä ilmeisimmin on myös pienyrittäjä Kinbergin idea Lahden
kaupunginorkesterin tuottaman klassisen musiikin uuden teknologian
mahdollistamasta markkinoinnista laskettava. Kaksoisroolia on kuitenkin mahdotonta
hyväksyä. Kielteistä kantaamme tähän asiaan on tulkittu yleisenä
kulttuurivihamielisyytenä. Pois se meistä!

Me vasemmalla kannatamme sekä Lahden tunnetuksi tekemistä
kulttuurikaupunkina että luovan luokan pienyritystoimintaa. Veronmaksajien
varojen vedättäminen yritysten kautta omaan pussiin sen sijaan ei ole
hyväksyttävää. Toivon mukaan sekä sivutoimi- että uudet konserniohjeet yhdessä Kinbergin
tapauksen käsittelyn kanssa tekevät pelisäännöt selväksi ja romuttavat
lopullisesti puurojen ja vellien sekoittamisen kulttuurin näissä asioissa
Lahdessa.

 

25.10.2009

Pokko Lemminkäisen kanssa parkkipaikkoja etsimässä

Paikalliset tiedostusvälineet noteerasivat kiitettävästi
edellisen blogini pohdinnat vaihtoehtoideoiksi arkkitehti Pokko Lemminkäisen
vuosikymmeniä ajamalle toriparkille. Pääsin paikallisradioon keskustelemaan
Pokon kanssa aiheesta. Senkin jälkeen ideointia on jatkettu yleisönosastoilla
kiinnostavin näkemyksin.

Pyysin Pokkoa kiertelemään torin ympäristöä jatkaakseni
pohdintaa muista vaihtoehdoista. Niin tiukkaan tuntuu keskustakehityksen päävetäjä
fiksoituneen toriparkkiin, että lämpeneminen muille ajatuksille ei ilmeisesti
tapahdu helposti. Taustalla on tietysti sekin, että virkamiesten valmistelema
valmis toriparkin mahdollistava kaavaehdotus odottaa luottamusmieskäsittelyä.
Kerran valmis kaavamuutosesitys olikin jo kaupunginhallituksen listalla, mutta
se vedettiin pois tunnetun kaupunginhallituksen tutustumismatkan edellä.

Huomasin, että olemme Pokon kanssa samoilla linjoilla
kaupunkikeskustan kehittämisen välttämättömyydestä vaihtoehtona kaupunkeja
ympäröiville hypermarketeille, jonka politiikan edistämisessä ovat Nova Groupin
Merisalo ja Ideaparkin Sukari harrastaneet tunnetuksi tullutta lobbausta maamme
johtavien poliitikkojen suuntaan.

Huomasin, että toriparkki-Pokon ajatukset eivät taivu
helposti Lahden kävelykeskustan kannalle, kun ainakin Aleksin länsipäästä
pitäisi päästä Rauhakadulle ja torin alle.
Yritin tarjoilla hänelle ajatusta siitä, että Lahdenkadulta ja Hollolan
kadulta pitäisi pystyä ajamaan suoraan torin läheisyydessä olevaan maanalaiseen
parkkiin Aleksin liikenteen rauhoittamiseksi. Hän ei innostunut sen kummemmin
kaupunginhallituksen puheenjohtajan visioimasta maanalaisesta parkista Lahden
kadun kohdalla olevaan linja-autoasemaa edeltävään mäkeen tai esittämääni
ajatukseen rakentaa maanalainen parkkialue nykyisen konserttitalon alle siten,
että liittymä olisi suoraan Hollolan kadulta.

Huomasin keskusteluissamme arkkitehdin kanssa hienoista
“ammattikuntamaistakin” jännitettä. Pokko Lemminkäinen antoi epäsuorasti
ymmärtää, että tuppaudun lääkärinä hiukan vieraalle tontille, kun esitän
luottamushenkilönä ohi virkamiesvalmistelun ideoita kaupungin keskustarakenteen
vaihtoehdoiksi. Hänestä se tuntui samalta kuin, jos “lääkäri ryhtyisi
leikkaamaan umpisuolta nielun kautta”. Minusta vertaus tuntui lievästi oudolta.
Luulisi meillä tavallisilla maallikoillakin olevan jotain oikeuksia esittää
näkemyksiä siitä, millaiseksi haluamme elinympäristöämme muokata. Demokratiassa
luottamushenkilöilläkin tulee olla lupa esittää ideoita niin arkkitehtien
toimintakenttään kuuluvista tavoitteita kuin arkkitehdeillä on oikeus
kansalaisina toivoa hyvin toimivia terveyspalveluita.

Palasin juuri viikon lomalta Kreetalta. Näin matkalla kolme
suunnilleen Lahden kokoista kaupunkia. Liikuin Heraklionin, Rethimionin ja
Hanian kapeilla kujilla ja muinaisessa Knossoksen palatsissa. Samarian rotkon
vaeltaminen oli kuitenkin matkan kohokohta niin, että se tuntuu vieläkin
pohkeissa. Lahden urbaani historia on vielä kovin lyhyt noihin kaupunkeihin
verrattuna. Sekä Heraklionissa että Rethiminonissa oli laaja-alainen autoilta
rauhoitettu kävelykeskusta, jossa parkkialueet olivat laidoilla. Haniassa sen
sijaan kovin tukkoinen osin kävelypainotteinen keskusta. Entistä enemmän rupesi
sielläkin tuntumaan oikea kävelykeskusta kotoiselta ja viihtyisemmältä ihmisten
olohuoneelta, kuin puikkelehtiminen autojen välissä “kävelypainotteisessa”
keskustassa.


30.9.2009

Toivottavasti opimme jotain “toriparkkikierroksella”

Vasemmistoliitto kannattaa kaupunkikeskusten tiivistä rakentamista, kaupunkikeskustojen kehittämistä kaupunkilaisten yhteisöllisinä olohuoneina, energiatehokkuuden parantamista kaupunkitaajamien rakentamisessa, joukkoliikenteen ensisijaisuutta kaupungeissa, kävelykeskustoja, pyöräilyn lisäämistä kaupunkilaisten liikkumismuotona jne.

Osalle Lahden päättäjiä ja virkamiehiä näyttää toriparkin mahdollistaman kaavamuutoksen hyväksyminen olevan tie kohti edellä selostettuja yleisestikin jo nykyään hyväksyttyjä tavoitteita. Yhtä innokkaasti osa kaupunkilaisia vastustaa toriparkkia, kun siinä nähdään perinteisen linjan jatkuminen eli kaupunkikeskustojen suunnittelu yksityisautoilun ehdoilla. Jotkut tuovat esille myös havaintojaan siitä, että tyhjää tilaa löytyy vielä olemassaolevista parkkihalleista, joten toriparkin aika ei ole ainakaan nyt.

Vaasa, Kuopio ja Jyväskylä olivat lähteneet jo muutama vuosikymmen aikaisemmin kehittämään kaupunkikeskustojensa maanalaista pysäköintiverkostoa torin alaisesta parkkipaikasta. Kaikissa näissä kaupungeissa keskustan pysäköintijärjestelyt olivat osa prosessia edettäessä kohti kävelykeskustan rakentamista. Kaikissa kolmessa kaupungissa oli kävelykeskustojen toteuttamisvaihe edennyt ideasta käytännöksi. Kaikissa kaupungeissa kävelykeskustan kehittämiseen liittyi myös julkisen joukkoliikenteen sekä raide- että bussiliikenteen integrointi yhdeksi kokonaisuudeksi.

Vaasan Lahtea selvästi pienempänä kaupunkina saattoi selkeimmin nähdä toriparkkiin suoraan päättyvän valtatien tarkoituksenmukaisena kävelykeskustaa palvelevan ratkaisuna.

Sen sijaan kysymys sekä Kuopiossa että Jyväskylässä osoittautui selkeästi monimutkaisemmaksi ja enempikin kysymykseksi suutautua laajaan maanalaisen pyskäköintijärjestelmän kehittämiseen keinona vapauttaa ydinkeskusta jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Tällä tiellä Jyväskylä näytti olevan kaikkein pisimmällä. Siellä tori oli alunperinkin keskustasta jonkin verran sivussa, vanhan linja-autoaseman vieressä, jonka alle keskustan yläpuolella olevaan soraharjuun ensimmäinen Jyväskylän maanlainen parkkitila oli rakennettu jo 1988. Kokemukset tästä parkista innostivat Jyväskylän liikennesuunnittelijat enempikin suuntautumaan kaupunkikeskustan parkkijärjestelyihin maanalaisilla ratkaisuilla siten, että niitä on jo nyt olemassa useita sekä tukemassa eri puolilta kaupungin keskustaan suuntautuvaa liikennettä että mahdollistamassa kävelykeskustan jatkuvan laajentamisen. Kun kävelykeskustan kehittämisessä oli saavutettu tietty kriittinen massa, näytti pyöräily suunnittelijoillekin yllätyksenä muuttuvan nopeasti kasvavaksi kaupunkilaisten liikkumismuodoksi, niin että pyöräparkkien kehittäminen näytti laahaavan selvästi jäljessä verrattuna joka paikassa esillä oleviin suuriin pyörämääriin. Tätä näytti tukevan keskustan sujuvat pyöräilyreitit.

Palattuani matkalta, olin entistäkin vakuuttuneempi, että Lahden keskustavisio tulisi arvioida kokonaisuudessaan uudestaan sekä kävelykeskustavision, joukkoliikennereittien että myös pysäköintijärjestelyjen kannalta. Sekä Kuopion että Jyväskylän kokemuksista saattoi vetää johtopäätöksen, että toriparkki ei edes siellä, missä tori ei ole notkossa, vaan joko korkealla kaupungin keskustan ydinalueena tai soraharjun rinteessä ei todellakaan elvytä yksin torielämää tai kauppapalveluja torin liepeillä. Liikkumista, pysäköinnin tarvetta, joukkoliikennettä sekä pyöräilyä ja jopa rollaattoriliikennettä on katseltava kokonaisuutena tavoitteena helpottaa erilaisten ihmisryhmien liikkumista ja viihtymistä kaupungin keskustoissa.

Esitin ennen matkaa tunnelin rakentamista joukkoliikennettä varten Salpausselän harjun läpi siten, että rautatieaseman seutuun suunnitteilla oleva matkakeskus palvelisi ja lisäisi tehokkaasti torin seutuun suuntautuvaa asiointia. Samalla ehdotin tutkittavaksi muita maan alaisia kuin torin aluspysäköintivaihtoehtoja. Huomasin, että kaupunginhallituksen ja teknisen lautakunnan jäsenet mukaan luettuina virkamiehet eivät ampuneet suoraan alas ideaa. Silti olin havaitsevinani myös “toriparkkifiksaatiota” joidenkin kollegojen ajatuksissa edelleen.

Virkamiehet toivat esiin perusteita toriparkille siten, että kaupungin itäisellä keskustan alueella löytyy jo nyt hyvin maanalaista pysäköintilaa suurten markettien kellareista. Keskustan länsialueelta sen sijaan puuttuvat maanalaiset pysäköintipaikat. Heille tori on muodostunut ilmeisesti helpoimmaksi vaihtoehdoksi synnyttää noin 500 uutta pysköintipaikkaa siten, että lännen suunnasta keskustaan tulevat autot saisivat parkkitilaa ydinkeskustasta.

