Antin kirjoituksia

Viikkolehti

9.4.2010:
MITÄ REUMAN KONKURSSISTA TULISI OPPIA?

Kansalaisyhteiskunnalla on ollut suuri merkitys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Yhdistys- ja säätiöpohjainen erityispalvelujärjestelmä yhdessä kunnallisen palveluverkon kanssa on olennainen osa sitä turvaverkkoa, minkä varassa eliniän odotteemme on lisääntynyt yli 10 vuodella.

Kansalaisjärjestöt ovat kehittyneet vuosikymmenien kuluessa vapaaehtoistyöstä ammatillistuneeksi kolmanneksi sektoriksi. Näin ovat syntyneet lukuisat kroonisia sairauksia sairastavien etujärjestöt monipuolisine hoito- ja kuntoutusohjelmineen, sairaaloineen ja kuntoutuskeskuksineen.

Heinolan Reumasairaalan konkurssi toi päivänvaloon kehitysprosessin, joka on vakavasti uhkaamassa voiton tavoitteluun perustumatonta palvelutoimintaa. Aidosti kutsumustyötä tehneiden ja osaamisestaan ylpeyttä tuntevien ammattilaisten työ julistetaan yhtä äkkiä konkurssissa hyödyttömäksi – vähintäänkin ajastaan jälkeen jääneeksi. Työn arvo mitataan tänä ”modernina aikana” vain markkina-arvona, eli voittona tarjouskilpailussa ja voittaneen yhtiön tuloksena. Alan ammattilaisten mittari taas on onnistunut hoito- ja kuntoutustulos, joka pitää pitkäaikaissairaan työelämässä kiinni aktiivikansalaisena.

Suomi on yleishyödyllisten järjestöjen luvattu maa

Suurella osalla lähes 150:stä kansanterveys, vammais- ja mielenterveys- ja päihdejärjestöistä on Reumasäätiön kaltaista palvelutoimintaa. Suurella osalla niistä on yli 50 vuoden historia takanaan. Tuloksena on monipuolinen sairaus- ja vammaisryhmien palveluverkosto. Kolmannen sektorin sairaaloissa, kuntoutuslaitoksissa ja muissa toimintayksiköissä on monia tuhansia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Järjestöt ovat kehittäneet edustamiensa sairaus- ja vammaisryhmien kuntoutuspalveluita. Näin ne työllistävät tuhansia kroonisen sairauden tai vamman vuoksi vajaatyökykyisiä ihmisiä.

Järjestöjen palvelutuotannon rahoitus on tullut pääosin julkisista lähteistä. Raha-automaattiyhdistys on ehkä tärkein pelitoimintaa harjoittava järjestöjen yhdessä alun perin perustama varojen hankintajärjestö, jolla on ollut toistaiseksi monopoliasema yleishyödyllisen julkisen tehtävänsä vuoksi. Kansaneläkelaitos on ollut myös merkittävä järjestöjen ja säätiöiden palvelutuotannon rahoituskanava. Useilla järjestöillä on ollut vuosikymmeniä tärkein ostaja-asiakas kunta tai kuntayhtymä, joka toteuttaa strategiseen kumppanuuteen perustuen yhteistyötä turvaamalla kunnalle kuuluvan lakisääteisen palvelutuotannon kumppanuuteen nojaten.

Viekas kettu tunkeutui kanatarhaan

1980-luvun alussa maahamme jalkautui Harri Holkerin ja kumppaneiden markkinoima ”hallittu rakennemuutos”, joka suuressa maailmassa tunnettiin ”New Public Management” ohjelmana. Valtion ja kuntien toimintojen yhtiöittäminen on edennyt ideologian oppien mukaisesti 1980-luvulta alkaen kuin juna. Vasta nyt vasemmisto on alkanut herätä todellisuuteen, mitä on tullut tehtyä ja missä on tullut oltua mukana.

Valtion ja kuntien laitoksina toimineita yksiköitä on yhtiöitetty. Uusin liikeideoin toimivat terveysbisnestä tekevät yritykset ovat keskittyneet mm ajamaan kunnallisten terveyspalvelujen ulkoistamista. Osa järjestöpohjaisistakin toimijoista, kuten entinen Invalidiliitto, nykyinen Kuntoutus Orton on lähtenyt mukaan yhtiöittämisbuumiin. Osa uudella mallilla toimijoista on ehtinyt tehdä konkurssinkin jo ennen Reumasairaalaa.