Omassa ideassani ehdotin vaihtoehdoksi Salpausselän harjun keskustan puoleisen reunan käyttämistä parkkitilana torin alueen sijasta. Toriparkin kannattajat pitivät ideaa huonona, sillä nykyihmiset eivät jaksa kävellä heidän käsityksensä mukaan 300 metrin matkaa torille. Tätä samaa pulmaa toivat esille myös toriparkkeja suunnitelleet virkamiehet tutustumiskaupungeissamme. Erityisesti Jyväskylässä oli tekeillä useita parkkialueita kävelykeskustan ympäristöön suurten kauppakeskusten alle ja läheisyyteen maan alla. Kehitystä ohjattiin liiketalojen seutujen kaavamuutoksilla, joiden yhteydessä kiinteistön omistajilta edellytetään parkkitilojen varaamista maan alaisesta pysäköintiverkostosta. Näin maanalaisen pysäköinnin toteuttamiseen saadaan kerätyksi pääomia. Tällä hetkellä taitaa olla ainoa maanlainen pyskäköintialue SOKOK:sen alla, joka on jo valmiina Salpausselän harjun kupeessa.

Jos otamme todesta sen, että vaikkapa liikuntarjoitteisten ja muiden lyhyen matkaa kävelemään motivoituneiden on päästävä torille suoraan parkkihallista, ei mielestäni hallin tarvitse silloinkaan sijaita välttämättä torin alla. Yhtä hyvin se voisi olla vaikkapa Lahdenkadun kiinteistöjen ja osin niiden vieressä olevien ajoväylien alla siten, että ajoramppi halliin tulisi suoraan Lahdenkadulta. Näin Aleksanterinakadun nykyisen linja-autoaseman puolesen päänkin voisi rauhoittaa suoraan kävelykaduksi. Lisää parkkitilaa voisi rakentaa Rauhankadun, Hämeenkadun ja Sibeliuksenkadun välisille alueille niin, että kulkuväylät halleista tulisivat suoraan kävelykaduksi muutetulle Aleksille. Jos Aleksi olisi kävelykatu, ei sen kävely kävelykadulla levinneelle torialueelle olisi kohtuuton matka. Tilaa pysäköinnin laajentamiselle Salpausselän harjun kupeen suuntaan olisi Lahdessa runsaasti torialueen ulkopuolellakin. Näin ruutukaava-alueen laajentaminen kävelyalueeksi rautatieaseman suuntaan laajemminkin tulisi asteittain mahdolliseksi.

Kävelin tänään Helsingin keskustassa rautetieaseman seudussa Mannerheimintien alla, Foorumissa ja Kampin linja-autoasemalla. Helsingin päättäjille ei tekisi pahaa tutkiskella siellä tehtyjä jalankulkijoiden liikkumista helpottavia ratkaisuja ja eri kauppakeskusten maanalaista verkostoitumista. Autojen pysköintitaso on näiden keskustojen alla vielä syvemmällä kuin jalankulkijoiden reitit, mutta hisseillä sieltä kyllä pääsee juohevasti näille reiteille ja verkostoihin. Toivoisin, että Paavolan alueen markettiensa alle parkkitilaa jo rakentaneet yrittäjät näkisivät maanalaisessa verkostoitumisessa kehitysvoimaa, jolla jalankulkua pyöräilyä, joukkoliikennettä ja tarpeen mukaista oman auton käyttöäkin voidaan viisaalla tavalla nivoa toimivaksi kokonaisuudeksi. Erityisesti Jyväskylä näytti olevan aika pitkällä tällä tiellä. Se näkyi toimivana kävelykeskustana ja lähes Amsterdamia muistuttavana pyöräilykaupunkina, jossa autot näyttivät olevan entistä vähäisemmässä roolissa kaupunkikuvassa omissa koloissaan maan alla.

Kun Lahti on pyrkimässä pääkaupunkiseudun metropolialueen pohjoiseksi keskukseksi ja olemme jo pääkaupunkiseudun paikallisjunavyöhykettä, voisi seuraava kaupunginhallituksen opintomatka suuntautua Z-junalla Helsinkiin siihen eteläisempään keskukseen, jossa vielä toistaiseksi asuu 5-kertainen määrä asukkaita pohjoiseen keskukseen varrattuna.


11.9.2009

Kirje eduskunnan oikeusasiamieheltä

Sain kirjeen eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Pauniolta. Se oli vastaus kanteluuni, jonka tein toimeentulotukea saavien lapsiperheiden asiassa. Mielestäni lapsilisän ei tulisi pienentää heidän sosiaalietuuksiaan, kun lapsilisä on muissa väestöryhmissä etuus, joka ei vaikuta tuloihin eikä verotukseen. Ehdotin kantelussa lainsäädännön muuttamista siten, että lapsilisä katsottaisiin etuoikeutetuksi tuloksi siten, että se ei pienentäisi lapsen toimeentulotuen perusosaa.

Uudistus merkitsisi noin 100 euron lisää lasta kohti kuukaudessa kaikkein köyhimmille lapsiperheille, vähentäisi kasvanutta lapsiköyhyyttä ja palauttaisi yhdevertaisen kohtelun koskemaan myös heitä.

Keräsimme nimiä adressiin toimeentulotukea saavien lapsilisäleikkurin poistamiseksi ennen edellisiä eduskuntavaaleja. Kävimme luovuttamassa myös adressimme eduskuntaryhmille. Kansanedustajat lupasivat muutosta asiaan, kun SATA-komitean mietintö valmistuu ja sen nojalta korjataan tämän kaltaisia epäkohtia.

Kantelin asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle, koska koin että näin rakennettu toimeentulotukilaki on ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuuskohdan kanssa, joten korkein lain valvoja voisi antaa ohjeita eduskunnalle havaitun epäkohdan korjaamiseksi.

Eduskunnan oikeusasiamies selvitti, miten moinen köyhiä lapsiperheitä syrjivä säännös syntyi. Ennen vuotta 1994 lapsilisää ei otettu huomioon toimeentulotuen suuruutta määrättäessä. Hän kuvaa seikkaperäisesti asian käsittelyn myöhemmätkin vaiheet mm sen, että jo vuonna 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä yhdevertaisuussäännökset lisättiin hallitusmuotoon. Kun uusi toimeentulotukea säätelevä laki säädettiin 1998, “eduskunnan perustuslakivaliokunta ei katsonut lasten toimeentulotuen perusosien määräytymisen loukkaavan yhdevertaisuutta tai sosiaalisia perusoikeuksia”, totesi Paunio.

Perustuslakivaliokunnan tulkinta syntyi laillisessa järjestyksessä, eikä eduskunnan oikeusasiamiehellä ole toimivaltaa asiassa, koska lainsääsäntövaltaa ja näköjään lain tulkintaakin valvoo näiltä osin eduskunnan perustuslakivaliokunta.

Paunio kertaa useiden kansanedustajien (Annika Lapintie (Vas), Virpa Puisto (SDP) ja Päivi Räsänen (KD), tehneen yhdessä muiden kansanedustajien kanssa aloitteita epäkohdan korjaamiseksi, toistaiseksi tuloksetta.

Lopuksi hän toteaa: “Huolenne toimeentulotukea saavien vähävaraisten lapsiperheiden asemasta on mielestäni aiheellinen. Kuten edellä ilmeni, kysymys on kuitenkin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kuuluvasta lainsäädäntöasiasta, jonka ratkaiseminen kuuluu Suomen perustuslain mukaan eduskunnalle.”

Tulevissa eduskuntavaaleissa tulisi valita eduskuntaan siis kansanedustajia, jotka ovat valmiita korjaamaan edellisen laman jälkimainingeissa omaksutun köyhien kyykyttämisen linjan.

Tunnettu lahtelainen demarivaikuttaja eläkkeellä oleva Eino Pasanen lähetti juuri sähköpostiviestin, jossa hän kuvasi eläkeleikkurin vastaavanlaista syrjintävaikutusta. Hän oli lähettänyt viestin useille tuntemilleen demarikansanedustajille. Laitoin juuri viestin menemään myös Paavo Arhinmäelle, Annika Lapintielle ja Matti Kauppilalle herätelläkseni osaltani Vasemmistoliitonkin kansanedustajia tässä köyhien kyykyttämisasiassa sillä rohkaisevalla tiedolla, että demaraiden kenttäkin alkaa vaatia oikeutta tähän maahan ja kaikkein vähäosaisimpien syrjinnän lopettamista.

Kaikki me politiikkaa 1990-luvun aikana seuranneet tiedämme, että koko Suomen vasemmisto hairahti “maamme kilpailukyvyn pelastamisen” nimissä köyhien kyykyttämispolitiikkaan. Suuri osa pienituloisista ihmisistä katkeroitui ja hylkäsi vasemmiston.

Nyt on menossa köyhien kyykyttämisen seuraava vaihe, jossa kokoomuksen vetämän omistajaohjauksen nimissä kansallisvarallisuuttamme työnnetään kansainvälisille pääomamarkkinoille. Suomesta ollaan tekemässä veroparatiisia pörssikeinottelijoille ja uuden laman nimissä kuntien palveluja vähäosaisille karsitaan ajamalla mm päihdehuollon palvelujärjestelmää alas. Kun Obama USA:ssa yrittää oikeiston raivoisasta vastustuksesta huolimatta aikaansaada köyhien terveyspalveluita turvaavaa lainsäädäntöä, meidän kokoomusjohtajamme ajavat politiikkaa, jossa lamasta huolimatta terveysbisnes juhlii ja voi hyvin suomalaisten köyhien kustannuksella.

Vasemmiston on nyt korkea aika hylätä liikemaailman propagandistien opit ja ryhtyä kuuntelemaan kansaa ja niitä yhteiskuntatutkijoita jotka ovat jo nostaneet äänensä nykymenon muuttamiseksi.

 

24.08.2009

Rakentaisimmeko asematunnelin Lahteen?

Lahden teknisen viraston asiantuntijat esittelivät kauppatorin alueen asemakaavamuutosesityksen, joka pitää sisällään toriparkin. Sekä kaupunkilaiset että monet poliitikot vastustavat hanketta. Kun Rantakartanon kaava hyväksyttiin valtuustossa niukalla enemmistöllä saattaa kaavamuutosta kannattava porukka yrittää samanlaista äänestyspäätöstä myös toriparkin osalta. Epävarmuutta on kuitenkin ilmassa ja niinpä kaupunginhallitus päätti lähteä tutustumaan syyskuun lopulla kaupunkeihin, joissa toriparkki on rakennettu.

Heitin keskustelun yhteydessä idean toisenlaisesta tunnelipysäköintivaihtoehdosta. Siinä tori saisi pysyä rauhoitettuna valtakunnallisestikin merkittävänä kaupungin keskustamiljöönä. Rautatieaseman ja torin välissä on Salpausselän harju, jonka sisään on ehdotettu tunnelia harjun suuntaisesti yhtenä vaihtoehtona valtatie 12:lle, kun kehätiehanke edistyy hitaasti. Se kun on niin kalliskin, että edes suunnittelumäärärahoja ei meinaa valtion budjettiin löytyä. Sitä paitsi sekin hanke pitää sisällään yli 2 km tunneleita. Lahtelaiset poliitikot taitavat siis tykätä tunnelirakentamisesta.

Siispä kannattaisi keskustella hieman siitä minne tunneleita kannattaa rakentaa. Helsingin keskustassa on runsaasti tunnelipysäköintiä sekä keskustan alueella että Kaisaniemen alueella. Niitä ei ole tehty kuitenkaan torien alle. Kamppiin on rakennettu etelän suunnasta busseille tunneli yhdistetylle kaupungin keskustan bussi-metroasemalle.

Rautatieaseman käyttö henkilöliikenteen solmukohtana on vilkastunut kun pääkaupunkiseudun VR:n paikallisliikenne laajentui Lahteen. Tunnetusti se ei ole ollut bussifirmojen mieleen, mutta muutos on tullut jäädäkseen. Olen melko vakuuttunut siitä, että keskustan liike-elämää tukisi huomattavasti tehokkaammin rautatieaseman seudun ja torin seudun alueellinen ja toiminnallinen yhdistäminen. Ilman tunnelia se ei ole kuitenkaan kovinkaan helposti toteutettavissa, kun Salpausselän harju on välissä.

Rauhankadun päästä suoraan Launeelle Salpausselän ja radan alitse matkaa olisi kuitenkin vajaa kilometri. Rautatieaseman seutu on ahdasta aluetta, kun harju on vieressä ja harjun ja aseman välissä valtatie 12. Matkakeskusta voisi kaivaa siis maan alle. Bussiväylän voisi rakentaa harjun sisään. Linja-autoasema maan alle rautatieaseman tuntumaan. Sekä Rauhankadun että rautatieaseman puoleisen aukon liepeille voisi sijoittaa tunneliin pysäköintipaikkoja vaikkapa 500 paikkaa molempiin päihin. Tunneliin voisi tehdä kävelykadun, joka yhdistäisi torin ympäristöön muodostuvan kävelykeskustan ja rautatieaseman seutuun ASKO:n alueelle syntyvän liikekeskustan. Tunneliin mahtuisi aivan hyvin myös ratakiskot, joita pitkin venäläiset turistit voisi ohjata suoraan heille tutulla vaunulla sekä torille että edelleen satamaan sekä nauttimaan Vesijärven rantamaisemista että toivon mukaan vilkastuvasta Vesijärven-Päijänteen risteilytarjonnasta. Rata voisi kiertää vanhaa ratapenkkaa pitkin sitten urheilukeskuksen ohitse takaisin asemalle. Tämän radan osan palauttamista käyttöön rautatieharrastajat ovat jo ilmoittaneet ajavansa.

Idea herättää varmaan heti vastaväitteitä. Paljonkohan tuo maksaisi? Hankkeen voisi toteuttaa ensinnäkin useammassa vaiheessa tulevien 50-100 vuoden aikana. Toriparkin kustannusarvio pyörinee 15 miljoonan tuntumassa. Samaa suuruusluokkaa, ehkä runsaat 20 miljoonaa on nykyiset kaavailut matkakeskuksesta. Jos 35-40 miljoonaa sijoitettaisiin 10 vuoden aikana torin ja rautatieaseman toimintojen yhdistämishankkeeseen, saisi kyseisellä rahalla ilmeisesti melkoisestikin aikaseksi.

Heitin idean pohdittavaksi kaupunginhallituksen jäsenille ja läsnä olleille virkamiehille. Etukäteen pelkäsin, että hullulle idealle nauretaan samaan tyyliin kuin aloitteellemme rakentaa kevyen liikenteen reitti Radiomäeltä Salpausselän hiihtoreittiverkostoon. Ei kuitenkaan naurettu. Kävi ilmi, että ideaa on jopa tutkittu 1980-luvulla. Silloin lienee ollut liian aikaista ja lamakin tuli päälle. Heinäkuussa 2009 Lahden väkiluvun kasvu oli jo yllättävästi siirtynyt kesäkuussa hyväksytyn strategian mukaiselle kasvu-uralle. Strategiassa julistettiin Lahden pyrkimys metropolialueen pohjoiseksi keskukseksi. Minusta idea ei ole ollenkaan niin hassu, kuin eteläisen keskuksen pomon Jussi Pajusen innolla ajama tunneli Helsingin ja Tallinnan välille.

 

 

16.08.2009

Rahan valtaa vai kansan valtaa?

Demokratia, kansalaisvaikuttaminen ja korruptio ovat olleet tämän kesän teemoja mediassa. Teemat ovat esillä kuin varjonyrkkeily. Lehdet ja TV paljastavat pieninä murusina puolueidemme taloudellisia taustavaikuttajia. Siinä sivussa jäsentyy yhteiskuntamme luokkarakenne ja eri väestö- ja vaikuttajaryhmien etujen ajajat.

Liike-elämä tukee taloudellisesti oikeisto- ja keskustapuolueita. Ammatillisesti järjestäytynyt työväenliike ja perinteinen työväentaustainen osuustoimintaliike vasemmistopuolueita. Koska suuri enemmistö kansasta on palkalla, eläkkeillä tai muulla sosiaaliturvalla toimeentulevia ja vain pieni vähemmistö tuotantovälineiden omistajia ja liike-elämän voitoilla eläviä, on aika erikoista että alle kolmasosa kansasta kannattaa vasemmistopuolueita.

Sampo konsernin johtaja sanoi rehellisesti ääneen sen, miksi Sampo on tukenut yli 100 000 eurolla kokoomusta. Siksi, että puolue ajaa johdonmukaisimmin liike-elämän eli pääomapiirien etuja. Siihen kuuluu mm se, että parhaillaan valmistellaan lakeja joiden perusteella Suomi olisi muuttumassa veroparatiisiksi. Kokoomus haluaa houkutella veronkiertomahdollisuuksia lisäämällä pääomia maahamme. Näin tapahtuu aikana, jolloin muualla syntynyt finanssikriisi on johtanut päinvastaisiin pyrkimyksiin ja kasvaneisiin kansainvälisiin vaatimuksiin mm EU:n alueella veroparatiisien purkamisesta.

Mm kansanedustaja Ilkka Viljanen arvostelee blogissaan ay-liikettä vasemmistopuolueiden tukemisesta perustellen kritiikkiä sillä, että ay-jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia. Näin epäsuorasti muutkin kuin vasemmistopuolueiden kannattajat ollessaan SAK:laisten liittojen jäseniä tukevat hän mukaansa taloudellisesti vasemmistopuolueita.

Kiinnostavaa olisi tietää miten kokoomusta ja keskustaa tukeneet yritykset ovat täyttäneet veroilmoituksensa. Liike-elämällä on käsittääkseni ollut kaiken aikaa oikeus vähentää verotuksessaan sellaiset menot, joilla he pyrkivät edistämään myyntiään ja menestystään. Tyypillisesti kategoriaan ovat kuuluneet erilaiset lobbaamiskulut. Oletan, että puolueiden suuntaan tapahtuva “yhteiskuntasuhteiden hoitaminen” on katsottu tällaisiksi kuluiksi. Viljanen ja muuta kokoomuslaiset tuskin asettavat kyseenalaiseksi liike-elämän tällaista oikeutta.

Niinpä maahamme onkin kehittynyt poliittinen järjestelmä, jossa rahanvalta ajaa kansanvallan ohitse. Liike-elämä yhdessä mainostuloista riippuvaisella medialla luo nykyaikaisin tehokkain keinoin ns kansalaismielipiteen. Uusliberalismin ideologian mukaiset opit levisivät oikeistopuolueista myös vasemmistopuolueisiin “objektiivisina totuuksina”. Vasta finanssikuplan puhkeaminen on alkanut avata silmiä niin, että “mammonan palvonta” alkaa paljastua tavallisillekin ihmisille huijauksena, jossa valta on vedetty takaisin sinne mistä se parinsadan vuoden aikana yritti karata kansan käsiin.

Valta on ollut perinteisesti niillä, jotka omistavat tuotantovälineet. Erityisesti Lahdessa kunnalliseen demokratiaan kuuluvia rakenteita on korvattu innolla liike-elämän rakenteilla. Aikaisemmin kunnallisen kansanvallan pelisäännöin tapahtuvien toimintojen toteuttamiseksi on perustettu osakeyhtiöitä. Niihin sekä virkamieseliittimme on rakastunut että demokratian valvojat eli suurimpien puolueidemme edustajat luottamuselimissä alistuneet. Kun toimintatapa on porvarillisen ideologian mukaista.

Näin kunnallinen kansanvalta kapenee. Se korvautuu epämääräisellä “omistajaohjauskäsitteellä”, jonka valtakunallinen mannekiini on ministeri Häkämies. Lahden kaupunginhallitus perusti jokin aika sitten erillisen jaoston käsittelemään konserniohjaukseen eli omistajaohjaukseen liittyviä asioita. Vasemmistoliiton edustaja ei mahtunut tähän raatiin. Olettamukseni on, että edustamme tällä kentällä “vääränlaista ideologiaa”, sillä toimintamme tarkoitus on seisoa kansanvallan edun valvojana rahanvallan yksioikoisia etupyrkimyksiä vastaan.

Kun demokratia on päässyt rapistumaan rahan ja mainostuloilla pystyssä pysyvän median manipuloimaksi, tuntuu tehtävä haastavalta, mutta ei mahdottomalta. Demokratia syntyi ja kasvoi kansanliikkeenä, joka myös rahoitti itse itsensä. Kun puolueen ovat oppineet elämään valtion tuella ja pyrkivät näköjään nyt etsimään epätoivoisesti sponsoreita milloin mistäkin, on elävä suhde tavallisiin ihmisiin päässyt rapistumaan. Toivon mukaan kesän aikana jatkunut politiikan ja rahan vallan suhteiden penkominen on herätellyt ihmisä ajattelemaan astetta syvällisemmin demokratian olemusta.


09.08.2009

Kesäloman jälkitunnelmia

Vietin kolmen viikon loman pääosin lapsuuden kotimaisemissa syntymäkodissani. 83-vuotias äitini asuu edelleen Tuusniemellä. Pidämme äitini ja isäni kuolinpesän voimin lapsuuteni kotitilaa asumiskuntoisena. Naapurin poika viljelee peltojamme. Osan kesästä harrastan hyötyliikuntaa tekemällä risusavottaa. Osallistun näin vaatimattomalla panoksellani kansallisvarallisuutemme vihreän energiamme alkujuurien ja metsäteollisuutemme raaka-ainevarantojen turvaamiseen. Äitini liikuntakyky heikkeni loppukeväästä niin paljon, että kiipeäminen rappuja ylös kolmanteen kerrokseen hissittömässä talossa ei enää onnistunut. Niinpä hankimme hänelle rivitalon päädystä uuden asunnon, että hän voisi viettää jäljellä olevat elinvuotensa niin pitkälle kotonaan ja osallistuvana seniorikansalisena, kuin mahdollista. Muutto, hankintaan liittyvät talousasiat ja äitini sopeutuminen uuteen ympäristöön vaati melkoisesti mukana oloa, mutta kaikki tähän saakka onnistui hyvin. Vaimoni Sinikka tykkää pitää huolta vanhoista talousrakennuksista. Tänä kesänä vanha navetta sai uuden keltaisen riihimaaliehostuksen.