Julkisen järjestelmän nujertamiseen erikoistuneet toimijat ovat alkaneet vaatia kilpailulainsäädännön soveltamista koskemaan koko julkisen sektorin kanssa kumppanuudessa toimivaa yleishyödyllistä kolmatta sektoria. Hankintalainsäädännön reviiriä on laajennettu julkiselle sosiaali- ja terveyssektorille. Kansaneläkelaitoksen tai Raha-automaattiyhdistyksen tukea on alettu kutsua terveysbisneksen lobbareiden toimesta kilpailun vääristämiseksi.

Näin hankintalaista on yllättäen tullut laki, joka on noussut muun lainsäädännön mm sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista velvoittavien lakien yläpuolelle. Tämän lainsäädännön vaatimusten mukaan julkinen tuki yleishyödylliselle toiminnalle on julistettu yllättäen laittomaksi.

Aikaisemmin julkista yleishyödyllistä toimintaa on alkanut hallita liikesalaisuudet ja toimintojen pilkkominen ”kaupaksi meneviksi” osasiksi. Aikaisemmin yhteistyössä toimineista järjestöistä on tullut toistensa kilpailijoita.

Mihin tämä kehitys johtaa?

Reumasairaalan konkurssi saattaa olla vasta alkua. Jatkossa voidaan nähdä pudotuspeli, jossa palveluja tuottavat järjestöt ovat toinen toistensa kimpussa. Kylpylät, kuntoutuslaitokset, hoitokodit, toimintakeskukset, myös muut sairaalat alkavat kaatua uusissa konkursseissa.

Konkurssipesät pilkotaan tässä menossa liiketoiminnan logiikan mukaan pieniksi palasiksi, joita ostellaan halvalla. Julkiset rahahanat avautuvat heti uudestaan, kun liikevoittoa tavoitteleva terveysbisnes pääsee esittelemään liikeideansa Sitralle ja työ- ja elinkeinoviranomaisille. Julkinen tuki voittoa tavoittelevalle toimijalle ei samojen huutajien näkökulmasta olekaan kilpailua vääristävää tukea, kun se tulee omaan pussiin veronmaksajien maksamana liikevoiton lisukkeeksi.

Yhteiskunta menettää tässä prosessissa vuosikymmenien kuluessa rakennetut turvaverkot kroonisesti sairaiden ympäriltä. Tarpeettomaksi julistettu ammattitaito joutuu orientoitumaan uudestaan bisneshenkisesti. Se tulee olemaan monelle raskasta.

Vasemmisto puolustamaan pitkäaikaissairaita ja heidän hoitajiaan

Vasemmiston piirissä ei ole nähty riittävän selvästi, että yleishyödyllinen kolmas sektori ei ole perusolemukseltaan yksityissektoria. Sillä on erilainen yhteiskunnallinen tehtävä kuin voittoa tavoittelevalla terveysbisneksellä. Se on ollut perinteisesti julkisen sektorin strateginen kumppani. Kumppanuussuhde on vakavasti häiriintymässä. Kärsijöinä ovat potilaat ja koko yhteiskunta.

Kolmannen sektorin erityisasema tulisi turvata sektorin erityisaseman määrittävällä lainsäädännöllä. Hankintalaki ja kilpailuttaminen eivät ole toimiva tapa järjestää strategista kumppanuussuhdetta silloin, kun yleishyödyllinen toimija ottaa vastuun julkiselle vallalle kuuluvasta kokonaisvaltaisesta palvelukokonaisuudesta. Kehittäminen ja palvelun ylläpitäminen vaatii vuosikymmeniä kestävää tiivistä yhteistyösuhdetta palvelun järjestämisestä vastuussa olevan kunnan tai valtion kanssa. Kun se konkurssissa menetetään, katoaa samalla vuosikymmeniä kasattu sosiaalinen ja henkinen pääoma, jonka arvo rahassakin arvioituna saattaa olla monikymmenkertainen konkurssipesän realisointiarvoon verrattuna.

Toivon, että Suomesta löytyy tutkijoita, jotka laskevat 60 vuoden aikana kertyneen Reumasäätiön sosiaalisen pääoman eli erityisosaamisen yhteiskunnallisen arvon ja konkurssissa tapahtuneen arvon katoamisen.

Antti Holopainen