Mahdutimme viiden päivän pohjoisen matkankin lomaamme. Pistäydyimme Vienan Karjalassa ex temporee matkalla. Tämän vuoden alusta Venäjällä on ollut voimassa suomalainen liikennevakuutus, joten omalla autolla meneminen hieman helpottui. Ylitimme rajan Vartiuksessa. Yövyimme ensimmäisen yön Kostamuksessa Hotelli Fregatin mökkikylässä. Kylä on hieman ennen Kostamuksen kaupunkia aivan Suomesta tulevan tien varressa. Keskellä parasta kesän hellekautta saimme yösijan ilman ennakkovarausta 26 euron vuorokausihannalla henkeä kohti. Hinta sisälsi normaalin hotellin buffet aamiaisen. Kostamuksen kaupunki esiintyy edukseen erityisesti kauniina kesäpäivänä. TV:n välityksellä muodostuneeseen ennakkokäsittkseen nähden kaupungin siisteys, rakennusten yleisilme, uudet hienot omakotitaloalueet ja muut taloudellisen vaurastumisen merkit yllättivät positiivisesti. Venäläisten vaurastuminen ei siis näy pelkästään Puumalan rannoilla, vaan jotain näyttää tippuvan takamaillekin ainakin kaivospaikkakunnille.

Jatkoimme aamulla matkaa aikaisemmista reissuista tutuiksi tulleita venäläisiä kuoppaisia ja pölyäviä teitä Jyskyjärven kautta kohti Kalevalaa (ent. Uhtua). Liikennemerkki tien varressa suosittelee 40 kilometrin tuntinopeutta ja aivan aiheellisesti. Autosta puhkesi rengas Kepan kylässä tunnetun karjalaisen kirjailija Ortjo Stepanovin kotikylässä. Fokuksen kapealla vararenkaalla köröttelimme sitten Kalevalaan paikallisella huoltoasemalle. Kun oli perjantai-ilta, ei sieltä tietenkää hellinnyt apua aivan heti, sillä korjaamopuoli aukesi vasta maanantai-aamuna. Saimme ongelman ratkaistua kuitenkin samana iltana, kun eräällä ystävällisellä suomalaisella bussikuskilla oli paikkausvälineet. Turvauduimme uudestaan ympäri vuorokauden auki olevan huoltoaseman palveluihin etsimällä ilmaa tutkiaksemme mistä rengas vuotaa. Myyjä kaivoi Ladansa tavarasäiliöstä tutun Ladan pumpun, jolla reikä ja paikkauskohde löytyi näppärästi. Ostin 390 ruplalla palkkioksi huoltoasemalta pumppu-painemittari setin tulevien Venäjän matkojen varalle ja turvaksi jäljellä olevalle vajaan 200 kilometrin runsain terävin irtokivin päällystetylle ajoreitille.

Kalevalassa saimme yösijan Sampo hotellista, joka on Keski-Kuittijärven rantapenkalla. Aamulla kävimme paikallisessa runolaulajan museossa, jossa paikallinen seniorinaisten ohjelmaryhmä esitti paikallisten laulun tekijöiden tuotantoa Vienan Karjalan kielellä.

Iltapäivällä körottelimme tutuksi tulleella 40km:n nopeudella kohti Suomen rajaa. Ihastelimme Pääjärvellä Paanajärven kansallispuiston opastuskeskuksen hienouksia. Ystävällinen vahtimies päästi katselemaan paikkoja vaikka opastuskeskus oli viikonloppuna kiinni. Saimme siis selville, miten Paanajärven kansallispuistoon voi tehdä omatoimisen vaellusretken.

Seuraavat kolme päivää vietimme Taivalkoskella tutkimalla paikallisia hillasoita hankkien sieltä pohjoisen tuliaiset Lahteen vietäväksi.

Huomenna on ensimmäinen työpäivä. Siellä tulen törmäämään osin tuttuihin osin uusiinkin arjen haasteisiin. Lama ehti iskeä myös Sosiaalisairaalaan jo ennen lomalle lähtöäni. Kesäkuu oli kaikkien aikojen hiljaisin. Nähtäväksi jää miten selviämme syksystä. Kunnat ovat sairaalamme asiakkaita yli 90 prosenttisesti. Kynnys ohjata päihdeongelmaisia hoitoon ja kuntoutukseen nousee aina, kun lamapuheet alkavat. Nytkään alkanut lama ei näytä poikkeavan aikaisemmista.

Tämän aamun Etelä-Suomen Sanomat näytti valmentavan jo valtuutettuja huomiseen valtuuston seminaariin, jossa saamme käsityksen siitä miten lama tulee kuristamaan Lahden kaupunkia. Loma-ajan kuumin asia näyttää oleen Ranta-Kartanon kaavapäätöksen jälkipuinti ja äänestyksessä häviölle jääneiden valtuutettujen jättämä valitus kaavapäätöksestä. Nähtäväksi jää, miten viranomaiset tulkitsevat päätöksen laillisuuden. Toivottavasti Lahden kapungissä päästään tavalla tai toisella pitkjänteisempään kaupunkisuunnitteluun. Vastustin kaavan hyväksymistä, koska se päästettiin valtuuston käsittelyyn mielestäni keskeneräisenä. Kaupungin keskeiset alueeseen vaikuttavat liikennepoliittiset päätökset, kuten matkakeskus ja linja-autoaseman kohtalo olisi tullut ratkaista ennen kaavan hyväksymistä. Valituksessa todettiin monta muutakin seikkaa, joita olisi tullut ottaa huomioon ennen kuin kaavasta päätetään. Kuntalaisilla, myös valtuutetuilla on oikeus tehdä valitus, jos he katsovat, että päätös ei ole syntynyt laillisessa järjestyksessä. Myös valitusoikeus on osa suomalaista demokratiaa.

 

13.7.2009

Terveisiä Latvan (Ladvan) kylästä Venäjän Karjalasta

Latvan sairaala kutsui 65-vuotisjuhliinsa sosiaalisairaalan ja runsaat 10 vuotta Karjalan Tasavaltaan päihdekoulutusta järjestäneet muut tahot. Meitä oli 6 hengen ryhmä, 3 sosiaalisairaalasta ja loput kolme muualta. Ajoimme Petroskoihin sosiaalisairaalan pikkubussilla 2.7. Matka kesti 14 tuntia. Tulli, kuoppaiset tiet ja tietyömaat hidastivat etenemistä. Isännät Latvassa ovat olleet kiinnostuneista erityisesti sosiaalisairaalan perhekeskeisestä päihdekuntoutusotteesta. Heihin on purrut myös edustamamme ehkäisevä päihdetyön perusajatus. Ei ensisijaisesti kontrollia ja rangaistuksia, vaan motivaatiota muutokseen yhdistettynä realismiin perustuvaan päihdehaittatiedotukseen. Tätä lähestymistapaa Latvan koulu ja paikallissairaala yrittävät soveltaa Karjalan olosuhteisiin. Myös Petroskoin sairaanhoito-oppilaitos oli innostunut lähestymistavasta. Koulun opiskeiljat olivat toteuttaneet harjoitusprojekteina toimintamallien ja mentelmien kehittämistä.

Näyttää siltä, että Venäjällä ollaan oikeasti heräämässä huoleen, mikä on syntynyt vahvaan humalahkuisen juomisen ja kasvaneen alkoholin kulutuksen seurauksena. On kerrottu, että neuvostojärjestelmän luhistumisen jälkeen venäläisen miesväestön keski-ikä lyheni kuudella vuodella. Kuolinsyiden kärkeen nousi työikäisten miesten alkoholiperäinen kuolleisuus. Järjestelmän romahdusta seurasi sosiaalisen turvaverkon romahdus ja elämän uskon katoaminen, samalla kun syntyi yhteiset varat osin anastaneiden uusirikkaiden kerrostuma.

Isäntämme kertoivat presidentti Medvedevin pitäneen juuri TV-puheen, jossa hän paljasti venäläisten juovan keskimäärin 18 litraa puhdasta alkoholia henkeä kohti. Myös suomalaisten alkoholin kulutus on noussut erityisesti alkoholiveron alennuksen jälkeen huippuunsa noin 11 litraan henkeä kohti. Suomessa laman ennakoidaan hetkellisesti pysäyttävän kasvun, kunnes laman psykososiaaliset seuraukset ja suomalainen poliittisen eliitin tapa leikata ehkäisevästä päihdetyöstä ja päihde- ja mielenterveyspalveluista synnyttävät uuden päihdeperäisten ongelmien kasvuaallon.

Näin tapahtui ainakin 1990-luvun alussa. Tätä laskua olemme maksaneet 1990-luvun lopulta alkaen ja maksamme edelleen. Petrokoissa ja Latvan kylässä tuntui siltä, että kokemuksemme pohjalta syntyneelle ja mm päihdelääketieteen käypä hoito suosituksiin kirjatulle lähestymistavalle löytyy enemmän kaikupohjaa itänaapurissa kuin Suomessa. Näin ehkä siksi, että samat lainalaisuudet, jotka ovat nostaneet päihdeperäiset terveysongelmat kansanterveysongelmien kärkeen, tekevät sen yhtä lailla Suomessa kuin Venäjälläkin. Venäjällä vain kaikki - uusliberalistisiin uskomuksiin perustunut shokkihoito - on aikaansaanut sosiaalisen katastrofin mittasuhteiltaan paljon totaalisemapana kuin meillä.

Olisiko mukana myös efektiä - “kukaan ei ole profeetta omalla maallaan” - eli Venäjällä meitä ulkomaalaisia kuunnellaan herkemmällä korvalla, kuin Suomessa. Sanomammehan on Suomen päättäjille tuttua vuosikymmenien toistamisen seurauksena. Meillä nämä kysymykset on määritelty ns “ilkeiksi ongelmiksi” joiden olemassaolo toisaalta myönnetään - mutta toisaalta syrjäytyneen tai syrjäytyvän vähemmistön - hädän ei katsota koskettavan suurta enemmistöä.

Enemmistön tulkinta - näin poliitikkomme ajattelevat - antaa heille valtuudet säästää aina puolustuskyvyttömimpien kustannuksella, kun laman sosiaalisia kustannuksia maksetaan yhdessä.

Voisiko meilläkin koittaa vielä aika, jolloin Etelärannan valtakeskuksen uskossaan horjumattomat uusliberalistifundamentalistit alkaisivat ajatella kansamme nääntymisen ja rappeutumisen ilmiöitä kansallisen turvallisuutemme ja hyvinvoinnin strategisina pääkysymyksinä marginalisoidun “ilkeiden ongelmien” liturgian sijasta.

Liberaali porvaristo siirtyi kannattamaan työväen kysymyksen ratkaisemista sata vuotta sitten tukien työväenliikkeen nousua. Nyt meillä on edessä samat kysymykset ja ongelmat maailmanlaajuisella tasolla. Saapas nähdä alkaako Suomessakin tapahtua ideologista siirtymistä vasemmalle, kun ihmisen ja luonnon perusturvallisuuden järkkymisen uhkan kytkeytyminen kansainvälisen riistokapitalismin juhliin ja sitä seuranneeseen krapulaan aletaan toden teolla tiedostaa. Venäjä - ei pelkästään Siperia vaan myös vierailu Karjalan kylissä - opettaa kuten sanonta kuuluu.

Mutta Karjala voisi opettaa meitä muussakin!

Latvan sairaala perustettiin 7.7.1944 välittömästi suomalaisten miehitysjoukkojen poistuttua alueelta. Kyläläiset halusivat esitellä meille Latvan koulun museon. Koulu oli “pelastanut” kylän museon perestroikan ajan epävarmuuden ajoilta tulevien sukupolvien isänmaallisuuskasvatuksen tarpeita varten. Kylän lapset - ehkä aikuisetkin olivat keränneet aikoinaan maastosta aseiden osia, kranaatteja, yhden lentokoneen siiven kappaleen ja muuta alueen taisteluista kertovaa materiaalia museoon yhdessä massiivisten muistoalbumeiden kokoelman ja valokuvanäyttelyn kanssa. Hätkähdin museon aineistoa, sillä jo menomatkalla muistin edesmenneen isäni kertoneen Latvan kylän taisteluista. Kylä on Petrokoihin ja Murmanskiin johtavan radan varressa, joka on varmaankin vaikuttanut siihen, että neuvostoarmeija puolusti radan vartta viimeiseen saakka.

Kotiin palattuani tarkistin huteria lapsuuden muistikuviani Suomen sodanaikaisen armeijan 7. Divisioonan muistokirjan sivuilta. Sieltä löytyi kuvausta Latvan taisteluista syyskuun lopulta 1941 ainakin kaksi sivua. Joukko-osasto, jossa isäni palveli oli kyseiseen divisionaanaan kuulunut JR 9, joka oli neuvostojoukkojen vastarinnan ehdyttyä osallistunut kylän valtaamiseen. Kirjan kuvaus lopputuloksesta on traaginen: Yhtään elävää ihmistä ei näkynyt missään. Kanat ja koirat kulkivat hajonneista taloista ulos ja sisään, mutta eivät suosteet tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa, kun omat isännät olivat poissa. Kuolleitaan eivät neuvostaoarmeijan sotilaat olleet ehtineet kerätä. Ruumiita lojui kaikkialla.

Voitettu taistelu oli suomalaiskuvauksen “sankaritarinaa”. Mielessäni kävi, miten isäni olisi kokenut näkemänsä museon. Hän oli tuon taistelun voittaneissa joukoissa raskaan konekiväärin ampujana. Hän poikkesi sodassa olleista siinä, että hän pystyi kertomaan myös sodan raakuuksista ja hävityksestä osoittaakseen sodan mielettömyyden ja rauhanomaisen tulevaisuuden rakentamisen välttämättömyyden.

Näen rintamaveteraanin poikana - toisin kuin Karjalan palauttamista vaativa lahtelainen perussuomalaisten valtuutettu Lasse Koskinen - tärkeäksi muistaa Suomen roolin maahamme kuulumattoman Karjalan alueen miehittäjänä. Latvan koulun museossa oli valokuva suomalaisissakin kirjoissa ja lehdissä silloin tällöin nähdystä suomalaisten siirtoleiristä.

Hyväksyn ja ymmärrän sen katkeruuden, mitä monella Neuvostoliitolle luovutetuilla alueilla asuneilla on heidän kotiensa valloittajia kohtaan. Venäläisviha on vielä 65 vuotta sodan päättymisen jälkeenkin joidenkin poliitikkojen keppihevonen, jonka vihan oikeutusta perustellaan kotinsa menettäneiden kokemilla vääryyksillä.

Jutuilla tunnelmoivat jättävät huomiotta sen, mitä suomalaiset tekivät meille kuulumattomien alueiden miehittäjinä. Näin Suomen TV:ssä juuri ohjelman, missä 8000 suomalaisten ylläpitämillä keskitysleireillä vielä elossa olleista Karjalan asukkaista vaati Suomelta hyvitystä kärsimästään yli kaksi vuotta kestäneestä laittomasta vapauden riistosta. Saksan valtio kuulemma maksaa korvauksia, mutta presidentti Halosen vaatijoille lähettämän kirjeen mukaan Suomesta puuttuu lainsäädäntö, johon perustuen korvauksia voitaisiin maksaa.

Onko niin, että Suomen lainsäätäjiä ei valtion arvovallalla tehdyt vääryydet naapurimassa tunnu kiinnostavan. Jos olisin kansanedustaja, tekisin aiheesta lakialoitteen jo siksi, että Suomen tulisi olla oikeusvaltio ja sivistysvaltio muiden eurooppalaisten valtioiden joukossa.

Asia taitaa kuitenkin olla samankaltainen tabu vielä kuin 1918 valkoisen vallan pystyttämisen ajan jälkiteot. Niistä on sentää alettu puhua, kun 90 vuotta on kulunut tapahtumista. Onko 65 vuotta vielä liian lyhyt aika tunnustaa ja pyytää anteeksi miehitykseen osallistumiseen liittyvät väärät teot.

En voi mitenkään pitää naapuriystävyyden vakuuttamiseen perustuvaa toimintaa rehellisenä, ellei omia valtion tekemiä virheitä tohdita tunnustaa julkisesti. Nykyisen Venäjän johtajat käyvät laskemassa kukkalaitteensa Mannerheimin haudalle käydessään Suomessa.

Vaikka Suomen valtio ei vielä taida olla henkisesti kypsä kunnioittamaan virallisesti vuosina 1941-44 miehitetyn Suomelle kuulumattoman Karjalan alueen viattomia uhreja, olen valmis rintamaveteraanin poikana sovittamaan ja kunnioittamaan isäni puolesta Latvan kylässä kaatuneita kylän puolustajia oikeudenmukaisuutta kaikille vaativana kansalaisena.

Saimme kutsun vierailla uudestaan Latvan kylässä, kun koulu täyttää ensi vuonna 150 vuotta. Aion mennä käymään siellä silloin uudestaan. Käyn samalla isäni puolesta kylää puolustaneiden muistomerkillä.


27.6.2009

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsi äänin 34-20 Paavo Arhinmäen juuri puolueen puheenjohtajaksi. Ilta-Sanomat “ennakko-onnitteli” Paavon valintaa seuraavalla sanomalla pääkirjoituksessaan tänään otsikoiden kirjoituksensa “Vasemmistoliiton vähät vaihtoehdot”:

“Amerikkalaisen keinottelukapitalismin synnyttämästä finanssikriisistä poikineen laman luulisi tarjoavan vasemmistolle kosolti poliittista pelikenttää, mutta jalkapallomiehenä tunnettu Arhinmäkikin on tyytynyt huutelemaan katsomosta ja liehumaan julkisuushakuisesti joukkomielenosoitusten liepeillä. Se ei riitä vaihtoehdoksi perussuomalaiselle populismille”

Pidin puoluevaltuuston kokouksessa puheenvuoron, joka oli tarkoitettu evästykseksi valittavalle puheenjohtajalle:

“Hyvät toverit, hyvä Merja ja Paavo,

Yksin henkilöiden vaihtaminen puolueen johdossa ei riitä. Puolueen on yhtä aikaa löydettävä historialliset juurensa ja roolinsa kansainvälisen riistokapitalismin vastaisen liikkeen osana. Sen on oltava mukana rakentamassa vaihtoehtoa kapitalismille ihmisen ja luonnon pelastamiseksi.

Tulevan puoluejohdon ei tule syrjiä ikäihmisiä, ay-liikkeessä olevia tovereita, kapitalismikriittistä lukeneistoa, uusia tietotyöläisiä tai sosiaali- ja terveysalan puurtajia, joita kapitalismi tylyimmin kohtelee, vaikka he toistaiseksi kulkisivat puoluejohtaja Kataisen “fantastisten juttujen” uskossa ja hurmiossa.

Puolueen tulee osata avata ovet radikalisoituvalle, aitoa kansanvaltaa vaativalle kansanliikkeelle uudistuvan demokratian rakentamiseksi työväenliikkeen maineikkaan 100 vuoden kokemuksen pohjalta. Vasemmistoliiton on otettava tehtäväkseen kansan ja valtaeliitin välisen kuilun purkaminen palauttamalla luottamus kansanvaltaan.

Historian ymmärtämisen jalo taito on oppia arvioimaan omia virheitä. On myönnettävä, että tätä osaamista meillä ei ole ollut riittävästi. Olemme olleet hukassa kun, uusliberalismin näennäiset itsestään selvyydet osoittautuvat harhaopiksi.

Toivon, että nyt uudistettava puoluejohto osaa rakentaa joukkuepelin hengen tähän liikkeeseen. Tulevan johdon on mobilisoitava puolueen peruskannattajat, jäsenet perusjärjestöt ja vasemmalle suuntautuva punavihreä liike uudistamaan paitsi Vasemmistoliittoa koko vasemmistolaista ajattelua maassamme.

Vaikka molemmat ehdokkaat ovat samanikäisiä ja innokkaita tarttumaan uudistustyöhön, arvioin Paavolla olevan Merjaa enemmän kokemusta ja joukkuepelisilmää tämän haasteellisen tehtävän hoitamisessa. Kun Merjalla on vahvaa ja vastuullista halua tarttua tärkeisiin tehtäviin, vapautuva Paavon paikka olisi sopiva harjoitusfoorumi tulevia vielä kovempia koitoksia varten.

Edellä mainituin perustein kannatan Paavo Arhinmäen valintaa Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi.”

Meidän puolueen jäsenten yhdessä puoluejohdon kanssa on näytettävä, että vasemmisto ja Vaemmistoliitto sen keskeisenä toimijana Suomessa tulee ottamaan paikkansa pelikentällä eikä huutelijoiden katsomossa ja näyttää uskottavasti suuntaa kohti parempaa tulevaisuutta. Se on haasteemme, johon tartumme uuden vetäjämme ja joukkuepelaajamme johdolla.

Paavon tilalle puolueen 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Risto Kalliorinne Oulusta yksimielisesti, sillä muita ehdokkaita ei ollut. Kysin puheenvuorossani tekemäni ehdotukseni mukaisesti Merjaa varapuheenjohtajaehdokkaaksi, mutta hän kieltäytyi ja ilmoitti paneutuvansa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana eduskuntaryhmän työn kehittämiseen yhdessä puheenjohtaja Annika Lapintien kanssa.

 

23.6.2009

Kesälomaa ja hellettä odotellessa

Kevät ja alkukesä menivät kuin siivillä. Olen 61-vuotias kokopäivätyöläinen ja siinä sivussa aiempaa isommalla panoksella kunnallisissa luottamustoimissa Lahdessa. Puoli vuotta on kulunut sisään ajossa kaupunginhallituksen jäsenen työkenttään. Kokoukset ovat joka maanantai joko 15.30 alkaen tai valtuustopäivinä klo 14.00 alkaen. Vedän siinä samalla Vasemmistoliiton valtuustoryhmää ja osallistun moneen muuhunkin toimintaan. Lauantaina 27.6. on Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ylimääräinen kokous. Siellä valitaan puolueelle uusi puheenjohtaja eronneen Martti Korhosen tilalle.

Eikä siinä suinkaan kaikki. Olen joutunut aloittamaan laman torjuntatalkoot työpaikallani Järvenpään sosiaalisairaalan johtajana. Kyseessä on ei enempää eikä vähempää, kuin sairaalan pelastaminen kuntien rahoituskriisin aiheuttamasta uhkaavasta myrskyn silmästä. Kuluneen vuoden kolme ensimmäistä kuukautta meni sosiaalisairaalassa toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti. Huhtikuussa alkoi jo tapahtua. Alkoi tulla entistä enemmän maksusitoumusten hylkäyspäätöksiä. Toukokuu oli poikkeuksellisen hiljainen, samoin kulunut kesäkuu. Kun kaikkien huulilla ovat päihdeperheet ja heidän hätänsä, näkyy se meillä juuri heidän katomisenaan hoidosta, sillä kunnan kamreerin näkökulmasta juuri heidän päästämisensä kalliiseen hoitoon on asia johon ei ainakaan kunnalla ole varaa.

Mutta kaikki tämä on ollut tiedossa etukäteen. Silti kriisi tulee aina pyytämättä ja yllätyksenä jossain mielessä niin kuin nytkin. Sanoissa kaikkialla vallitsee yhteisymmärrys siitä, että maan ainoan päihdesairaalan tulee selvitä lamasta, sillä eivät suomalaiset ole suinkaan raitistuneet, vaikka laman vaikutuksiin kuuluu todennäköisesti ensireaktiona notkahdus myös alkoholin kulutuksessa. Seuraavassa vaiheessa tulee heikommin jaksavien ihmisten uupumisilmiöitä, kasvavaa nuorison huumeongelmaa ja poikkeavaaa käyttäytymistä, johon tarvitsemme pelastavien palveluiden turvaverkkoa, kuten sosiaalisairaalaa. Tietoon on jo tullut, että yksi A-klinikkasäätiön nuorille tarkoitettu terapeuttisen yhteisöhoidon mallilla toimiva varhaisen puuttumisen yksikkö Hietalinnayhteisö lopetetaan Helsingissä. Toiminta loppuu elokuun lopussa. Sosiaalisairaala on päättänyt pelastaa, mikä pelastettavissa on. Hietalinnayhteisö muuttaa 8-paikkaisena sosiaalisairaalaan 1.9. Toivomme muuton tapahtuvan asiakkaiden kanssa, että kuntouttavaan hoitoon päässeiden toipuminen ei häiriintyisi.

Kesä kuluu siis sosiaalisairaalan pelastustalkoissa tai niiden valmisteluissa, kun muut nauttivat kesästä ja lomasta. Mutta ei se haittaa! Olen tottunut tekemään töitä ja haasteet ovat olleet ainakin tähän saakka sitä varten, että niiden läpi mennään. Kolmen viikon loma heinä-elokuun vaihteessa on sitten akkujen lataamisen aikaa, että selviäisin kunnialla syksyn kaksoisroolista kokopäivätyöläisenä ja osallistuvana luottamushenkilönä.

Kevät Lahden kunnllispolitiikassa kului strategian valmistelujen merkeissä. Valtuusto hyväksyi sen yksimielisesti 1.6. Valtuutetut olivat poikkeuksellisen aktiivisesti mukana. Tällä kertaa se ei ollut konsulttien valmistelema tuotos, vaan asialla olivat kaupunkiin virkasuhteessa olevat henkilöt yhdessä luottamushenkilöiden ja virkamiesten kanssa. Yllättävää oli se, että siitä tuli poikkeuksellisen selkeä ja radikaali. Lahti julisti tavoittelevansa vuoteen 2025 mennessä kasvihuonekaasujen puolittamista ja näin pääsyä ympäristökaupunkien eturiviin sekä Suomessa että kansainvälisesti. Siinäpä onkin haastetta.

Seuraava käytännön päätös 15.6. Rantakartanon asemakaavan hyväksyminen tapahtui täpärästi äänin 30-29. Vähemmistöön täpärästi jääneiden näkökulmasta se oli ensimmäinen poikkeaminen kaksi viikkoa aikaisemmin hyväksytystä strategiasta. Esitimme ennen hyväksymistä kaavaesityksen laittamista strategiapäivitykseen julkisesti yhden demari- ja vihreän valtuutetun kanssa. On kuulunut huhuja, että tyytymättömiä on runsaasti, jotka suunnittelevat valitusta täpärästä päätöksestä. Tapaus on esmierkki siitä, miten eri tavoin me sittenkin luemme yhdessä hyväksymiämme aikaansaannoksia. Kaavan hyväksyjät perustelevat myös kantaansa hyvöksytyllä strategialla, joka heidän mukaansa edellyttää - sinänsä aivan oikein - tiiviimpää kapunkirakentamista, että pääsisimme vähäenergiaisempaan kaupunkiyhteisöön. Vastustajat tavoittelevat samaa, mutta haluavat tiiviimpää kaupunkiyhteisöä Vesijärven suuntaan laajenevassa kaupunkilaisten kävelykeskustaolohuoneessa, jossa ainutlaatuinen rantamaisema käytetään yhteisesti hyväksi ja jossa alueen reunassa oleva linja-autoliikenteen solmukohta puretaan, että maisemasta voisi nauttia vähäisemmän ja rauhallisemman autoliikenteen keskellä.

Kannattaa muistaa tässä vaiheessa, että kaava sinänsä ei ole vielä lopullinen rakentamispäätös. Ensin punnitaan sen lainvoimaisuus. Sitten vielä voidaan tehdä päätöksiä, jotka purkavat alueen liikennesolmua, ennen kuin aluetta rakennetaan. Kaavoja on muokattu ja muutettu ennekin. Se on osa normaalia kunnallishallintoa ja demokratiaa.

Mutta uhkaako Lahtea lama? Työttömyys kääntyi lievään kasvuun alkuvuonna. Tilanne ei näytä niin pahalta kuin 1990-luvun alussa, jolloin työttömyys nousi 27%:iin. Emme vielä tiedä kuinka käy. Onneksi Lahti ei ole lähtenyt avaamaan budjettia eikä edes suunnittelemaan vielä vuodelle 2010 rajusti leikkaavaa budjettia, vaikka vaikeuksia tulee olemaan palvelujen säilyttämisessä, sillä yksin toimeentulotukimenojen on arvioitu kasvavan laman aiheuttaman työttömyyden seurauksena 10 miljoonalla eurolla aikaisemmasta tasosta. Nykynäkymien mukaan siihen yksin uppoaa sosiaali- ja terveystoimen kasvuvara. Ehkä lohduttavaa on se, että se kohdistuu kuitenkin kaikkein hoikoimmassa asemassa olevien kapunkilaisten hätäapuun, mikä onkin yksi kuntien perustehtäviä.

Olen juuri lukemassa tunnetun demarin Arja Alhon kirjaa “Kovan tuulen varoitus”. Hän ruotii rohkeasti demaripuolueen sisäistä henkeä ja autoritaarisuutta. On olemassa sentään yksi poliitikko, joka myöntää tehneensä virheitä, kun oli hyväksymässä koko parlamentaarisen vasemmiston 1990-luvun puolivälissä hyväksymää uusliberalistista julkisten palveluiden ja etuuksien leikkaamisen linjaa. Vastaavanlaista tilanteen uudelleen arviota odottaisin oman puolueeni johdolta, jotka olivat samoissa prosesseissa mukana.

Mahtoiko arvostetun puheenjohtajamme Martti Korhosen ero olla jonkin tasoinen vastuun ottaminen siitä ja tilan anteminen sille, että meilläkin on linjamme uudelleen arvioinnin aika ja paikka juuri nyt ennen kuin Arja Alhon ennakoima kova tuuli alkaa. Toivon, että jotain siihen viittaavaa nousee pintaan ensi lauantaina, kun arvioimme puolueemme johtotyön tilaa porukalla.


21.10.2008

On Lahdenkin etu puolustaa Itä-Suomen tulevaisuutta

Yhdyn Etelä-Savon maakuntahallituksen jäsenen Arto Seppälän (ESS 6.10.) arvioon Lahti-Mikkeli oikoratalinjauksen poistamisen vaikutuksista koko Itä-Suomen kehitykseen. Pääkaupungista pohjoiseen suuntautuvan toisen kasvukäytävän tukkiminen johtaisi Itä-Suomen taantumiseen. Lahden ja Päijät-Hämeen kannalta oikoratalinjauksen poistaminen maakuntakaavasta vaikuttaisi kielteisesti myös Heinolan ja Lahden kehitykseen. Jo nyt on nähtävissä nopeutumassa oleva Lahden ja Lahden seudun väestön kasvu, vaikka Lahden oikoradan valmistumisesta on kulunut vasta pari vuotta. Tuoreet tutkimukset ennustavat suotuisan väestökehityksen Lahden seudulla nopeutuvan. Uusien nopeiden reittien avautuminen Itä-Suomeen ja Venäjälle nopeuttaisi ja monipuolistaisi maan tasaista kasvua ja kehitystä heijastaisi Barentsin alueen kasvavan energiatuotannon vaikutuksia nykyistä tehokkaammin Itä-Suomen ja Lahden seudun työllisyyteen. Sekä henkilö- että tavaraliikenteen raiteille siirtämisen kiireellinen toteuttaminen on ainoa tehokas keino purkaa ja hajauttaa itärajan rekkaruuhkat. Valtakunnallinen raideliikenteen suosimisen politiikka olisi samalla oikeaa ilmastopolitiikkaa.Onneksi Päijät-Hämeen Liiton hallitus on ymmärtänyt paremmin raideliikenteen kehittämisen strategisen merkityksen kiirehtimällä kyseistä hanketta. Maakuntahallitus on Vasemmistoliiton piirijärjestön aloitteesta käynnistänyt selvityksen seutukunnallisen henkilöjunaliikenteen aloittamismahdollisuuksista Heinola-Lahti-Orimattila radoilla. Lahden ja Lahden seudun olisi yhdessä Päijät-Hämeen Liiton kanssa osoittaa Etelä-Savon päätöksentekijöille, että ratalinjauksen poistaminen ei ole yksin kyseisen maakunnan asia, vaan koskee koko Itä-Suomea.Päijät-Hämeen Liiton ja Lahden seudun tulisi rakentaa raideliikennehankkeissa yhteistyösuhde myös Itä-Uudenmaan Liittoon. Valmiina oleva Lahti-Loviisa rata voisi palvella Loviisan sataman kehittämistä Lahtea ja pohjoisen oikoradan jälkeen myös koko Itä-Suomea lähimpänä olevana syväsatamana. Rataosuuden peruskorjaus ja sähköistäminen yhdessä Loviisan sataman kehittämisen kanssa toisi merisataman lähemmäksi Lahtea ja Itä-Suomea ruuhkaisen Helsingin ulkopuolelle tasapainottaen samalla etelä-rannikkomme sosiaalis-taloudellista kehitystä.

Antti Holopainen, kaupunginvaltuutettu
Päijät-Hämeen Maakuntavaltuuston jäsen (vas)

 

05.10.08

Tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja

Palasin juuri sauvakävelylenkiltä. Lämpimässä lokakuun aamussa sunnuntainen Lahti on parhaimmillaan. Ruskaa pursuava puistoinen kaupunkimaisema, tuulinen Vesijärven ranta ja liikuntaa harrastavat kaupunkilaiset liikkeellä yksin tai suurinakin nuorten ryhminä niin kuin tänä aamuna. Kuljin jälleen niin kuin monia kymmeniä kertoja aikaisemmin Rantakartanon alueen asfalttikentän läpi Vesijärven rantaan, sieltä takaisin Sibeliustalon ja Vesijärven kadun kautta Puistokadulle.Tällä kertaa mielessä pyöri yksi yleistä hyväksyntää saanut valtuustoaloitteemme: “Lahdesta ekokaupunki”. Vastaus käsiteltiin viime valtuustossa yhdessä parin muun samaa aihepiiriä käsitelleen valtuustoaloitteen kanssa. Kaupunginhallituksen vastauksesta välittyi kuva periaatteellisesta myötämielisyydestä kaupunkimme profiilin kirkastamisesta ekokaupunkina. Tavoite tulee olemaan osa kaupunkistrategiaa, mutta konkreettiset teot ja päätökset tulevat tapahtumaan tulevan valtuuston ja muiden kaupungin toimielimien toimesta.Mieleeni tuli kesän kiertomatka perheeni kanssa Itämeren ympäri. Etelä-Ruotsissa, Tanskassa, Saksan pohjoisosissa ja jopa Puolassa ja Liettuassa tuulienenergian tuottaminen oli tullut osaksi maalaismaisemaa suurin kymmenien tuulimyllyjen kausaumien muodossa. Saman ilmiön olen havinnut jo aikaisemmin mm Itävallassa ja Espanjassa. Suomessa muutama tuulimylly jauhaa Pohjanlahden rannikolla ja yksi pieni väkkärä jo vuosikymmenisä sitten UKK puistossa Sokostin huipulla. Saksan moottoriteiden levähdyspaikoilla sähkötekniikka näytti toimivan yleisesti aurinkopaneeleilla.Ennen lenkille lähtemistä luin aamun Hesarista jutun saksalaisesta Freiburgin kaupungin energiapihistä Vaubanin lähiöstä. Kaupungin kaavamääräykset ovat jo 1990-luvun alusta ohjanneet Freiburgia matalaenergiarakentamiseen. Jos Lahden kaupunki aikoo elää ekokaupunkistrategiansa mukaisesti, tulisi tällainen linja olla osa Lahdenkin kaavoituspolitiikkaa tästä eteenpäin sekä asumisen että liikenteen suunnittelussa.Lahden korkeista kerrostaloista näytti enemmistö olevan kävelyreittini varrella tasakattoisia. Tunnetusti se on huono valinta, altis vesivahingoille kylmässä ja sateisessa Suomessa. Mitäs jos vanhojenkin kerrostalojen katoille rakennettaisiin sopivassa kaltevuuskulmassa aurinkopaneeleilla päällystetyt ullakkotilat. Sieltä saisi useampikin taiteilijasielu taidemaalari, arkkitehti tai muuten vain tulevaisuutta visioiva nörtti sopivia ateljeetiloja. Tai yhteistilojen puutteesta kärsivät asukkaat hulppeita yhteistoja yhteisöllisyyttä vahvistamaan. Uusien harjakattojen kulmiin voisi pystyttää Jalo Paanasen nanoteknologialla pyöriviä tuulimyllyjä. Näin lahtelainen ekoteknologia nousisi lahtelaiseen katukuvaan koko maailman ihasteltavaksi ja ihmeteltäväksi, sillä pääseehän Lahti usein televisioon. Aktiivinen urheilukaupunki kun on.Meidän ikioma Lahti Energiamme voisi lähteä yhdessä kerrostaloyhtiöiden kanssa mukaan uusenergiatalkoisiin. Näin yhtiö voisi kuitata sille hiilen poltosta kasvavaa päästökauppalaskua. Samalla yhtiön maine kiirisi ympäri maailmaa eturivin eettistä vastuuta kantavana yrityksenä. Tällä rintamallahan modernit globaalit energiayhtiöt kilpailevat jo tosissaan luoden uutta brändiä ja markkinoita ekologista vastuuta kantavina yrityksinä mm tunnetun suomalaisen Jorma Ollilan viitoittamalla tiellä.Peruskriittiset lahtelaiset saattavat pitää tällaisia aatoksia viherpiipertelijöiden haihatteluna. Jos Lahti oikeasti aikoo toteuttaa tavoiteensa alentaa kaupungin energian kulutusta, siihen tuskin ovat riittävinä ratkaisuina matalaenergiaiset lamput, tai kaupungin rakennusten lämpöeristeiden lisääminen niin tärkeitä, kuin ne pieninä säästötoimina olisivatkin.Mielestäni kaupungin tulee lähteä tosissaan energian säästötalkoisiin ja antamaan oman panoksensa myös vaihtoehetoisten energiamuotojen käyttöön ottoon, mielellään yhteistyössä brändiä hakevien paikallisten eko- ja energiainnovaattoireiden kanssa. Näen näissä talkoissa myös Lahti Energialle erinomaisen mahdollisuuden ryhtyä modernin energiateknologian kehittämisen ja käyttöön oton suunnan näyttäjäksi.

 

28.09.08

Mietelmiä Kauhajoen tapahtumien jälkeen

Välittämisen ja yhteisöllisyyden hakeminen on noussut pintaan, kun me kaikki suremme viattomien ihmisten kohtaloa Kauhajoella. Professori Matti Rimpelä kuvasi osuvasti tutkittuun tietoon nojaten, miten koulujen oppilashuolto on ajettu välittämistä tärkeämpien arvojen jalkoihin. Tärkeämmät arvot ovat markkinoiden vallan tunkeutuminen julkisen vallan alueelle. Kasvava nuori, jonka hyvät kasvu ja kehitysedellytykset tulisi olla investointeja tulevaisuuteen muuttuvat kuluiksi, joihin veronmaksajilla eli kunnilla ja valtiolla ei ole varaa. Olen kuullut tätä saarnaa Lahden johtavilta virkamiehiltä ja suurimpien puolueiden kellokkailta lähes neljä vuotta uskomatta siihen.Työni kautta maan ainoan päihdesairaalan ylilääkärinä ja vuosikymmeniä alalla työskennelleenä ymmärrän käytännön tasolla tämän suomalaisen yhteiskunnan itsepetoksen. Kun sosiaali- ja terveystoimen määrärahaesitykset tulevat virkamiesvalmistelun kautta lautakuntaan, on leikkaukset asetettu kaupunginhallituksen asettamiin raameihin, jotka kolmen vuoden kokemuksen mukaan eivät liiku enää millään keinoin valtuustossa, kun budjetista päätetään. Investointeja tulevaisuuteen ei nähdä tärkeinä, kun vastakkain ovat vuodesta toiseen tehdyt leikkaukset ja sen höysteenä vielä ylpeily sillä että Lahti hoitaa sosiaali- ja terveyspalvelunsa pienimmillä kustannuksilla suurista kaupungeista.Lautakunnan jäsenet ovat olleet aika usein yksimielisiä siitä, että meno ei ole viisasta, mutta ne valtion ja valtuuston asettamat reunaehdot johtavat tähän kohtuuttomuuteen ja kasvavaan katastrofien syntymisen riskiin. Mielipidekyselyissä 70 % kansalaisista kannattaa julkisten terveyspalveluiden vahvistamista. Pääministerikin vaatii sitä, kun kunnallisvaalit ovat edessä. Silti poliittinen tahto seisoa laupausten ja linjausten takana, kun edessä on käytännön päätöksen teko lipsuu vuodesta toiseen.

Muutosta ei tapahtu, elleivät äänestäjät valitse edustajikseen henkilöitä, joilla on voimaa vastustaa kuntapalvelujen kurjistamista. Myös puolueella on väliä. Olen Vasemmistoliiton ehdokkaana siksi, että vaikutusvaltamme kasvu kunnallispolitiikassa ja valtiollisessa politiikassa lähtee yhteisöllisyyden vahvistamisesta ja välittämisestä. Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan sekä poliittista voimaa että yhteistyön tekemisen taitoja.

 

 

Heinola 21.9.2008,

sisällissodassa 1918 kaatuneiden punaisten muistotilaisuus

Arvoisa muistotilaisuusyleisö

Sisällissodan tapahtumat Heinolan seudulla ovat osa Eurooppaa ravistelleen vallankumousaallon tapahtumia. Valkoiset saivat hallintaansa Kuopiossa ja Varkaudessa käytyjen alueellisten taistelujen jälkeen Savon Mikkelin seudulle saakka. Punaiset yrittivät pitää hallussaan radan seutua Mäntyharjulla, mutta joutuivat perääntymään sieltä helmikuun puolivälissä. Rintamalinja siirtyi Lusiin, jossa punaiset pitivät hyvin puoliaan torjuen valkoisten hyökkäysyrityksiä. Taisteluja käytiin Lusin alueella 28. 02.- 15.03. Lusissa kaatui 60 punaista. Punaiset torjuivat valkoisten hyökkäyksen Heinolaan 28.02. Vasta 7.4. alkaen punaiset alkoivat irrottautua Heinolasta, kun saksalaisten Etelä-Suomen miehitys oli jo menossa. Lopullinen vetäytyminen tapahtui 20.- 21.04. Tuolloin käytiin verisiä taisteluja Vierunmäen alueella, missä taistelussa on arvioitu punaisia menehtyneen noin 300. Heinolan seudulla teloitettiin punaisia erään lähteen mukaan kaikkiaan 34 henkeä. Heinolan seudun tapahtumat eroavat Lahden seudun tapahtumista siten, että taisteluissa kuolleiden osuus on selvästi vankileireillä ja teloituksissa menehtyneiden osuutta suurempi.

Ymmärtääksemme paremmin vuoden 1918 tapahtumia, meidän on tärkeää nähdä mitä aikaa Euroopassa tuolloin elettiin. Elimme ensimmäisen maailmansodan loppuvaihetta. Eurooppa eli vallankumouksellisen murroksen kautta. Venäjän vallankumous 1917 oli ensimmäinen, joka kesti pitempään kuin Pariisin kommuuni 1870-luvulla edustaen 1800-luvun puolivälissä syntyneitä työväenliikkeen aatteita.

Valkoisessa historian kirjoituksessa sodan jälkeen syyllisiksi tapahtumiin leimattiin 1917 aikana radikalisoitunut sosialidemokraattisen työväenliikkeen johto. Sodan jälkeen tapahtuneista oikeudettomista joukkomurhista vaiettiin, samoin keskitysleireistä. Kirjailija Väinö Linna saattoi romaanillaan Täällä Pohjan Tähden alla kansan tietoisuuteen tapahtumien kulusta myös punaisen näkökulman.

Vuoden 1918 kansannousu oli prosessi, jonka juuret löytyvät nälkiintyneen ja kurjistuneen työläis- torppari- ja muun Etelä-Suomen kaupunkien väestön nousemisesta kapinaan äärimmilleen kärjistyneitä elämän olosuhteitaan vastaan. Ennen punaisten vallan perustamista esiintyi nälkämellakoita, elintarvikevarastojen ryöstelyitä, omistavaan luokkaan kuuluneiden ihmisten surmaamisia, lakkoja ja muuta ihmisten hädästä kummunnutta liikehdintää, jota työväen puolue yritti hillitä perustamalla järjestyskaarteja ja ajamalla hätään joutuneiden asiaa parlamentaarista tietä.

Kerenskin hajotettua Suomen sosialidemokraattisenemmistöisen eduskunnan 1917 lokakuun vaaleissa tuli niukka porvarillinen enemmistö. Yritykset saada aikaan punamultahallitus raukesivat marraskuussa 1917, jonka jälkeen luottamus siihen että työväen asemaa voitaisiin kohentaa parlamentaarisen demokratian tietä katosi. Tästä käynnistyi prosessi, joka johti 9.1.1918 Senaatin antamaan julistukseen lujan järjestysvallan perustamiseksi. Tämä tulkittiin työväenliikkeessä sodan julistukseksi, eli päätökseksi alistaa aseilla työväen ylläpitämä maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen rakentunut järjestysvalta. Maamme sosialidemokraattisen puolueen johto reagoi tähän päätöksellään ottaa valta haltuunsa

27.01.1918.

Suomen työväen vallankumous kypsyi tammikuun lopulla 1918 kaoottisessa tilanteessa, joka oli tyypillinen tuolle ajalle. Se oli toinen vallankumouksellinen nousu Euroopassa, maassa joka oli juuri itsenäistynyt Venäjän vallan alaisuudesta. Vallankumous johti traagisesti päättyneeseen sisällissotaan, johon demokraattiseen ja rauhanomaiseen toimintaan tottunut työväenliike ei ollut käytännössä valmistautunut. Vastapuoli, eli valkoiset vallan käytön perinteen edustajina taas olivat, joskin heidänkin rivinsä olivat epäjärjestyksessä.

Tsaarin armeijasta vallankumouksen vuoksi työttömiksi jääneet upseerit heidän johdossaan tsaari Nikolai II hovin kenraali Mannerheim ja Saksan keisarillisen armeijan kouluttamat suomalaiset jääkärit yhdessä vapaaehtoisten ruotsalaisupseerien kanssa perustivat suomalaisen porvariston tuella pääosin talonpoikaistosta koostuneen valkoisen armeijan, jolla he pystyivät nujertamaan miesmäärältään hieman suuremman, mutta sotilaallisesti kokemattoman ja kouluttamattoman punaisten vapaaehtoisarmeijan.

Punaisten tappion jälkeen 80 000 ihmistä suljettiin vankileireille, 15 000 - 20 000 onnistui pakenemaan maasta, pääosin Itä-Suomesta eniten Venäjälle, mutta myös Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin. Traagiseksi Suomen sisällissodan teki taistelujen loppuvaiheen jälkeinen terrori, vankileireillä jatkuneet teloitukset ja leireillä vallinneet olosuhteet, jotka johtivat 12000 ihmisen kuolemaan pääosin nälkään ja tauteihin. Sisällissodan 38 000 uhrista suuri enemmistö oli punaisia. Suuri osa heistä kuoli sodan jälkeen muutamien kuukausien aikana toukokuussa 1918 tapahtuneesta sodan päättymisvaiheesta syksyyn 1918.

Ratkaiseva työväen vallankumouksen tappioon johtanut tekijä oli Saksan armeijan maihinnousu ja saksalaisjoukkojen toteuttama Etelä-Suomen miehitys. Tosiasiassa Saksan miehitysarmeija määräsi pitkälle tapahtumien kulun Suomessa huhtikuun lopulta marraskuuhun 1918 saakka eli juuri sen ajan, jona työväen kansannousun jälkeisten vankileirien suuri uhrimäärä syntyi. Sisällissodan tapahtumien tämä osuus on noussut julkiseen keskusteluun selvemmin vasta kuluvan vuoden aikana.

Euroopan vallankumousliike ei pysähtynyt voittoisaan Venäjän vallankumoukseen ja tappiolliseen Suomen vallankumoukseen. Saksassa puhkesi vallankumous marraskuussa 1918. Se kukisti keisarivallan ja synnytti useita myöhemmin tappioon päättyneitä sosialistisia osavaltiovallankumouksia Saksan alueella. Keisarivallan kukistuminen Saksassa johti terrorivaiheen pysähtymiseen Suomessa. Vankileirit alkoivat tyhjentyä. Voittoisa Suomen porvaristo joutui katselemaan vallankumouksellisen kuohunnan keskellä olevaa Eurooppaa uusin silmin. Saksan vasallivaltiomalli kuninkaineen menetti suosionsa ja tilalle tuli ennen sisällissotaa muotoutunut parlamentaarisen demokratian tie. Helmikuun alussa 1919 pidetyt eduskuntavaalit olivat yllätys porvaristolle, sillä kapinaan noussut ja terrorilla alistettu puolue sai 80 edustajaa eli enemmän kuin koko vasemmistolla on tämän hetkisessä eduskunnassa. Vuoden 1918 sisällissodasta nujerretun työväenliikkeen taistelu ei ollut turha. He taistelivat vakaumuksena puolesta puolustaen välittömiä tarpeitaan saada leipää. Tavoitteenaan vallankumouksellisilla oli turvata oikeudenmukainen yhteiskunta niiden käsitysten mukaisesti, mitkä olivat muotoutuneet suomalaisessa työväenliikkeessä ennen sisällissotaa. Sodan jälkeistä uhrien suurta määrää on syytä pitää yhtä suurena mielettömyytenä, kuten tänään pidetään tuoreimpia kansanmurhia eri puolilla maailmaa. Miksi näin tapahtui 90 vuotta sitten, miksi näin tapahtuu tämänkin päivän maailmassa? Kysymykset ovat yleisinhimillisiä, ihmislajin perusluontoon liittyviä tärkeitä kysymyksiä. Tapahtumien kulun tutkimista on syytä jatkaa, sillä se on osa sitä kollektiivista prosessia, jolla surmaajien ja surmattujen jälkipolviin heijastunutta kollektiivista syyllisyyttä voidaan purkaa ja näin vähentää riskiä vastaavanlaisten tapahtumien uudelleen


Suomen Lääkärilehdessä 19.09. julkaistu mielipidekirjoitus

Terveyskeskusmaksun vastustaminenko populismia?

En usko maksuttomia terveyspalveluja vaativien olevan älyllisesti epärehellisiä populisteja, kuten Hannu Ollikainen väittää Lääkärilehden pääkirjoituksessa 22.08. Kukaan terveystaloutta ymmärtävä ei voi olla niin naiivi, että kuvittelisi jossain olevan ilmaisia terveyspalveluja. OECD:n vertailussa kansalaisten omavastuuosuus terveyspalvelujen kustannuksista on Suomessa muita maita suurempi, jota osuutta maksujen korotukset nostavat.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että vähätuloisin kymmenesosa väestöstä elää keskimäärin 6 vuotta lyhyemmän elämän kuin hyvätuloisin kymmenes. Ilmiötä selittää ainakin yksi palvelurakennetekijä. Valtaosalle työssä käyvää väestöä on järjestetty toimiva maksuton työterveyshuolto. Maksutonta työterveyshuoltoa toteuttavien lääkäreiden osaaminen, ammatti-identiteetti, itsearvostus ja julkinen arvostus ovat kasvaneet. Julkisen mollaamiskampanjan saattelemana 1980-luvulla maksulliseksi muutettu terveyskeskusjärjestelmä kärsii arvostus, lääkäri- ja resurssipulasta. Siellä kohtaamme pitkäaikaissairaat ja työelämän ulkopuolella olevat pienituloiset. Samalla joudumme kontrolliviranomaisen tehtäviin sosiaalilainsäädännön soveltajana.

En siis usko, että halpuus tai maksuttomuus käyttäjälle on se syy, miksi verovaroin rahoitettu terveyskeskusjärjestelmä on kriisissä. Toimeentulotukea saavalta lapsiperheeltä leikataan mm lapsilisät viimesijaisesta toimeentulotuesta, kun ne kaikilla muilla ovat etuoikeutettua verotonta tuloa. Pienituloiset työelämän ulkopuolella olevat joutuvat maksamaan terveyskeskusmaksut ja niiden korotukset, kun vakinaisessa työsuhteessa olevat käyttävät työterveyshuollon maksuttomia palveluita.

Mielipidetutkimusten mukaan 70 % suomalaisista on valmiita korottamaan jopa veroja, että verovaroin kustannettu kunnolla toimiva terveydenhuolto tulisi todelliseksi. Perustuslain 19§:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Eriarvoisuus työterveys- ja terveyskeskuspalveluita saavien välillä olisi pitänyt poistaa viimeistään silloin kun sosiaaliset perusoikeudet turvannut perustuslaki astui voimaan vuonna 2000, sillä syrjintä on perustuslaissa kielletty. En usko, että työterveyshuollon kautta maksuttomia palveluja saavat ovat valmiita tinkimään saavuttamistaan eduista. Pienituloisiin kohdistuva syrjintä ja syrjäytymistä ylläpitävä tarveharkintainen etuusjärjestelmä tulisi korvata itsenäistä elämää edistävällä sosiaaliturvalla. Terveyskeskusmaksujen poistaminen kokonaan olisi pieni tasa-arvoa edistävä ja byrokratiaa vähentävä askel tällä tiellä.

 

12.09.08

Lahden suurimmat haasteet

Lahti on syntynyt runsaat 100 vuotta sitten yhteen Sisä-Suomen merkittävimpään liikenteen solmukohtaan. Se on edelleen Lahden vahvuus, mutta kaupunki on laiminlyönyt luontaisen vahvuutensa hyödyntämisen. 

Oikoradan tulo on kaksinkertaistanut raideliikenteen käytön Helsingin suuntaan. Kaupungin sisäinen ja seutukunnallinen joukkoliikenne on asukasmäärään nähden alikehittynyttä, kun kaupunkisuunnittelu on edennyt autojen ehdoilla. Ihmiset ovat heränneet vaatimaan toimivaa ja edullista joukkoliikennettä.

Kaupungin läpi kulkevan tavaraliikenteen kasvava virta on kaupungin elinkeinoelämän ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta tärkeä asia, joka näyttäytyy ongelmana, kun liikennesuunnittelu ei ole seurannut aikaansa. Se tulisi muuttaa mahdollisuudeksi, eli työpaikkoja, palveluja ja tuotantoa eteenpäin sysääväksi voimaksi. 

Lahden kaupunki on lasten ja opiskelevan nuorison kaupunki. Tylyssä suhtautumisessa nuorisoon näkyvät kuluneen valtuustokauden kouluverkon saneerausratkaisut. Niiden aiheuttamat vahingot on korjattava tulevan valtuuskauden aikana. 

Lasten ja nuorten liikkuminen on tehtävä edulliseksi ottamalla käyttöön lapsi- ja koululaisalennukset bussiliikenteessä. Päivähoitopalveluja on parannettava vastaamaan kasvavien lapsimäärien tarpeita. Ne on tehtävä edullisiksi erityisesti pienituloisille lapsiperheille. 

Kaikki kaupunkilaiset tarvitsevat toimivia ja hyvätasoisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Lahden mainetta ikäihmisistään, vammaisistaan ja vähäosaisistaan huolehtivana kaupunkina on kohennettava. 

Peruspalveluiden yksityistämis- ja ulkoistamishaihatteluista on luovuttava. Yhteistyötä kolmannen sektorin ja kansalaisjärjestöjen kanssa on rakennettava monipuolisen palveluvalikoiman ja kansalaisaloitteellisuuden kehittämiseksi. 

Lahteen on muuttanut ja muuttamassa ihmisiä lisääntyvästi ulkomailta erityisesti Itä-Euroopan maista. Kaupungin on järjestettävä toimiva kotouttamispolitiikka. Maahanmuuttajat ovat merkittävä kansainvälistymisen voimavara, kun heidän työllistymisestään, kielitaidon kehittämisestä ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisesta pidetään hyvää huolta.